Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Lähes sata pelastustehtävää vuodessa – koira voi pelastaa henkesi

07.01.2014 |13:13

Metsän reunaan on lavastettu pelastuskoirien harjoitusrata. Se muistuttaa raunio-olosuhteita. Treenirata on koottu erilaisista lahjoituksina saaduista rakennusmateriaaleista, kuten betonisista siltarummuista ja puulaudoista.

Paikalla on myös Finnrescuejoukkoihin (FRF) kuuluva labradorinnoutaja Seita ohjaajansa Päivi Ikosen (kuvassa vasemmalla) kanssa.

Agilitystä raunioille

Ikosen ja Seitan yhteistyö alkoi yli kahdeksan vuotta sitten. Tuolloin Ikosen perheessä oli jo kaksi seniori-ikäistä pelastuskoiriksi koulutettua kääpiösnautseria.

– Seita erottui jo pentuna perheenjäsenistään rauhallisuudellaan ja tehtävien suorittamisesta pitävällä tosikkoluonteellaan. Se suoritti FRF-taidontarkastuksen neljän vuoden iässä, sanoo Ikonen.

Ikosen kouluttama Seita on yksi Suomen tunnetuimmista pelastuskoirista.

– Sen ripeää oppimista on ollut ilo seurata. Seita on sellainen diesel-koira – tasaisen varma ja eikä hötkyile, hän luonnehtii.

Pelastuskoiratoimintaan Ikonen tuli mukaan sattumalta 1998. Kääpiösnautseriharrastajan agilitytreenit eivät tuottaneet toivottua tulosta, joten Ikonen päätti vaihtaa lajia.

– Eksyin tuolloisen koirani, kääpiösnautseri Zorron kanssa rauniolle. Ja sillä tiellä ollaan, Ikonen muistelee.

Kadonneita ja löytyneitä

Vuosien varrelle on mahtunut monia mieleenpainuvia kokemuksia – rankkojakin.

Ikosen mukaan kokemuksia on kahta laatua: niitä, jotka jäävät mieleen kohtalokkaina pelastumisina ja niitä joiden ratkaisua ei saa koskaan tietää.

– Löytymättömän kadonneen henkilön tapaus saattaa helposti helposti jäädä mietityttämään pidemmäksikin aikaa.

Mieleenpainuvimpana etsintäkokemuksena Ikonen pitää taannoista Forssassa tapahtunutta vanhan rouvan etsintätehtävää.

– Poliisi oli jo päättänyt, että etsinnät lopetetaan. Viimeisen etsintäpäivän iltapäivänä rouva löytyi. Löytymisestä tuli hurjan hyvä olo – kokemus, jote ei hevin unohda, Ikonen myöntää.

Kallis harrastus

Ikonen ei saa pelastustehtävistä mitään korvausta. Viikossa toiminta vie aikaa noin 10 tuntia.

– Pelastuskoirat ovat minulle paitsi perheenjäseniä, mutta ennen kaikkea harrastus. Kuluja en edes uskalla laskea, hän naurahtaa.

Karkean arvion mukaan Ikoselta kuluu harrastukseen 300-400 euroa kuukaudessa, josta suurimman osan vie treenimatkoihin tarvittava oma auto. Ruoka, eläinlääkärikulut ja varusteet vievät ehkä kolmasosan.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 16/2013 -lehdessä.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää