LEHTIKUVA
Toimitus suosittelee
Kun ilmastopolitiikka vedetään överiksi, suomalaisen elintaso laskee Pohjois-Korean tasolle
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra havainnollistaa esimerkkilaskelman kautta, että hokema oikeudenmukaisesta siirtymästä ja oikeudenmukaisesta ilmastopolitiikasta on valheellista. – Kiina, Intia, muu Kaakkois-Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka lisäävät fossiilisilla tuotetun energian kulutustaan vielä pitkään. Suomalaisenko pitäisi siis muuttaa maakuoppaan globaalia ilmastoa pelastaakseen? Purra kysyy.
Ilmastonmuutoksen hallitseminen paikallisesti on mahdoton tehtävä. Mikäli niin kuitenkin yritetään tehdä, elintaso tulee laskemaan merkittävästi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra havainnollistaa asiaa esimerkkilaskelman kautta.
– Ilmastotoimissa maapallon lämpeneminen halutaan rajata keskimääräiseen 1,5 asteeseen. YK:n mukaan maailma tarvitsee suuren mittakaavan ja nopean muutoksen kaikilla oleellisilla osa-alueilla eli sähköntuotannossa, teollisuudessa, liikenteessä ja rakentamisessa sekä ruoka- ja talousjärjestelmissä. YK:n mukaan päästöjä on leikattava 45 prosentilla nykyisestä, jotta keskilämpötilan nousun rajaaminen 1,5 asteeseen olisi vielä mahdollista.
– Mitä tämä tarkoittaisi Suomen ja suomalaisten kannalta? Sen meille kertoo Sitra, joka yhdessä Aalto-yliopiston kanssa julkaisi muutama vuosi sitten selvityksen nimeltään ”1,5 asteen elämäntavat”. Selvityksen mukaan 1,5 asteen tavoite edellyttää keskivertosuomalaisen pienentävän hiilijalanjälkeään nykyisestä 8,6 tonnista CO2-päästöjä vuodessa 2,5 tonniin vuoteen 2030 mennessä ja 0,7 tonniin vuoteen 2050 mennessä, Purra sanoo.
Hän kertoi överiksi vedetyn ilmastopolitiikan todellisuudesta tänään Tuumaustunnilla.
Vaatisi hurjaa kulutuksen leikkausta
Jotta Suomen päästötavoitteisiin päästäisiin, olisi jokaisen meistä vähennettävä kulutusta 1/12:een nykyisestä, Purra selventää.
– Suomi on jo lähes puolittanut päästönsä henkeä kohden 2000-luvun alun huipusta. Se on ollut hyvä suoritus. Mutta nyt tästä päästötasosta pitäisi saada siis pois vielä 90 prosenttia.
– Kuinka vähän sitten on tuo 0,7 tonnia per henkilö per vuosi? Tämän hetken teknologialla se tarkoittaisi, että ruoan kulutuksen pitäisi laskea 60 prosenttia eikä mihinkään muuhun jäisi mitään. Ei asumiseen, ei liikkumiseen, ei tavaroihin, ei palveluihin. Vain vähän ruokaa, muuten ei mihinkään yhtään mitään. Tätä tarkoittaisi suomalaiselle 0,7 tonnin CO2-kulutus nykyteknologialla.
Pohjois-Korean päästöt per henkilö ovat tällä hetkellä alle 2,5 tonnia.
– Se on juuri se määrä, johon suomalaisen pitäisi Sitran selvityksen mukaan päästä vuoteen 2030 mennessä. Pohjois-Korean tasolle! Näyttääkö siltä? Purra kysyy.
Ilmastonmuutosta ei ratkaista paikallisesti
Päästöjen vähentäminen on tietysti mahdollista teknologian kehittyessä koko ajan, mutta sekään ei tapahdu tässä aikataulussa, ei tällä rahalla eikä varsinkaan nyt kehittyvissä maissa, jotka päinvastoin lisäävät koko ajan päästöjään, Purra huomauttaa.
– Kiina, Intia, muu Kaakkois-Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka lisäävät fossiilisilla tuotetun energian kulutustaan vielä pitkään. Suomalaisenko pitäisi siis muuttaa maakuoppaan globaalia ilmastoa pelastaakseen? Tämä on järjetöntä, tämä on mahdotonta.
– Ilmastonmuutosta ei voi ratkaista paikallisesti. Mikäli me haluamme vähentää kulutusta näin radikaalisti, elintasomme laskee merkittävästi. Talous, työpaikat, investoinnit, kaikki perustuvat kulutukseen.
Kuten laskelmat osoittavat, kenenkään rahat eivät oikeasti riitä näihin muutoksiin, eikä mistään löydy tukia kompensoimaan näiden päätösten taloudellisia menetyksiä.
– Hokema oikeudenmukaisesta siirtymästä ja oikeudenmukaisesta ilmastopolitiikasta on valheellista. Rahaa tällaiseen ei ole, ei edes hyvinvoivassa julkisessa taloudessa, mutta ei varsinkaan Suomen velkahallituksen jäljiltä omassa järjestelmässämme, Purra sanoo.
Ostovoima heikkenee entisestään
Purra toteaa, että Marinin hallituksen tavoite hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035 on teknistaloudellisesti täysin järjetön.
– Arki kallistuu, kun elämisen infra pistetään uusiksi pakkoinvestoimalla keskeneräisiin, kalliisiin tai käsiin vanheneviin teknologioihin. Maksamme tavallisista arjen asioista enemmän kuin ennen. Ostovoima heikkenee, kilpailukyky heikkenee, tukien tarve kasvaa, velka kasvaa.
– Kyse ei ole siitä, etteikö fossiilisista pitäisi päästä eroon. Kyse on realistisesta aikataulusta ja keinoista. Miksi muut puolueet eivät puhu näistä tosiasioista? 1,5 asteen tavoitteesta ei synny vihreää kasvua vaan Pohjois-Koreaakin alhaisempi kulutustaso. Tämä ei tietenkään – onneksi – ole saavutettavissa demokraattisessa maassa. Kansalaiset eivät siihen suostu.
Ratkaisujen on oltava toimivia
Purra painottaa, että päästöjä vähentävien ratkaisujen on oltava teknisesti ja taloudellisti toimivia ja kestäviä, ja ne on tehtävä oikeaan aikaan.
– Käytössä oleva toimiva teknologia käytetään loppuun ja korvataan sitten sen hetken parhaalla käytettävissä olevalla teknologialla.
– Suomen tulee vähintäänkin tuplata hiilibudjettinsa ja siirtää hiilineutraalisuustavoite vuoteen 2050 eli samaan kuin EU:lla ja useilla muilla mailla. Suomen on välttämätöntä huomioida pohjoinen sijaintimme ja elinkeinorakenteemme.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sinivalkoinen siirtymä ilmastotoimet hiilineutraalius asuminen ja liikkuminen ostovoima työpaikat päästötavoitteet palvelut Ilmastonmuutos Pohjois-Korea Investoinnit Sitra Riikka Purra YK Suomi Teknologia Velkaantuminen talous Kilpailukyky EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Hei työmatka-autoilija: Jos kaipaat vielä nykyistäkin kalliimpia työmatkoja, niin äänestä vihreitä – vihreät haluaa liikenteen kilometripohjaista verotusta
Perussuomalaiset: Autoilun kustannukset alas – polttoaineveroa laskettava vaiheittain
Purra: Missä luonnon arvostus on silloin, kun metsiä hakataan paljaaksi tuulivoimahankkeiden alta?
Muistatko, kun kokoomus julisti: ”Autot kuuluvat teille” – Nyt Petteri Orpo jo intoilee EU:n päätöksestä kieltää polttomoottoriautot
Perussuomalaiset vaatii: Energiantuotanto pidettävä kotimaisena – Suomesta ei saa tulla Euroopan energiareservaattia
Sinivalkoinen siirtymä alentaa sähkön hintaa ja turvaa huoltovarmuuden kotimaassa
Laakso pitää hallituksen raskasta ilmastopolitiikkaa kyseenalaisena: Ilmastotavoitteet eivät tuo investointeja Suomeen
Yle: Suomalaisten taskuista jopa 5 miljardia euroa ylimääräistä energiayhtiöille – perussuomalaiset vaatii laajoja toimia sähkön hinnan alentamiseksi
Nasa tutki: Suomi onkin hiilinielu – ilmastopahikset ovat jossain aivan muualla
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Facebook sulki perussuomalaisten Keski-Suomen piirin kotisivut
Facebook ilmoittaa perussuomalaisten Keski-Suomen piirin sivujen sulkemisen syyksi, että piiri tekeytyisi toiseksi organisaatioksi ja ei noudattaisi Facebookin yhteisönormeja