

LEHTIKUVA
Koulujen kulmilla satoja ampumisia Ruotsissa: ”Nuoret tuntevat paikat”
700 ammuskelua ruotsalaisten peruskoulujen kulmilla kolmen viime vuoden aikana, kertoo SVT:n tuore selvitys. Vaikka suuri osa ampumisista on tapahtunut kouluajan ulkopuolella, lapset ja heidän vanhempansa ovat syystä huolissaan.
Kun ammutaan enemmän, niin ymmärrettävästi ammuskeluja on lukuisammin myös koulujen lähistöllä. Nuoret tuntevat paikat, tietävät minne aseen voi piilottaa ja miten pääsee pikimmiten pois paikalta. Ne ovat heidän kotikulmiaan, toteaa poliisihallituksen kriminologi Sven Granath.
Ongelmalähiöissä paukkuu
SVT:n selvitys osoittaa, että 16 prosenttia Ruotsin peruskoululaisista eli 196 000 lasta käy koulua, jonka lähistöllä on ammuskeltu viimeisen kolmen vuoden aikana.
Suurkaupungeissa kuten Tukholmassa ja Malmössä osuus onkin sitten jo 50 prosenttia. Tilanne on vaikein ongelmalähiöissä.
Oppimistulokset laskevat
Suurin osa ampumisista tapahtuu toki kouluajan ulkopuolella. Siitä huolimatta väkivallalla on vaikutuksensa lapsiin.
– Ammuskelu on ylipäänsä ongelmallista ja tietysti se, että rikospaikat ovat nähtävillä niin lähellä. Seurauksena on todella merkittävä tunne turvattomuudesta. Tämä voi saada aikaan myös mietteitä epäoikeudenmukaisuudesta, koska jotkut näkevät ampumisia arjessaan enemmän kuin toiset.
Yhdysvalloissa ja Meksikossa tehdyt tutkimukset osoittavat, että jengiväkivalta vaikuttaa lasten tulevaisuudennäkymiin. Oppimistulokset käyvät kehnommiksi ja keskittyminen koulutyöhön on entistä vaikeampaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tulevaisuudennäkymät rikospaikka kouluympäristö Sven Granath kotikulmat suurkaupunki epäoikeudenmukaisuus poliisin lista ongelmalähiöistä Meksiko tuliaseet ongelmalähiö ampumiset USA rikollisjengit Ammuskelu Malmö oppimistulokset Peruskoulu jengiväkivalta Jengirikollisuus Tukholma Turvattomuus Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Slunga-Poutsalo: Kouluväkivallan kitkemiseen löydyttävä keinoja nopeasti

Monikulttuurinen yhteiskunta on haavoittuvainen – avoimuutta ja suvaitsevaisuutta voidaan käyttää härskisti hyväksi

Poliisipäällikkö Ruotsin uusimmista jengimurhista: ”Ne ovat puhtaita teloituksia”

PS vaatii tuntuvia kiristyksiä kriminaalipolitiikkaan: Paljousalennukset pois, seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset ylös, vaaralliset vangit pysykööt vankilassa, maahanmuuttajarikolliset ulos

Ruotsissa ammuttu hengiltä jo enemmän ihmisiä kuin koko viime vuonna – nyt luodeista voi saada osumaa leikkipuistossakin

Eskilstunan eskareissa opetetaan suojautumaan luodeilta – kesään mennessä puolet oppilaista koulutettu kätkeytymään lukkojen taakse
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää