Artikkeli kuva

Lakivaliokunnan perussuomalaiset: ”Ulkomaalaisasioiden käsittelyyn uppoavat resurssit olisi käytettävä Ukrainan sotaa pakenevien ihmisten auttamiseen”

19.05.2022 |13:01

Lakivaliokunta on tänään antanut lausuntonsa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023–2026. Perussuomalaiset kansanedustajat jättivät lausuntoon eriävän mielipiteen, jossa he kiinnittivät huomiota ulkomaalaisasioiden suureen määrään suomalaisissa hallintotuomioistuimissa.

– Turvapaikka-asioiden määrä kasvoi vuonna 2015 nopeasti, ja siitä alkaen ulkomaalaisasioiden määrä hallinto-oikeuksissa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa on pysyvästi vakiintunut aiempaa huomattavasti korkeammalle tasolle. Esimerkiksi Helsingin hallinto-oikeudessa vuonna 2020 ratkaistuista asioista noin puolet oli edelleen ulkomaalaisasioita. Myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa ulkomaalaisasiat muodostavat yli 40 prosenttia kaikista asioista. On selvää, että ulkomaalaisasioiden näin suuri määrä ruuhkauttaa tuomioistuinten toimintaa ja kuluttaa paljon resursseja, kertovat Leena Meri, Mari Rantanen ja Sebastian Tynkkynen.

Useiden miljoonien satsaus

Ukrainan sodan vuoksi myös Suomeen pakenee ihmisiä. Julkisen talouden suunnitelmassa turvapaikka-asioiden käsittelyyn kohdennetaankin useiden miljoonien eurojen edestä lisää rahaa.

– Perussuomalaiset haluaa auttaa Ukrainan sodan vuoksi pakenevia ihmisiä. Tällaisten henkilöiden turvapaikka-asioiden käsittelyyn ei kuitenkaan tarvittaisi nyt erityisiä lisämäärärahoja, mikäli tuomioistuimet eivät jo valmiiksi pursuisi ulkomaalaisasioista, toteavat edustajat.

Uusintahekemuksia rajoitettava

Suomalaisissa tuomioistuimissa käsitellään yhä edelleen sellaistenkin henkilöiden turvapaikka-asioita, jotka ovat saapuneet maahan vuonna 2015 ja joko valittaneet saamastaan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tai tehneet yhden tai useamman uusintahakemuksen.

Perussuomalaisten mielestä tilanteeseen on välttämätöntä puuttua.

– Esimerkiksi mahdollisuuksia uusintahakemusten tekemiseen pitäisi rajoittaa. Lisäksi olisi edistettävä tuomioistuinten mahdollisuuksia jättää ilmeisen perusteettomat turvapaikkavalitukset tutkimatta. Tällä tavalla resursseja saataisiin vapautettua Suomesta Ukrainan sodan vuoksi turvapaikkaa hakevien ihmisten asioiden käsittelyyn.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää