Kreikan hallitus toistaa: IMF jää ilman rahaa kesäkuussa

25.05.2015 |10:58

Kreikan sisäministeri Nikos Voutsis kertoi yksityisen Mega-televisiokanavan haastattelussa, ettei Kreikalla ole varaa maksaa Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle kesäkuussa erääntyviä tukilainoja. Aiheesta uutisoi muun muassa Financial Times. Muutama päivä aiemmin Kreikan parlamentin puhemiehistöön kuuluva Nikos Filis totesi samoin.

Kreikan hallitus on toistuvasti ilmoittanut, ettei se aio jättää maksamatta eläkkeitä ja julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja. Kreikan kassavarat eivät kuitenkaan riitä kesäkuussa näihin velvotteisiin ja IMF:lle erääntyviin tukiluottoihin.

Toukokuussa IMF:lle erääntyneen noin 750 miljoonan euron luottoerän Kreikka maksoi käyttämällä IMF:n hallinnoimaa puskurirahastoa.

Tukipaketista maksamatta
viimeinen erä

Kreikan toisesta tukipaketista on maksamatta viimeinen noin 7,2 miljardin euron tukierä. Luottohanat kuitenkin sulkeutuivat Kreikan uuden vasemmistohallituksen purettua aiemman hallituksen toteuttamia säästötoimia. Kreikan velkaohjelmaa valvovat IMF, Euroopan keskuspankki ja Euroopan komissio ovat vaatineet Kreikalta mittavia säästötoimia. Kreikan hallitus ei ole kuitenkaan perääntymässä.

– Me emme taivu kiristykseen niin, että se on joko likviditeettiä tukiohjelman mukaan tai konkurssi, Voutsis totesi jämäkästi.

Kreikan hallituksen edustajat joutuivat matkustamaan Riian kokoukseen viime viikon loppupuolella Kreikan ilmavoimien kuljetuskoneella, sillä hallituksen kolme lentokonetta on budjettileikkausten vuoksi lentokyvyttöminä ilman varaosia.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää