Artikkeli kuva

Leena Meri ei tyrmää Sipilän neuvotteluavausta

18.10.2018 |11:36

Edustaja Leena Meri (ps.) jäi pohtimaan, miksi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) demareiden puheenjohtaja Antti Rinteelle tiistai-iltana Ylen A-studiossa esittämä kompromissiehdotus ei tälle kelvannut. Hän olisi itse tarttunut Sipilän ehdotukseen, mikäli yrittäjät suostuisivat ottamaan luottamusmiesjärjestelmän käyttöön myös pienyrityksissä.

Yksinkertaistettuna kyse on siitä, että paikallinen sopiminen voitaisiin ulottaa myös järjestäytymättömiin pienyrityksiin. Jotta tämä onnistuisi, tulisi niissä ottaa käyttöön luottamusmiesjärjestelmä. Siinä tapauksessa hallitus olisi vetänyt irtisanomisia koskevan esityksensä takaisin. Rinne ei huomioinut pääministerin ehdotusta.

– Kyllä minä olisin Rinteen asemassa Sipilän esitykseen tarttunut. Erityisesti, jos Sipilä olisi pitänyt huolen siitä, että yrittäjät suostuisivat ottamaan luottamusmiesjärjestelmän käyttöön myös pienyrityksissä, sanoo kansanedustaja Leena Meri.

Luottamusäänestyksestä

Meri kommentoi myös keskiviikkoista luottamusäänestystä. Hallitus sai luottamuksen äänin 101-73. Taustalla oli hallituksen tiedonanto, jossa oli kyse irtisanomissuojan heikentämisestä pienissä yrityksissä.

– Eihän se tietenkään ollut mikään yllätys, Meri toteaa.

Hallitukselle esitettiin epäluottamuslausetta kahden eri puolueen ja edustajan voimin. Toinen esitys oli demareiden, toinen perussuomalaisten. Leena Meren tekemän epäluottamuslaiseen loppuosa kuului seuraavasti:

“Perussuomalaiset vetoavat hallitukseen, jotta se palauttaisi yhteiskuntaan työrauhan. Valitettavasti tämäkin toive taitaa kulkea kuuroille korville. Niin kova uho hallituksella on päällä, kuten ryhmäpuheenvuorostakin kuulimme, että järki on jo sumentunut. Arvoisa puhemies! On hyvä muistaa tässäkin kohti vanha viisaus: ‘Parempi laiha sopu kuin lihava riita’. Hyvä hallitus, tämä on edelleen hyvä ratkaisu, johon kannattaa tarttua. Edellä olevan perusteella ja perustuslain 44 §:ään viitaten esitän seuraavan epäluottamuslauseen: Hallitus on viimeaikaisella toiminnallaan kärjistänyt työmarkkinatilannetta ja näin vaarantanut talouden ja työllisyyden kasvun jatkumisen eikä siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

Epäluottamuslauseista äänestettiin vastakkain, jatkoon mentiin demareiden versiolla.

– En osaa sanoa, miksi ei haluttu, että perussuomalaisten esitys pääsisi jatkoon. Perussuomalaisilla on kuitenkin enemmän ymmärrystä pienyrittäjiä kohtaan kuin sosiaalidemokraateilla, Meri kommentoi.

Meren mielestä sosiaalidemokraatit ajavat ay-liikkeen asiaa, koska saavat sieltä taloudellista tukea.

– Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, Meri muotoilee.

– Perussuomalaiset eivät saa ulkopuolista rahoitusta, joten voimme tehdä riippumatonta politiikkaa, Meri korostaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää