
Ote vesihuoltolain luonnoksesta. Kuvituskuva: LEHTIKUVA
”Kuka laittoi disinformaation liikkeelle vesihuollon yksityistämisestä?”, kysyy Purra – aiemmin mitään pidäkkeitä ei ollut, nykyinen hallitus ESTÄÄ määräysvallan lipumisen yksityisille
Verkossa ja mediassakin liikkuu runsaasti disinformaatiota vesilaitosten yksityistämisestä.
”Hallitus haluaa yksityistää Suomen vesihuollon”, väittää yksi.
”Hallitus antamassa pikkusormen vesihuollon yksityistämiselle”, vakuuttelee toinen.
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen nolaa itseään vaatimalla “vesihuollon yksityistämisen estämistä”.
Hallitus ei ole yksityistämässä vesihuoltoa. Päinvastainen on totta.
Hallitus valmistelee vesihuollon yksityistämisen kieltävää lakia. Aiemmin yksityistämisellä ei ole ollut minkäänlaisia pidäkkeitä. Nyt niitä tulee.
Lausuntokierrokselta palannut, Vesi on meidän -kansalaisaloitteeseen perustuva lakiluonnos toteaa:
”Kunnan on säilytettävä alueellaan oleva kunnan määräysvallassa oleva vesihuoltolaitos ja tukkuvesihuoltolaitos määräysvallassaan.”
Purra moittii disinformaatiota
Valtionvarainministeri Riikka Purra paheksuu suurella volyymilla leviävää disinformaatiokampanjaa. Hän kirjoittaa:
”Hallitus siis KORJAA nykytilaa. Nyt ”carunat” on mahdollista, jatkossa ei.
Julkinen omistus ja määräysvalta vahvistuvat, eivät heikkene.
Kunnat saavat myös etuosto-oikeuden nykyisiin yksityisomisteisiin laitoksiin.
Mikä taho laittoi disinformaation liikkeelle?”
Hallitus siis KORJAA nykytilaa. Nyt ”carunat” on mahdollista, jatkossa ei.
— Riikka Purra (@ir_rkp) October 6, 2024
Julkinen omistus ja määräysvalta vahvistuvat, eivät heikkene.
Kunnat saavat myös etuosto-oikeuden nykyisiin yksityisomisteisiin laitoksiin.
Mikä taho laittoi disinformaation liikkeelle? #vesihttps://t.co/sNa1TWpqy6
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Härskiä on: Vihreät, SDP ja keskusta huutavat vesiasiassa sutta, mutta ovat itse se susi – ajoivat äskettäin Jyväskylän ja Ähtärin vesihuollon yksityistämistä
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää