

LEHTIKUVA
Kummallinen näytös eduskunnassa: Oppositiopuolue keskusta vaati, ettei lyijykieltoasetus vaaranna maanpuolustusta – vaatimus löytyy jo hallitusohjelmasta ja on koko eduskunnan kanta
Keskiviikkona eduskunnassa koettiin kummallinen hetki, kun oppositiopuolue keskusta vaati lausumaehdotuksessaan vuoden 2025 talousarviokäsittelyyn liittyvien äänestysten yhteydessä hallitusta huolehtimaan siitä, ettei EU:n lyijykieltoasetus vaaranna maanpuolustusta. Ehdotuksesta tekee omituisen se, että vaatimus on jo tällä hetkellä hallitusohjelmassa ja jopa koko eduskunnan kanta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää ihmettelee keskustan toimintaa.
Kansanedustaja Juha Mäenpää huomasi ja nosti esiin keskustalaisten viritelmän jo edellisenä päivänä, kun täysistunnon talousarviokeskustelussa käsiteltiin puolustusministeriön hallinnonalaa.
– Miksi ihmeessä tämä lyijykieltoasia on hallitukselle esitettävässä vastalauseessa? Eikö vastalauseen idea ole vastustaa jotain tai tuoda keskusteluun joku uusi avaus? Mitä te tällä vastalauseen lausumaehdotuksella tarkalleen ottaen tässä vastustatte? Tehän tässä vain kerrotte sen, mikä on hallituksen ja itse asiassa koko eduskunnan linja, Mäenpää huomautti.
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmakirjaus linjaa aiheesta (s. 163): ”Hallitus vaikuttaa Euroopan unionin lyijynkäyttökiellon valmisteluihin siten, ettei se haittaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytyksiä. Vapaaehtoinen maanpuolustus ja maanpuolustusvalmiuksia tukeva urheiluammunta tulee rajata kiellon soveltamisalan ulkopuolelle. Hallitus toimii aktiivisesti ampumaratojen saamiseksi pois rajoituksen piiristä eikä hyväksy Euroopan unionin lyijynkäyttökiellon ja -rajoitusten laajentamista luoteihin.”
Mäenpää kriittisen lyijyasetuskirjauksen takana
Mäenpää totesi ihmettelevänsä keskustapuolueen tapaa lähteä valjastamaan maanpuolustuksen ja kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeä asia halpamaisen oppositiopolitiikan työkaluksi. Mäenpää esitti jo vuonna 2020 puolustusvaliokunnassa kriittistä kirjausta Euroopan unionin lyijyasetukseen liittyen.
– Vasemmistoliiton (silloisen) kansanedustaja Markus Mustajärven epäsuoralla tuella ja kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen suoralla tuella tämä hyväksyttiin lausuntoon hallituksen vuoden 2019 vuosikertomuksesta. Se on siitä lähtien toistunut vuosien aikana puolustusvaliokunnan kaikissa tärkeissä asiakirjoissa yhteisenä puolustusvaliokunnan kantana, Mäenpää avasi.
Keskustan muistinmenetys
Puolustusvaliokunta totesi muun muassa yksimielisessä lausunnossaan kuluvan vuoden 2024 syyskuussa, että Euroopan unionin lyijyasetuksen voimaantulo ei saa heikentää reserviläisjärjestöjen ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytyksiä eikä harjoitustoimintaa.
– Tästä suomalaiset eduskuntapuolueet ovat siis yhtä mieltä. Keskustalta oli tuossakin kokouksessa edustus. Onkohan tämä kokonaan heiltä unohtunut? Mikä on se ongelma, jota te haluatte tällä lausumaehdotuksella korjata? Mäenpää kysyi.
– Hallituksen ja eduskunnan tahtotilassa kun ei ole mitään vikaa, hän totesi.
Onko keskustan eväät syöty?
Lopuksi Mäenpää muistutti keskustan entisen puheenjohtajan ja entisen pääministerin Juha Sipilän puheista. Sipilä lainasi virassa vielä ollessaan vuonna 2016 keskustan, silloisen Maalaisliiton, perustajaa ja ideologia Santeri Alkiota: ”Alkio aika ajoin pelkäsi, että Maalaisliittokin ’menee sinne kuin puolueet yleensä: vain valtakilpailuun, vaalikilpailuun, kykykilpailuun, suunsoittokilpailuun. Ja silloin kun näin käy, pysähtyy kehitys.”
– Opposition toimintaa tällä kaudella sivusta seuranneena voisin todeta, että edellä mainitut alkiolaiset lausahdukset olisi keskustalaisten varmaan hyvä muistaa myös tällä vaalikaudella, hän päätti.

LEHTIKUVA
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Santeri Alkio Petteri Orpon hallitus oppositiopolitikointi lyijyasetus Timo Heinonen Hallitusohjelma Markus Mustajärvi Juha Mäenpää Juha Sipilä Keskusta maanpuolustus talousarvio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Veronmaksaja voi nukkua yönsä levollisesti – “Suomi-laiva on vastuunsa tuntevan miehistön käsissä”

Mäenpää: Ruotsin kansa on herännyt horroksesta – toivottavasti sama tapahtuu Suomessa

Mäenpää vie tietoisuutta EU:n toisesta lyijyasetuksesta kansainväliselle tasolle: Moninaisia uhkakuvia niin viranomaisille kuin kansalaisillekin

Mäenpää huoltovarmuudesta ja turvallisuuspolitiikasta täysistunnossa: Käteismaksaminen ja ampumaharjoittelu turvattava jatkossakin
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.