Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Leena Meri: Hallitusta ei kiinnosta VR:n epäkohdat – ongelmat jäävät asiakkaan vastuulle

20.07.2022 |13:19

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri kysyi kesäkuussa kirjallisesti hallitukselta VR:n palveluista ja siitä, miten varmistetaan, että jokainen junamatkustaja saa hankittua jatkossakin junalippunsa lipunmyyntipisteistä asiakaspalvelijan avustamana. Myös VR:n sopimusehdot ovat väärän lipun ostaneen kannalta kohtuuttomat, eikä lainsäädäntö tai yhtiön sopimusehdot turvaa kuluttajan asemaa riittävällä tavalla.

– Nostin esiin sen, että Hyvinkään ja Järvenpään asemilta on lähdössä pois VR:n lipunmyyntipisteet, eikä ainakaan Hyvinkään asemalla ole R-kioskia, josta lipun voisi ostaa. Siten asemalta lipun ostavilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkia matkaliput lippuautomaatista. Henkilökohtaisen palvelun puuttuessa sattuu helposti kalliita virheitä, jotka VR:n sopimusehtojen mukaan jää lähes poikkeuksetta asiakkaan tappioksi, Leena Meri sanoo.

– Jos ostaa esimerkiksi väärän kausi- tai sarjalipun puhutaan pahimmassa tapauksessa satojen eurojen vahingoista, eikä nykyisten ehtojen mukaan lippua saa muutettua tai ostoa peruttua, vaikka virheen huomaisi heti oston jälkeen. Yksittäisten kaukoliikenteen lippujen osalta vaihto ja peruutus ovat maksullisia lisäpalveluita, eikä väärän lipun ostamista ole huomioitu ehdoissa mitenkään. Kysyin aikooko hallitus muuttaa lainsäädäntöä siten, että väärän lipun ostaneella on oikeus perua sopimus kaupan jälkeen riippumatta siitä, millä tavalla lippu on ostettu.

Tuppurainen ei lupaa muutosta

Nyt saatu ympäripyöreä vastaus ei kuitenkaan varsinaisesti uutta tietoa Merelle tarjonnut. Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen ei luvannut mitään muutoksia.

– Ministeri tyytyi lähinnä toteamaan, että omistajaohjausministeri ei vastaa yhtiön operatiivisista asioista, kuten lipunmyynnin sopimusehdoista. Tosin tätähän en kysynyt, vaan kysymykseni liittyi siihen, miten lainsäädäntöä aiotaan muuttaa, jotta inhimillisestä virheestä ei tulisi kohtuuttomia seuraamuksia asiakkaalle. Muussa koti- ja etämyynnissä on lakisääteinen peruuttamisoikeus juuri tällaisten tilanteiden varalle, mutta niitä ei sovelleta matkustajaliikenteeseen, eikä siten automaatista tai netin kautta ostettuihin lippuihin, Meri toteaa.

– Siten lainsäädännössä ei ole huomioitu tämänkaltaisia virhetilanteita lainkaan, jolloin jää yhtiön päätettäväksi, tarjotaanko siihen mahdollisuutta.

Laki ei velvoita oikaisuun

Meren mielestä on sääli, ettei edes valtionyhtiö VR tarjoa kohtuullisia ja joustavia ehtoja virhetilanteiden varalle, eikä vastauksen perusteella hallitustakaan tunnu asia erityisemmin huolettavan.

– Nykyään halutaan vähentää yksityisautoilua ja lisätä joukkoliikenteen käyttöä, mutta virheen sattuessa jätetään ongelmat asiakkaan vastuulle. Asiakas voi soitella VR:n asiakaspalveluun armoa anellen, mutta sopimusehdot tai laki ei virheen oikaisuun velvoita, Meri sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää