

PS ARKISTO
Laura Huhtasaari: Onko tahtoa kasvaa?
Suomi on rakennettu kovalla työllä. Ehkä liiankin kovalla, ainakin näin ajattelivat ennen sotia syntyneet isovanhempamme, jotka kärsivät vilua ja nälkää, kun raatoivat itselleen leipää, aloitti perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtaaari vappupuheensa Porissa. Suomen Uutiset julkaisee Huhtasaaren puheen kokonaisuudessaan.
Kova työ loi Suomeen vaurautta ja menestystä. On jotenkin luonnollista, että jokainen sukupolvi haluaa seuraavalle sukupolvelle hieman helpomman elämän. Näin siinä kävikin. Suuret ikäluokat olivat vielä kovia tekemään töitä ja minun ikäluokkani on päässyt valmiiseen pöytään, eli elämään hyvinvointivaltiossa, jossa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Lääkäriin on myös päässyt ilman paksua lompakkoa, koska meille luotiin toimiva julkinen terveydenhuolto.
Seisova vesi mätänee. Minun pullamössösukupolvelleni työ ei maistu samalla tavalla kuin aiemmille sukupolville. Työtä ei arvosteta enää samalla tavalla kuin ennen.
Varhaiskasvatuksen opettaja kertoi, että varsinkin nuoria valmistuneita on vaikea saada ottamaan virkaa vastaan, koska heille ei käy kokopäivätyö. He haluavat valita ne kuukaudet, jotka ovat vuodessa töissä ja sitten kiertää maailmaa, asua vaikka Intiassa loppuvuoden. Ei kai siinä mitään pahaa ole nähdä maailmaa, mutta päiväkotia ei oikein voi pyörittää lasten oikeuksia kunnioittaen, jos henkilökunta ei sitoudu työhön.
Me muutumme, emmekä aina parempaan suuntaan. Työhön suhtaudutaan eri tavalla kuin ennen. Ahkeruus ei ole enää ilomme, eikä työ intohimomme. Uskomatonta, mutta totta, että jopa marjat mätänevät metsään, ellei Thaimaasta asti ilmastoa saastuttaen lennetä tänne niitä poimimaan.
Nyt on rahat loppu. Hallitus on leikannut hurjasti kaikkea ja silti rahat eivät riitä edes niihin jäljellä oleviin palveluihin ilman velkaantumista. Me keskitymme puhumaan, kuinka etuuksia leikataan ja kaikesta säästetään. Niin pitääkin ja poliitikkoja kuuluu arvostella. Me koskemme ihmisen elämään ja se tuntuu monen kodissa. Meidän kuitenkin pitäisi puhua vielä enemmän siitä, miksi rahat eivät riitä. Miksi meillä ei ole kasvua, investointeja ja yhä kasvavia yrityksiä. Emme me mistään muualta rahaa saa, toisin kuin jotkut toiset Euroopan maat. Puola saa EU:sta runsaasti tulonsiirtoja, joihin mekin osallistumme, koska olemme nettomaksaja.
Olin valiokuntamatkalla Brasiliassa. Voi nälän määrää! Enkä nyt viittaa nälänhätään, koska ruokaa maatalouden suurvallassa ainakin riittää. Toki Brasiliassa on slummeja, korruptiota ja ongelmia. Kuitenkin Brasilian kasvuhakuisuus oli käsinkosketeltavaa.
Brasilian viennistä puolet tulee maataloudesta. Maatalous kehittyy ja tuottavuus kasvaa koko ajan. Brasilialla on missio, tahto ja päämäärä. He haluavat kasvaa. Tutkijat kehittävät yhä parempia tapoja viljellä. Jopa alueilla, jossa ei kasva juuri mitään, he ovat onnistuneet rikastuttamaan maaperää ja kohta siellä jo viljellään soijaa. Sokeriruo’osta valmistetaan bioetanolia, jota saa tankata autoonsa verrattuna normbensiiniä halvemmalla. Niin sanotut kehitysmaat kehittyvät ja me taannumme. Ei se noin voi olla.
Kasvu tulee ideoista ja valtavasta halusta menestyä.
Asenteen on muututtava ja prioriteettien vaihduttava. Brasiliassa tutkijat keskittyvät siihen, miten voisi saada lisää ruokaa. Suomessa ja myös Euroopassa tutkijat keskittyvät syihin, miksi maataloutta pitäisi vähentää. Esimerkiksi Hollannissa vaadittiin lehmien määrän puolittamista. Ei ihme, että ympäri Eurooppaa ihmiset ovat järkyttyneitä. Poliitikot ovat olleet ihan höpöjä ja päättäneet tehdä höpöjä päätöksiä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi todellisuuden kuitenkin lähelle. Suunta on jo muuttumassa. Suomen hallitus ajaa EU-komission työohjelmaan kestävää biotalouden tunnustamista. Biotaloudessa on Suomen mahdollisuus loistaa.
EU on antanut byrokratiahelpotuspaketin maatalousektorille. Komissio vahvistaa myös tuottajien asemaa tuomalla läpinäkyvyyttä ruokaketjun tulonmuodostukseen.
Muutos on mahdollinen ja muutos on jo alkanut. Meillä on kaksi vaihtoehtoa, joko menestyä tai taantua. Jos jatkamme taantumista, ei meillä jatkossa ole enää edes mistä leikata ja säästää.
Toivotan teille kaikille oikein hyvää vappua ja kaunista kevättä!
LAURA HUHTASAARI
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sukupolvet työ ja yrittäminen vappupuhe hyvinvointi tulonsiirrot Nuoriso palvelut EU-politiikka Laura Huhtasaari Maatalous talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmisto marssi vappuna punalippujen alla vaatien vallankumousta – kulkueesta kuului juutalaisvastaista huutoa ja vaatimuksia Israelin valtion hävittämisestä

Purra: Suomen tulisi saada EU:sta selvästi nykyistä suurempaa nettohyötyä

Lomituspalvelut täyttää 50 vuotta – “Kyse on huoltovarmuudesta monelta särmältä”
Viikon suosituimmat

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.