

Matti Matikainen
Laura Huhtasaaren kolumnissaan: Kristillisyys on uhattuna, kansallista luterilaista perintöä ollaan murentamassa
KOLUMNI | Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) on hyvin huolissaan luterilaisen perinteen asemasta Suomessa. Hän kannustaa suomalaisia pitämään kiinni kristillisestä arvomaailmasta.
Suomi on ollut sydänkeskiajalta lähtien osa Euroopan kristillistä sivilisaatiota. Kristinusko on näiden monien vuosisatojen aikana vaikuttanut keskeisellä tavalla suomalaiseen kulttuuriin, taiteeseen ja siihen, miten yhteiskunta on järjestäytynyt. 1500-luvun uskonpuhdistuksen myötä Suomesta tuli luterilainen. Luterilainen käänne maassamme johti muun muassa siihen, että Mikael Agricola käänsi uuden testamentin ensimmäistä kertaa suomeksi.
Luterilainen etiikka ja mentaliteetti on monilla tavoin juurtunut hyvin syvästi osaksi suomalaisuutta. Tästä syystä on huolestuttavaa, miten nopeasti tätä kansallista luterilaista perintöä ollaan murentamassa. Tuoreen apulaisoikeusasiamiehen päätöksen mukaan kouvolalaisen koulun joulujuhlaa ei ole luvallista järjestää kirkossa, koska se loukkaa uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta. Apulaisoikeusasiamies samassa päätöksessä paheksui myös eräiden muiden alueen koulujen uskonnollisia aamunavauksia ja kiirastorstain kirkkovierailuja.
Suomessa on harjoitettu viimeiset 30 vuotta niin kutsuttua monikulttuurista yhteiskuntapolitiikkaa, jossa vähemmistöjen kulttuureja tai uskontoja, erityisesti islamia, keinotekoisesti pönkitetään valtiovallan aktiivisin toimin. Samalla suomalainen kulttuuri ja luterilainen perintömme joutuu perääntymään ja sen vaalimista pyritään vaikeuttamaan.
Jos riistämme lapsiltamme oikeuden vaalia omaa suomalaista ja luterilaista perimäämme, teemme heistä vailla mitään kulttuurisia kiinnepisteitä omaavia eksyksissä olevia yksilöitä. Tilanteen tekee erityisen hankalaksi silloin, kun nämä uskonnollis-kulttuurisista juurista tietämättömät lapset kohtaavat maahanmuuttajanuoria, joita on valtiovallan toimesta kannustettu olemaan ylpeitä omasta taustastaan. Yleisesti yhteiskunnan tasolla ei ole kestävää, jos Suomella ei ole yhteistä johtokulttuuria, jota kohti kaikki väestöryhmät orientoituisivat.
Suomessa on syytä tehdä nyt ryhtiliike ja alettava vaalimaan ja vahvistamaan suomalaista kristillistä arvomaailmaa. Loukkaamatta kenenkään uskonnottoman vakaumusta maamme kouluissa olisi pyrittävä aidosti sivistämään lapsia kristillisyyden perinnöstä yhteiskunnallemme. Kouluissa järjestetyt juhlat, jotka sisältävät kristittyjä elementtejä, täytyy jatkossa olla sallittuja myös kirkon tiloissa. Monille suomalaisille koulujen kevät- ja joulujuhlat kuuluvat rakkaimpiin lapsuuden muistoihin, eikä tätä iloa saa riistää lapsilta väärin ymmärretyn suvaitsevaisuuden nimissä. Yleisesti väestöryhmien välisissä suhteissa tulee luopua keinotekoisesta ja segregaatiota lisäävästä monikulttuurisesta politiikasta ja kannustaa suomalaisen valtakulttuurin omaksumiseen.
LAURA HUHTASAARI
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.