Artikkeli kuva

Lapsia uimakoulussa Kumpulan maauimalassa Helsingissä. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Lapsiasiainvaltuutettu Kurttila: uimaopetuksesta ei tulisi antaa vapautusta uskonnon vuoksi

27.08.2017 |11:00

Lapsiasiainvaltuutettu Kurttilan mukaan uimaopetuksesta ei tulisi antaa vapautusta uskonnon vuoksi. Suomen Uutisten artikkelissa kerrottiin 15.8.2017, kuinka muslimityttöjen uiminen on tulkintakysymys.


Suomen Uutiset pyysi lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttilalta kannanottoa siihen, että onko hyväksyttävää, että joissakin perheissä lapsilta estetään peruskoulun uimaopetus uskonnollisen ideologian vuoksi.

Kurttila kertoi pohtineensa asiaa perusteellisesti parisen viikkoa ja käyneensä aiheen tiimoilta myös erinäisiä keskusteluja.

– Uimaopetus on osa perusopetusta. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan opetuksen tavoitteena on vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä. Toivon, että kaikilla lapsilla on oikeus ja mahdollisuus osallistua perusopetuksessa annettavaan uimaopetukseen. Kyse on keskeisestä kansalaistaidosta, jossa perusopetuksen tavoitteita ajatellen kyse ei ole vain lapsen omasta turvallisuudesta, vaan myös muiden kansalaisten auttamisesta hengenpelastustilanteissa.

Julkisen vallan vastuulla

Kurttila sanoo, että uiminen ja uintiopetukseen osallistuminen eivät nykytilannetta arvioiden liity Suomessa uskonnonharjoittamiseen, joten oppilaalle ei tulisi antaa vapautusta uskonnollisen syyhyn vedoten.

– Huomiota tulisi kiinnittää myös siihen, että saman uskonnon sisällä voi olla huomattaviakin tulkintaeroja käyttäytymisnormeissa esimerkiksi liittyen lapsen peseytymiseen muiden lasten seurassa. Pitäisin tärkeänä, että koulutuksen järjestäjä eli julkinen valta ei liian helposti mukauttaisi perusopetukseen osallistumista. Tämä voi muutoin johtaa ilmiöön, jossa monin erinäisin syin reagoidaan huoltajien toiveisiin järjestää perusopetusta ilman arviota lapsen edun toteutumisesta. Huoltajien vastuulla on kotiopetuksessakin varmistaa, että lapsi oppii oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat tiedot ja taidot, jotka koulutuksen järjestäjä on oikeutettu ja velvoitettu arvioimaan, hän päättää.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
10.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää