Artikkeli kuva

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.). Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Lakivaliokunnassa päätös sakon muuntorangaistuksista – perussuomalaiset muita puolueita tiukemmalla kannalla

04.02.2019 |12:41

Perussuomalaiset olivat eduskunnan lakivaliokunnassa muita puolueita tiukemmalla kannalla, kun viime viikon perjantaina hyväksyttiin mietintö sakkojen muuttamisesta vankeudeksi. Lakivaliokunnan jäsen Ville Tavio (ps.) ei katso vaisuksi jäävää esitystä hyvällä.

Nykyisin poliisin määräämää maksamatonta sakkoa ei voida muuttaa vankeudeksi vaan teko jää rankaisemattomaksi, jos sakkoa ei makseta. Samaa käytäntöä jatketaan vastoin perussuomalaisten tahtoa. Perussuomalaiset jätti lakivaliokunnan mietintöön vastalauseen, jossa painotetaan, että muuntorangaistusta pitää voida käyttää tapauksissa, joissa sakkoa ei saada perittyä.

Lakivaliokunnan enemmistön kannan mukaan sakko voitaisiin muuttaa ehdottomaksi vankeudeksi, jos tekijälle on annettu vuodessa vähintään kuusi sakkomääräystä tai rangaistusmääräystä. Perussuomalaisten laatimassa vastalauseessa esitetään, että muuntorangaistuksen soveltamiseen riittää kolme aiempaa rikkomusta vuodessa.

Lakivaliokunnan jäsen Ville Tavio (ps.) ihmettelee, osoittaako vasta kuudes rikkomus vuodessa piittaamattomuutta laista.

Perussuomalaiset jäi vastalauseensa kanssa yksin. Vasemmistoliitto ja vihreät vastustivat muuntorangaistuksen käyttöä kokonaan.

Tavio huomauttaa, että hallituksen esitykseen ja valiokunnan mietintöön kirjattu kuuden sakon raja on jo nykyisin poliisin käsikirjassa ja siten poliisien käytössä.

– Ilmeisenä tarkoituksena hallituksen esityksessä on kirjata nykyinen käytäntö lakiin. Kyse ei ole todellisesta muutoksesta, vaan hallituksen esitys jää lähinnä populismin tasolle, Tavio moittii.

Tavion mielestä muuntorangaistuksen käyttömahdollisuuksia tulee jatkossa lisätä siten, että ne toimivat pelotteena ja ehkäisevät varkauksia.

– Hallituksen esityksessä arvioidut lainmuutoksen kustannukset ovat huomattavasti pienemmät kuin se rahasumma, jonka valtio menettää vuosittain arvonlisäverotuloina kaupan alan varkaushävikin takia. Sakon muuntorangaistuksen laajempi käyttö voi siis maksaa itsensä takaisin, vaikka vankimäärä nousisi, Tavio pohtii.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
6.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46
7.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
8.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää