

LEHTIKUVA
Laakso: “Oli romutussotkuun syypää Traficom tai ministeriö, vastuu on ministeri Harakan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso pitää romutuspalkkiolakia selkeänä, mutta Traficomin tuuliviiritulkinnat ovat ongelmallisia. Viime kädessä vastuu sotkusta kuuluu liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalle.
Perussuomalaisten Sheikki Laakso pitää hallituksen ajamaa romutuspalkkiolain uudistamista turhana, sillä laki itsessään ei ole ongelma. Ongelma on sen sijaan liikenne- ja viestintävirasto Traficomin linjauksissa.
– Laki romutuspalkkiosta on niin selväsanainen, ettei tulkinnanvaraa yksinkertaisesti jää: ”Romutuspalkkiota myönnetään valtion varoista 2 000 euroa henkilöauton hankintaa vastaan”, Laakso lainaa marraskuun lopulla hyväksyttyä lakia.
– Herää kysymys, miksi lakia korjataan uudella lakiesityksellä, kun laissa itsessään ei ole vikaa, vaan ainoastaan sen päivästä toiseen vaihtuvassa tulkinnassa, liikenne- ja viestintävaliokunnan Laakso viittaa Traficomin vaihtelevaan ohjeistukseen.
– Välillä on ilmoitettu, että useammankin auton romutuspalkkiot voi käyttää yhden uuden auton hankintaan, välillä taas ei.
Luottamus Traficomiin nollassa
Romutuspalkkiojupakan seurauksena Traficomin uskottavuus kansalaisten silmissä on pohjamudissa. Imagon nostaminen tulee epäilemättä vaatimaan suuria ponnistuksia.
– Traficomin virkamiesten ammattitaito on herättänyt kysymyksiä aiemminkin, mutta enää viraston kyvykkyydestä ei jää epäselvyyttä. Haluaisin silti kuulla Traficomin oman kertomuksen tapahtumien kulusta. Onko moka viraston itsensä vai sittenkin Timo Harakan liikenneministeriön?
– Oli syy kumman hyvänsä, niin viime kädessä vastuu on kuitenkin ministerin, joka vastaa yhtä lailla Traficomin kuin ministeriönsä toiminnasta, Laakso pohtii.
Harakkaa varoitettiin ongelmista etukäteen
– Harmittaa, ettei tähän puututtu ajoissa. Itsekin olin näistä ongelmista Harakkaan jo ajoissa yhteydessä useasti. Kerroin sen, että ongelmia tulee varmasti, jos laki tulee voimaan joulukuussa, mutta vuodenvaihteessa voimaan tullessa kukaan ei pääsisi kikkailemaan.
Harakan mukaan lakia lähdettiin korjaamaan heti ongelmien tultua ilmi. Ministerin reaktio oli aloittaa uusi lakialoite alkuperäistä täsmentämään.
– Koska alkuperäisessä laissa ei ollut ongelmaa, tämä toimintatapa oli väärä. Olisi pitänyt keskeyttää romutuspalkkioprosessi ja hyväksyä siihen mennessä tehdyt nippuromutukset. Tällöin tapausten määrä olisi ollut vielä maltillinen, mutta nyt – kuukautta myöhemmin – nippuromutusten määrä on räjähtänyt käsiin, Laakso kertaa.
Laakso ihmettelee myös SDP:n edustajien keskinäistä erimielisyyttä asiassa.
– Salikeskustelusta jäi ihmeellinen kuva, kun SDP:n edustaja Paula Werning lähti puolustelemaan omaa ministeriään ja väitti lain olleen epäselvä, vaikka niin ikään SDP:tä edustava valiokunnan puheenjohtaja oli juuri ilmoittanut, ettei laissa ollut vikaa. Liekö SDP:n riveissä vieläkin epäselvyyttä siitä, missä ongelmat oikeasti ovat?
Kuka joutuu maksumieheksi?
Laakso kertoo autonsa romuttaneiden ottaneen häneen aktiivisesti yhteyttä vuodenvaihteesta aina viime päiviin saakka.
– Minulla on sähköposti ja muut viestikanavat täynnä esimerkkejä romutustapauksista, joissa auto on romutettu Traficomilta erikseen varmistettujen ohjeiden mukaan, mutta nyt palkkiota ei tulekaan. Pahimmillaan uusi autokin on jo tilattu, Laakso kuvailee.
Toistaiseksi on epäselvää, kuka jo romutetut autot korvaa ja millä perusteilla. Kokonaisuudessaan rahaa on palkkioihin varattu 8 miljoonaa euroa.
– Mielenkiintoista tässä on myös se – ja lieneekö tätä kukaan vielä selvittänyt – että onko palkkioita nippuromutuksista edes mahdollista maksaa laissa määritellystä 8 miljoonan euron kassasta, kun nippuromutukset ovat jo lähtökohtaisesti ristiriidassa lain itsensä kanssa.
– Syyllisyyskysymys tähän sotkuun on ilman muuta selvitettävä, ja jos Traficom on tapahtumiin syypää, niin sen on totta kai jouduttava tämän lystin maksajaksi. Kansalainen ei saa päätyä maksumieheksi. Viime kädessä ongelma on joko Traficomin omavaltaisessa päätöksessä tai liikenne- ja viestintäministeriön ohjauksessa. Kysymys kuuluukin, onko Traficom ollut yhteydessä ministeriöön tehdessään ensimmäisen nippuromutukseen liittyvän tiedonannon vai ei?
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Paula Werning romutuspalkkiolaki Traficom Sheikki Laakso Liikenne- ja viestintäministeriö Timo HArakka SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laakso määrittäisi lasten viennin terroristileirille huostaanottoperusteeksi

Perussuomalaiset: Hallitus nostaa suomalaisten liikkumis- ja asumiskustannuksia ilmastopolitiikan varjolla

PS: Hallitus nöyrtyi EU:n edessä – kevytautoja ei ole tulossa

Suomalaiset ostivat viime vuonna 773 299 henkilöautoa – diesel on edelleen kansan auto
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää