

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Laittoman moskeijan johtaja MTV:n haastattelussa: “Sharia-laki sopii ihan mainiosti Suomeen”
Ilta-Sanomat kertoi (16.9.) helsinkiläisestä moskeijasta, jossa harjoitetaan uskonnollista toimintaa vastoin tilan vuokrasopimuksen ehtoja. Moskeijan johtaja Aladin Maher kutsui haastattelussa moskeijan toiminnasta valittaneita suomalaisia ”kusipäisiksi” ja ”maalaisjunteiksi”. Hän myös arvosteli kovin sanoin Suomen liberaalia suhtautumista seksuaalivähemmistöihin ja varoitti muslimiväestön kohta kasvavan viisinkertaiseksi kantaväestöön verrattuna.
Nyt Aladin Maher kiittää säätiön toimintaa paheksuneita henkilöitä MTV3:n Asian ytimessä -ohjelmassa. Hän sanoi toimittaja Jaakko Loikkasen haastattelussa (20.9.), että kritiikki tuo hänen mukaansa lisää rahaa ja tukea.
Rukoushuonetoiminta on kehoitettu lopetettavaksi 31.7. mennessä Helsingin kaupungin rakennuslakimiehen toimesta.
Maher ei usko, että heidät voidaan heittää ulos rakennuksesta. He aikovat jatkaa toimintaansa. Hän sanoo myös haastattelussa, että he aikovat viedä asian todennäköisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen (kok.) kommentoi maanantaina Helsingin Sanomille, että tapauksen kanssa on edetty normaalin prosessin mukaan. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen on puolestaan vaatinut Ilta Sanomien haastattelussa Helsinkiä puuttumaan tilan toimintaan.
Shariaa puolustava moskeijan johtaja
Toimittaja Loikkanen kysyi ohjelmassa Maherin kantaa myös sharia-lakiin: Onko sharia-laki tai osat siitä sellaisia, että ne sopisivat Suomeen?
– Sopii ihan mainiosti. Siinä on kaikki oikeudet kaikille ihmisille. Kaikille perheille, lapsille ja oikeudenmukaisuutta. Siinä ei saa valehdella, ei saa käyttää alkoholia ja ei saa käyttää huumetta. Ja sitten kaikki ihmiset ovat samassa tasossa, Maher vastasi.
Sharia-lakia paenneet ottavat kantaa
Suomen Uutiset sai haastattelun jälkeen useita yhteydenottoja Suomeen sharia-lakia paenneilta henkilöiltä.
He olivat huolissaan siitä, että valtakunnallinen media antaa moskeijan johtajan puhua kritiikittä sharia-lain sopivuudesta suomalaiseen yhteiskuntaan.
Suomessa useita vuosia asunut iranilais-suomalainen nainen kiteytti tuntemuksiaan toimitukseen lähettämässä viestissään:
– Tällä MTV:n haastattelulla on kaksi puolta. Sen toinen, positiivinen puoli on tutustuttaa ihmiset islamin rumaan todellisuuteen. Sen negatiivinen puoli on normalisoida islam pikkuhiljaa ihmisten huomaamatta. Jos tavoite on myönteinen, toimittajan olisi pitänyt tuoda imaami televisioon meidän islamotraumatisoituneiden iranilaisten kanssa, ei vain yksin teologina.
– Esimerkiksi alkoholin tai huumeiden vaikutuksesta kärsivä suomalainen saattaa toivoa tällaista lakia kuultuaan tämän yhteiskunnan alkoholin kiellosta puhuvan imaamin sanat tietämättä, millainen rangaistus alkoholin käytöstä on islamissa. Ja se on sama, kun feministi, joka etsii tasa-arvoa ja kuulee tämän henkilön valheet ja sitten hän seuraa imaamia silmät ja korvat kiinni, hän kirjoittaa ja jatkaa:
– Mieleeni muistui myös lapsuus Iranissa sekä vanhempieni puheet siitä, kuinka televisio valehteli 50 vuotta sitten Khomeinin tuovan rauhaa ja tasa-arvoa.Olisin toivonut, että Iranin kansallinen televisio olisi tuolloin tuonut kansalle julki Khomeinin ja hänen kannattajiensa pahat ajatukset. Tämä tilanne olisi voitu saavuttaa ainoastaan käymällä haastavaa keskustelua hänen ja hänen ympärillään olevien kanssa.
“Miksi jätimme kotimme?”
Toimitusta lähestyi myös Iranin hallintoa vastustava, Suomeen Iranista paennut ihmisoikeusaktiivi Parvin Shokri, joka joutui huhtikuun lopussa helsinkiläisen Resalat-moskeijan vierailevan iranilaisen imaamin hyökkäyksen kohteeksi. Asiasta uutisoi myös BBC Persia.
– Iranissa televisio esitteli ensin islamin kauniina ja keinona pelastaa kaikki, ja sitten he esittelivät rikollisuuden, tappamisen ja julmuuden voiman ja todellisen islamin. Olkaa varovaisia suomalaiset, hän sanoo ja lisää:
– Jos islam oli hyvä ja sen lait olivat hyviä, miksi jätimme kotimme, elämämme, perheemme, ystävämme ja pääomamme maahan, jossa on miellyttävä ilmasto ja etsimme turvaa ei-islamilaisesta maasta?
MTV3:n toimittaja Loikkanen vastaa
Aladin Maherin haastattelu on saanut runsaasti huomiota. Suomen Uutiset sai huolestuneita viestejä sharian ihmisoikeusrikoksia paenneilta iranilaisllta ja irakilaisilta. Sharia-laki rikkoo kaikkia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Miksi tätä ei tuotu ohjelmassa julki, Jaakko Loikkanen?
– Koska olen varma, että sharia-lain ongelmallisuus muiden muassa ihmisoikeuksien ja demokratian kannalta on ohjelmamme katsojakunnalle itsestään selvä asia, Loikkanen vastaa.
Keskustelu moskeijan ympärillä jatkuu
Vantaan vihreiden alue- ja kaupunginvaltuutettu, Eva Tawasoli kirjoitti:
”Sharia-laki sopii Suomeen mainiosti”
Suomeen ei tarvita eri uskontokunnille omia, rinnakkaisia lainsäädäntöjä ja oikeusjärjestelmiä. Meille riittää oikein hyvin Suomen lainsäädäntö, jota noudattaen tässä maassa ihan jokaisen tulisi elää.https://t.co/cKfsdgqtnC
— Eva Tawasoli (@EvaTawasoli) September 21, 2023
Helsingin kaupungin kokoomuksen varavaltuutettu Seida Sohrabi totesi:
Heterolla keski-ikäisellä muslimiehellä on islamissa paljon enemmän oikeuksia kuin mistä Fatima tai hänen homoystävänsä voivat ikinä haaveilla. Siinä sharian tasa-arvo. Ei kiitos!
Rakkaus ja yhdenvertaisuus kuuluvat kaikille ihmisille ❤️https://t.co/mhXSJAzpGW
— Seida Sohrabi (@SeidaSohrabi) September 22, 2023
Ihmisoikeusaktiivi, Kriisivalmiusjärjestön puheenjohtaja Ujuni Ahmed kertoi:
https://twitter.com/UjuniAhmed/status/1704432632916807830?s=20
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rukoushuoneet Jaakko Loikkanen laiton moskeija Aladin Maher Parvin Shokri sharia-laki Ujuni Ahmed Eva Tawasoli muslimit MTV Seida Sohrabi Mari Rantanen Islam Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsinkiläismoskeijan johtaja uskoo muslimiväestön räjähdysmäiseen kasvuun ja kantaväestön romahdukseen Suomessa: “Täällä vaan mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa”

Rostila: Vieraiden valtioiden rahoituksen estämistä tulisi selvittää islamisaation torjumiseksi

Pääministeri Kristersson: “Islamin kritisointi on täysin sallittua Ruotsissa”

”Muslimien on osallistuttava yhteiskunnalliseen elämään ja käytettävä valtaansa politiikan muuttamiseksi” – Koraanien polttaminen vauhditti Ruotsin törmäyskurssille islamin kasvavan mahdin kanssa

IS: Vaimonsa pahoinpidellyt helsinkiläisimaami levittänyt valeuutisia muslimilasten kaappauksista

Helsinkiläisimaami haki lähestymiskieltoa Iranin hallintoa vastustaville mielenosoittajille — hakemus hylättiin, pääosa imaamin oikeuskuluista valtion maksettavaksi

Ranskalaisopettajan surmaaja julistautui Isis-kannattajaksi – hänet oli tarkoitus karkottaa maasta jo 2014

Ilmapiiri kiristyy, helsinkiläinen kovan linjan moskeija kutsuu jäseniään Israelia vastustavaan mielenosoitukseen

Iranin islamistisen hallinnon yhteyksistään tunnetun Resalat-moskeijan 20-vuotisjuhlissa mukana kirkon virallisia edustajia
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää