Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tiedotustilaisuudessa kuultiin yllättävä tieto, jonka mukaan paljon mainostetut kuntaliitokset eivät toisikaan tarvittavia säästöjä, toisin kuin on väitetty. Mikään tutkimustulos ei tue tätä säästöväittämää. Suurempi ei ole aina kustannustehokkaampi vaan joskus jopa kalliimpi.
Palvelut karkaavat monen syrjässä asuvan kuntalaisen ulottuvilta kauas keskuksiin, karkaavat ja etääntyvät kuntalaisista. Äänestäjät kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa vähäisemmiksi liitoskunnissa, kun he keskittävät ääniään ns. vahvoille ehdokkaille. Puoluerajojen yli menevää keskittämistä ei tosin ole.
Kuntauudistukset voivat jopa lisätä kuntien menoja. Yhdistyvät kunnat ikään kuin syövät mielellään etukäteen investoimalla ilman valtion asettamia velkajarruja.
Perussuomalaiset sittenkin oikeassa
Yksi vaihtoehto on, että kunnilta poistettaisiin niin terveydenhoitovelvoite kuin toisen asteen koulutuskin. Keskustelussa linjattiin, että näin kunnat voisivat olla tasa-arvoisempia paikkoja kuntalaisille. Kuntien tehtäväksi jäisi vain lähipalveluiden tuottaminen, joka on kunnan perustoimintoja. Tällöin kuntien saamat valtionosuudet toki myös pienenisivät ratkaisevasti, mutta toisaalta menotkin olisivat valtavasti pienemmät. Vieväthän terveydenhoito ja toisen asteen koulutus leijonanosan kuntien menoista.
Valtio voisi tuottaa tasapuolisemmin erikokoisille kunnille terveydenhuoltopalveluja ja toisen asteen koulutusta ja käyttää alihankkijoita näiden palveluiden tuottamiseen.
Perusteluiksi kuntaliitoksille voidaan toki esittää, etteivät säästöt olekaan tavoitteena vaan jokin muu syy, kuten esimerkiksi laadukkaiden palvelujen säilyminen ja lisääntyminen kunnan alueella. Itse uskon kuitenkin, että jos kuntajärjestelmät luotaisiin nyt uudelleen, niin kunnille ei tulisi nykyisiä velvoitteita. Olivatkohan perussuomalaiset sittenkin oikeassa kritisoidessaan kuntien yhdistymisistä saatavia säästöjä?
Harri Lindell
