Kreikan ex-valtiovarainministeri Gianis Varoufakis kertoi saksalaiselle Bild-lehdelle, että Kreikka olisi pitänyt päästä konkurssiin. Hän kertoi, että maan olisi pitänyt kärsiä vararikon seuraamukset. Se olisi kuitenkin antanut kreikkalaisille mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Varoufakisin haastattelusta uutisoi kreikkalainen sanomalehti Kathimerini.
Kreikan velkakriisistä on kahta tulkintaa. Yksi tulkinta on, että Saksa ja muut euromaat kantoivat kortensa kekoon pelastaakseen Kreikan. Tulkinnan mukaan kreikkalaisten pitäisi olla kiitollisia saamastaan avusta.
Toinen näkemys on, että euromaat joutuivat pelastamaan kreikkalaiset pankit, jotta niiden taseissa olevat luotot muille eurooppalaisille pankeille eivät jäisi hoitamatta. Pankkikriisi olisi edennyt Saksaan asti, ja kenties hajottanut yhteisvaluutan.
Lainaa lähes 300 miljardia euroa
Kreikka on lainannut euromailta, euromaiden pystyttämiltä tukielimiltä ja Kansainväliseltä valuuttarahasto IMF:ltä yhteensä lähes 300 miljardia euroa. Kreikka on ensi kertaa yli kahdeksaan vuoteen irtautunut tukirahoituksesta. Etappi on pitkälti symbolinen, sillä lainatut eurot tulevat kaavailujen mukaan maksettua takaisin vasta vuosikymmenten päästä.
Kreikan tulee edelleen jatkaa tiukalla vyönkiristyslinjalla. Siitä huolimatta IMF :n laskelmien mukaan Kreikka on uudelleen helisemässä viimeistään 20 vuoden kuluttua.
Varoufakis on samaa mieltä. Hänen mukaansa Kreikka on edelleen samassa “mustassa aukossa” kuin ennen eurokriisin puhkeamista, joskin ahdinko syvenee päivä päivältä.
Pankkituet Saksan edun mukaisia
Pankkituet ovat olleet kuitenkin Saksan edun mukaisia. Politico-lehti kirjoittaa Saksan toimineen omaa etua ajatellen, jos Kreikan pelastamisessa oli kyse euron säilyttämisestä. Saksa on hyötynyt eurosta, joka on Saksalle heikompi valuutta kuin mitä Saksan oma valuutta olisi. Se on auttanut Saksan vientituotteiden kilpailukykyä.
Varoufakis sanoi, että Saksan liittokansleri Angela Merkel on valehdellut kansalaisilleen väittäen, että pankkitukirahat maksetaan joskus takaisin ja vieläpä korkojen kera. Varoufakisin mielestä Kreikka on edelleen käytännössä vararikossa.
Varoufakis kertoi myös pääministeri Aleksis Tsiprasin erottaneen hänet, koska hän kieltäytyi allekirjoittamassa kolmatta tukipakettia. Tsipras järjesti tuosta paketista kansanäänestyksen, jossa lähes kaksi kreikkalaista kolmesta hylkäsi tukipaketin. Tsipras kuitenkin hyväksyi hätälainan ja sen tiukat ehdot.