LEHTIKUVA
Laittomat siirtolaiset ja maahantulijat tekivät Saksassa viime vuonna ennätysmäärän väkivaltarikoksia – tekijät yhä nuorempia
Tuore tilasto ulkomaalaisten lisääntyneestä väkivallasta järisyttää saksalaisia. Oikeistolaiset oppositiopuolueet vaativat palauttamaan rajavalvonnan ja karkottamaan rikoksiin syyllistyneet maahantulijat välittömästi. Ulkomaalaisrikollisuudesta on aika puhua niiden mukaan avoimesti ja oikeilla nimillä.
Saksassa teki viime vuonna 2,2 miljoonaa ihmistä lähes kuusi miljoonaa rikosta, mikä on enemmän kuin vuosiin. Poliisi pystyi selvittämän tapauksista 58 prosenttia.
Ulkomaalaisten osuus rikoksentekijöistä oli 41 prosenttia, kun heidän osuutensa Saksan väestöstä on 15,5 prosenttia. Ulkomaalaisilla tarkoitetaan Saksan keskusrikospoliisin tilastossa henkilöitä, joilla ei ole Saksan passia. Ulkomaalaiset, joilla on kaksoiskansalaisuus, luokitellaan rikostilastossa saksalaisiksi.
Maahantulijat tehtailevat rikoksia
Maahantulijoiksi lasketaan turvapaikanhakijat, laittomasti rajan ylittäneet siirtolaiset, kiintiöpakolaiset sekä henkilöt, joille on myönnetty henkilökohtaisilla perusteilla oleskeluoikeus.
Lukumääräisesti ulkomaalaisia oli viime vuonna Saksan kaikista rikoksentekijöissä 923 269, mikä on noin 18 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kantasaksalaisten osuus kasvoi vastaavasti yhdellä prosentilla.
Ulkomaalaisista rikollisista 402 514 oli maahantulijoita. Heidän osuutensa kasvoi edellisvuodesta 29 prosenttia, ja heidän tekemänsä rikokset muodostivat 43 prosenttia kaikista ulkomaalaisten tekemistä rikoksista.
Murhia, tappoja ja seksuaalirikoksia
Erityistä huomiota Saksassa herättää ulkomaalaisten ja maahan tulleiden suuri osuus väkivallanteoissa. Kun väkivaltarikosten määrä nousi edellisvuodesta yleisesti 8,6 prosenttia, niin ulkomaalaisten osuus niistä kasvoi 14 prosenttia.
Turvapaikanhakijat ja muut maahantulijat tekivät viime vuonna 25 700 väkivaltarikosta, mikä on 20 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Murhia, tappoja ja kuolemantuottamuksia kirjattiin Saksassa viime vuonna 2 282 kappaletta. Tekijöistä runsaat puolet oli ulkomaalaisia ja 395 turvapaikanhakijoita ja muita maahanmuuttajia.
Raiskauksissa ja muissa vakavissa seksuaalirikoksissa, joita tehtiin Saksassa viime vuonna yli kaksitoistatuhatta, maahantulijoita epäiltiin syylliseksi runsaassa tuhannessa tapauksessa.
Veitsellä iskettiin yli 8 000 kertaa
Noin 150 000 Saksassa viime vuonna tehdystä raasta pahoinpitelystä oli ulkomaalaisten tekijöiden osuus runsas kolmannes. Laittomia siirtolaisia ja muita maahantulijoita heistä oli 20 375, mikä oli viidennestä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Veitsellä iskettiin Saksassa toista ihmistä viime vuonna 8 951 kertaa eli 5,6 prosenttia edellisvuotta useammin. Tässä tilasto ei erottele tekijöitä.
Runsaasta kahdesta miljoonasta rikollisesta oli alle 14-vuotiaita 104 233 ja 14-18-vuotiaita 207 149. Molemmista tekijäryhmistä ulkomaalaisia oli noin 30 prosenttia.
Ulkomaalaisrikollisuuden ja sen yhteydessä väkivallan voimakas kasvu on laukaissut Saksassa poikkeuksellisen kiihkeän keskustelun. Siinä vahvistuu vaatimus, että näin ei voi enää jatkua.
Sisäministeri vaatii nollatoleranssia
Maahantulon haittoihin tähän asti hallituskumppaneina istuvia vihreitä mukaillen löyhänlaisesti suhtautunut sisäministeri Nancy Faeser (sd) vaatii uusien faktojen valossa väkivallalle nollatoleranssia:
– Rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten on lähdettävä maasta nykyistä nopeammin. Karkotuspäätökset on pantava toimeen viivytyksettä, hän sanoi.
Lohduttomista luvuista huolimatta Faeser vakuutti Saksan kuuluvan maailman turvallisimpiin maihin. Ponnekkaasti oikeistoa vastaan kampanjoiva ministeri varoitti ulkomaalaisiin liittyvien ennakkoluulojen kylvämisestä. Siirtolaisuuden kasvu ei johda hänen mukaansa automaattisesti rikollisuuden kasvuun.
Ulkomaalaisrikollisuudesta kasvaa vaaliteema
Myös kristillisdemokraattien piirissä ovat hälytyskellot alkaneet soida. Vaikenemisen kulttuuriin vaaditaan selkeää muutosta.
Ulkomaalaisrikollisuuden arvioidaan nousevan erääksi keskeiseksi teemaksi myös kesäkuisissa eurovaaleissa ja syyskuussa pidettävissä monissa itäisen Saksan osavaltiovaaleissa. Todellisia rikollisuuslukuja piilottelevien puolueiden pelätään vetävän niissä lyhemmän korren.
Rikostilaston julkistamistilaisuuteen osallistuneen Brandenburgin osavaltion sisäministerin Michael Stübgenin (CDU) mukaan faktoista puhuminen ei ole ulkomaalaisvihamielisyyttä, vaan kansalaisilla on oikeus tietää kaikki asiaan liittyvät faktat.
Stübgen vaatii tehokkuutta laittoman siirtolaisuuden hillitsemiseksi ja kehottaa Olaf Scholzin (sd) hallitusta voimakkaisiin toimiin niitä valtioita vastaan, jotka eivät suostu ottamaan vastaan karkotettuja kansalaisiaan.
Vetovoimatekijät pois
Kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) puheenjohtajan Friedrich Merzin mukaan ulkomaalaisrikollisuutta ei saada kuriin ennen maahantulon merkittävää rajoittamista.
Kristillisdemokraatit vaativat myös turvapaikanhakijoille maksettavien avustusten pienentämistä vetovoimatekijöiden laimentamiseksi.
Saksan uuden vasemmistopuolueen BSW:n johtajan Sahra Wagenknechtin mielestä syitä lisääntyneeseen ulkomaalaisrikollisuuteen ovat kontrolloimattoman maahantulon lisäksi sosiaalinen epätasa-arvo ja lisääntyvä köyhyys.
Integraatio on epäonnistunut
Saksan keskusrikospoliisin johtajan Holger Münchin mukaan synkentyneet luvut kertovat kotoutumisen epäonnistumisesta:
– Huono koulutustaso, heikko tai kokonaan puuttuva saksan kielen taito yhdessä taloudellisen epävarmuuden kanssa sekä aikaisemmat väkivaltakokemukset korreloituvat rikosten määrään.
Liittopäivillä oppositiossa kristillisdemokraattien oikealla puolella istuva Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) vaatii täyskäännöstä Saksan siirtolaispolitiikkaan.
Puolueen puheenjohtajan Tino Chrupallan mukaan ulkomaalaisten tekemien väkivallantekojen ja muiden rikosten nopea kasvu todistaa AfD:n olleen oikeassa varoittaessaan rajoittamattoman maahantulon seurauksista.
Laittomien siirtolaisten tulva ei näy pelkästään kuntien voimavarojen loppumisena vaan myös kansalaisten lisääntyvänä pelkona joutua rikoksen uhriksi.
Erityisempiä ongelmia Saksan siirtolaispolitiikassa eivät sen sijaan näe hallituksessa liberaalien kanssa istuvat demarit ja vihreät. Vihreiden liittopäiväedustaja Lamya Kaddor pitää ulkomaalaisten suurta osuutta rikostilastoissa köyhyydestä johtuvana ongelmana.
Poliisiliitto syyttää faktojen vähättelystä
AfD vaatii kristillisdemokraattisen unionin tavoin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ja turvapaikkahakemukselleen hylkäyksen saaneiden nopeaa karkottamista.
Saksalaisessa mittakaavassa poikkeuksellisen paljon huolta synnyttänyt rikostilasto ei ole saanut koko mediassa hyvää vastaanottoa. Vähättelijät löytyvät hallitusta lähellä olevista mediataloista.
Saksan poliisien ammattiliiton puheenjohtaja Rainer Wendt kritisoi Bild-lehdessä Saksan julkisin varoin toimivaa yleisradiota ulkomaalaisrikollisuuden vähättelyn jatkamisesta ja punavihreään ideologiaan pohjautuvasta todellisuudentajun menettämisestä kaikista tuoreista faktoista huolimatta.
PERTTI RÖNKKÖ, BERLIINI
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Lamya Kaddor Michael Stübgen Rainer Wendt Nancy Faeser Sahra Wagenknecht Tino Chrupalla laittomat siirtolaiset Holger Münch rikostilastot vetovoimatekijät Friedrich Merz karkotukset Olaf Scholz Turvapaikanhakijat Väkivalta Saksa Poliisi Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Syyrialaismies puukotti 4-vuotiasta tyttöä ruokakaupassa Saksassa
Ammuskelua kaduilla ja 13 kiloa kokaiinia – Koponen: Maahanmuuttajajengiläiset kuriin ja kotimaihin
Isä ammuttiin kuoliaaksi 12-vuotiaan poikansa silmien edessä Tukholmassa – oli sanonut jengille vastaan
Puhemies Halla-aho nuorison pahoinvoinnista: Ongelmat ovat ratkaistavissa, kun ne ensin myönnetään ja niiden juurisyyt tunnistetaan
Oikeusministeri Leena Meri kolumnissaan: Nuorisorangaistus otetaan täyteen käyttöön
Saksan velkajarru iskee myös kehitysapuun – lähes joka toinen saksalainen haluaa leikata ulkomaille maksettavia avustuksia
Koraani on Saksan muslimikoululaisille tärkeämpi kuin Saksan laki – joka kolmas hyväksyy väkivallan jos Allahia pilkataan
Ruotsidemokraattien kärkiteema EU-vaaleissa on maahanmuutto: ”Minun Eurooppani rakentaa muureja”
Pakolaispolitiikasta on tulossa saksalaisille eurovaalien tärkein teema – islamistien vaatimus Saksan muuttamisesta islamilaiseksi valtioksi kuumentaa vaalikampanjaa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää