Kreikan hallitus ei saanut sorvattua säästöpakettia kasaan

27.04.2016 |16:26

Euromaiden valtiovarainministereistä kootun euroryhmän piti kokoustaa torstaina Kreikan kolmannen tukipaketin ensimmäisen maksuerän maksamisesta. Kokous peruuntui. 

Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras oli esittänyt euromaiden johtajien välistä kriisikokousta tilanteen ratkaisemiseksi. Tsipras on tarjoutunut tekemään lisäleikkauksia, mikäli maalle asetettu talousohjelma ei pysy raiteillaan. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk totesi, ettei euromaiden johtajien kokousta järjestä. Tuskin mielestä tekniset yksityiskohdat tulee päättää ensin valtiovarainministeritasolla.

Euroryhmä kertoi, että kokous voidaan kuitenkin pitää ensi viikolla, mikäli Kreikka saa etukäteen sitovan säästöpaketin aikaiseksi.

Kreikan oli määrä saada etukäteen sitova lainsäädäntö 3,6 miljardin lisäsäästöistä valmiiksi sitä varten, jos Kreikan tavoitteeksi asetettuun niin sanottuun perusylijäämään ei ylletä. Perusylijäämä tarkoittaa budjetin ylijäämää, josta on velanhoitokulut jätetty pois.

Kreikalle tulee kiire

Kreikka tarvitsee kipeästi kolmannen tukipaketin ensimmäisen maksuerän viimeistään heinäkuussa, jolloin maalta erääntyy noin 5,7 miljardin euron erästä luottoja.

Mikäli Kreikka ei saa vaadittuja varalla olevia säästöpaketteja valmiiksi, se tuskin saa maksueräänsä. Tuolloin toistuisi viime kesäinen yhteentörmäys, jossa Kreikka ja velkojat ottavat mittaa toisistaan. Viime kesänä viimeisillä minuuteilla Kreikka kuitenkin taipui kolmanteen tukipakettiin.

Maan lähtö euroalueelta olisi taas pöydällä, sillä heinäkuun maksuerissä on velkojina sekä IMF, että Euroopan keskuspankki EKP.

EKP:n luottojen hoitamatta jääminen käynnistäisi euroerospekulaatiot. Aiemmin Kreikka on maksanut luottoja IMF:lle maan omista talletusvarannoista rahastolle.

Kreikan hallitus jäädytti viime vuonna lukuisia maksuja yrityksille, jotka toimittivat julkiselle sektorille tavaroita ja palveluita.

Tsiprasin eroa vaaditaan

Oppositiopuolue Uuden demokratian varapuheenjohtaja Adonis Georgiadis vaatii pääministeri Tsiprasin jättävän tehtävänsä. Hän kertoi kreikkalaiselle ANT1-televisiokanavalle, että Tsiprasin eurooppalaisten kumppaniensa luottamuspulan vuoksi Kreikalta vaaditaan lisätoimia.

– Tsipras on taitamaton pääministeri. Hän ei osaa solmia edes kengännauhojaan, Georgiadis tykitti.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää