LEHTIKUVA
Lakkoihin kyllästyneen kansalaisen viesti Purralle – haluaisi tehdä töitä: ”Kun tilaisuus tulee, eroamme Teollisuusliitosta”
Suomea kuristaviin lakkoihin tuskastuneet tavalliset suomalaiset ovat viime aikoina ottaneet yhteyttä valtiovarainministeri Riikka Purraan purkaakseen tuntojaan. Purra kertoo Facebookissa erään autotehtaalla työskentelevän kansalaisen tuntemuksista. – Niin lyhytnäköistä ja vahingollista toimintaa, josta erityisesti kärsivät työntekijät itse, kansalainen kirjoittaa Purralle.
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa Facebookissa:
– Ihmiset kertovat minulle paljon surkeista tunnelmistaan ay-vasemmiston vyöryttämien hallitusta vastustavien poliittisten lakkojen puristuksessa. Töitä haluttaisiin tehdä, vielä kun niitä on. Lakot ajavat tuotannon alasajoon, lakkautuksiin, lomautuksiin, irtisanomisiin, talouden suurempaan syöksyyn. Niin lyhytnäköistä ja vahingollista toimintaa, josta erityisesti kärsivät työntekijät itse. Ja lopulta kaikki muutkin.
Epävarmuutta edessä
Purra kertoo Facebookissa erään autotehtaalla työskentelevän kansalaisen tuntemuksista
Viesti kansalaiselta kuuluu seuraavasti:
– Vältyimme autotehtaalla joutumasta lakkoon. Jouduimme kuitenkin olemaan kotona ke, to ja pe, kun ei kuitenkaan ole osia eikä voida rakentaa autoja. Ke ja to joudutaan tekemään huhtikuun lauantaisin takaisin. Tuotanto jatkuu vasta 3.4. Palkanmaksu loppuu 27.3. Muutenkin eletään epävarmoissa tunnelmissa, kun ei ole uutta sopimusta tiedossa.
– Voi kunpa se laki lakoista tulisi äkkiä voimaan eikä meidän täytyisi pelätä työmme puolesta! Töitä me haluaisimme tehdä. Viitenä päivänä viikossa 7-15.30. Olemme yhden työkaverin kanssa jo miettineet, että kun tilaisuus tulee, eroamme Teollisuusliitosta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuotannon alasajo palkanmaksu poliittiset lakot autotehdas Teollisuusliitto lomautukset irtisanomiset työntekijät Riikka Purra Ay-liike Vasemmisto talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra: Edelliset hallitukset eivät saaneet aikaan työmarkkinoille ja talouteen uudistuksia – ”Me teemme ne nyt”
Piisinen tyrmäsi opposition: ”Lakkojen vuoksi menetettyjen työpäivien määrä Euroopan korkein”
Rintamäki: Onko ammattiyhdistysliikkeen tarkoituksena ajaa maa sekasortoon?
SAK:n lakkouholle ei näy loppua – elinkeinoministeri Rydman kiirehtisi lakkoja rajoittavien lakien saamista voimaan: ”Liitot toimivat vastuuttomasti”
Perussuomalaiset kansanedustajat: Poliittiset lakot tuhoavat Suomen kilpailukykyä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää