Koskenkylä: Suomen talouden ongelmat ovat haastavia, rakenneuudistuksia syytä tehostaa – “liian suuri julkinen sektori uhkaa maamme hyvinvointia”

Suomen Pankin ex-osastopäällikkö, VTT Heikki Koskenkylä kirjoittaa talouden haasteista.

Suomen talouskehitys oli menestystarina Nokian huippuvuosina 1999-2008. BKT:n kasvu oli kolme prosenttia vuodessa, mikä oli EU:n parhaita lukuja. Vaihtotase suhteessa BKT:hen oli huomattavan ylijäämäinen, jopa Saksan tasoa. Budjetti oli ylijäämäinen ja velka-aste 30 prosenttia. Työllisyysaste kohosi lama-ajan 1991-1993 62 prosentin tasolta 73 prosenttiin. Suomea ihailtiin maailman lehdistössä ja Ruotsissa kadehdittiin, koska Eriksson oli paljon heikompi kuin Nokia.

Kansainvälisen finanssikriisin jälkeen 2008-2009 tuli romahdus. BKT aleni vuonna 2009 peräti kahdeksan prosenttia. Lisäksi euron kriisi pahensi tilannetta. Talouden toipumista ei ole tullut. BKT:n kasvu on ollut EU:n heikoimpia ja samoin tuottavuuden. Julkinen velka suhteessa BKT:een on yli 70 prosenttia kun Ruotsilla ja Tanskalla se on vain 30 prosenttia. Budjetti on kroonisesti alijäämäinen eikä näytä alenevan Orpon hallituksen aikana. Työllisyysaste 74 prosenttia on tyydyttävä, mutta työttömiä on edelleen hyvin paljon. Ollaan jääty pahasti jälkeen muita pohjoismaita. Suomen ongelmat ovat vakavia ja pitkäaikaisia.

Työikäinen väestömme vanhenee lähes maailman nopeinta tahtia. Lisäksi työikäinen väestö supistuu. Hyvinvointiyhteiskuntamme kestävyys vaarantuu. Liian suuri julkinen sektori on hyvinvointimme pahin vihollinen! Väestöllinen huoltosuhde heikkenee uhkaavasti. Yhtä työikäistä kohden on yhä enemmän huollettavia. Tämän suhteen heikkeneminen on lähes nopeinta EU-maissa. TEM arvioi työikäisen väestön alenevan yli 10 000 henkilöä vuodessa jopa seuraavien 30 vuoden aikana. Ja tämä pelkästään ikäluokkien pienenemisen johdosta. Taloudellisen kasvun voimistuminen vaatisi korkeaa työllisyysastetta ja tuottavuuden kasvua. Työllisyysaste tulisi saada 80 prosentin tasolle, kun se nyt on 74 prosenttia. Tätä tasoa on suositellut myös entinen valtiosihteeri Martti Hetemäki monta kertaa viime vuosina.

Taloudellisen kasvun voimistuminen vaatisi korkeaa työllisyysastetta ja tuottavuuden kasvua

Työvoiman tilanne on Suomessa suorastaan outo, koska työllisyysaste on historiallisen korkea, mutta työttömiä on TEM:in tilastojen mukaan edelleen peräti 350 000 henkilöä. Kyseessä on ns. laaja työttömyyden käsite. Työvoiman tarjontaa vähentävät sairauspoissaolot ja ennenaikaisten eläkkeelle menojen suuri määrä. Työkyvyttömyyseläkkeelle lähtee vuosittain lähes 20 000. Työkyvyttömyyseläkkeellä on jo noin 200 000 henkilöä. Vanhenevan ikärakenteen ja työkyvyttömyyksien tähden työikäinen väestö vähenee vuosittain noin 30 000 henkilöä. Tämä on suhteellisesti vertaillen pohjoismaiden suurin luku.

Talouden kasvua syntyy työpanoksen ja tuottavuuden kautta. Työpanoksen osalta ratkaisevaa ei ole työllisten lukumäärä vaan tehdyt työtunnit. Työtunnit ovat alkaneet laskea, mikä uhkaa kärjistää talouden ongelmia. Kun työtunnit eivät ole viime vuosina lisääntyneet, työllisyysasteen nousukaan ei ole auttanut hyvinvointivaltion rahoituksessa. Nyt työllisyysastekin on jo laskemassa, joten työtuntien määräkin voi jatkaa laskua. Osa-aikainen työ on ollut pääosin työllisyysasteen nousun syynä.

Hallituksen ohjelman keinot työllisyyden kohentamiseksi ovat kaikki tarpeellisia, mutta ne eivät vielä riitä. Työmarkkinoiden toimintaa täytyy tehostaa ja varmasti vielä seuraavankin hallituksen aikana. Laaja työttömyys 350 000 henkilöä on valtava rasite julkiselle taloudelle. Kannustinloukkuja täytyy purkaa entistä enemmän, jotta työttömät hakeutuvat töihin ja vajaatyölliset tekevät enemmän työtunteja. Lisätyöstä tehtävä marginaaliverotus on EU:n korkeimpia. Veromaksajain Keskusliitto on tehnyt vertailuja muihin maihin nähden jo pitkään. Marginaaliverotus on jo alemmilla keskituloisilla Suomessa korkeimpia ja suurituloisilla kuusi prosenttiyksikköä muita pohjoismaita korkeampi. Työvoimapalveluita on myös tehostettava.

Suomea vaivaa valtioriippuvuus.

Nobelisti Bengt Holmström on todennut Kauppalehden haastattelussa viime kesänä, että Suomea vaivaa valtioriippuvuus. Olemme liian riippuvaisia yhteiskunnan tuesta. Yksilön kokemat ongelmat nähdään usein yhteiskunnan, järjestelmän tai rakenteiden aiheuttamina. Yksilön vastuusta ei puhuta avoimesti tarpeeksi. Usein ajatellaan, että markkinatalous syrjii ja ajaa ihmisiä ongelmiin kuten työttömyyteen. Suomessa tulisikin alkaa puhua aiempaa enemmän siitä, että iso vastuu ongelmien ratkaisemisessa on yksilöillä itsellään. Tämä ei poissulje sitä, että yhteiskunnan tukea myös tarvitaan. Holmström ihmettelee suomalaista paradoksia: Suomi on maailman onnellisin maa, mutta ihmiset valittavat huonoa oloaan.

Hallituksen tulisikin ottaa huomioon Holmströmin sanomiset. Tämä voidaan tehdä parhaiten poistamalla työnteon kannustinloukkuja, jotta ylipäänsä hakeudutaan töihin ja ollaan valmiita lisäämään työtunteja. Suomessa on yrityksiä paljon suhteessa talouden kokoon. Olemme jopa EU-maiden kärkipäässä tältä osin. Meillä on kuitenkin valtavasti yksinyrittäjiä. Heidän lukumäärä on kasvanut jo 190 000 henkilön tasolle. Samaan aikaan työnantajayritysten lukumäärä on alkanut laskea. Tämä on erittäin huolestuttavaa.

Hallituksen tulisikin lisätä ohjelmaansa kannustimia, joilla yksinyrittäjiä rohkaistaan ryhtymään työnantajaksi. Hallituksen tavoite on lisätä työllisyyttä 100 000 henkilöllä. Tämä tavoite voidaan saavuttaa, jos joka toinen yksinyrittäjä rekrytoisi yhden työntekijän. Ylipäänsä pienet ja keskisuuret yritykset voisivat lisätä työllisyyttä. Suuret yritykset pääosin vähentävät. Pk-yritykset haluavat paikallista sopimista työehdoista. Sen osoittavat Suomen Yrittäjien kyselyt yrityksille. Hallituksen tulee toteuttaa ohjelmaansa paikallisen sopimisen edistämisestä. Myös verotuksen keinoin voidaan edistää pk-yritysten kautta tapahtuvaa työllisyyden kasvua. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että hallituksen ohjelma on oikeansuuntainen, mutta se ei ole riittävän laaja ja tehokas työllisyyden kasvattamiseen 100 000 henkilöllä, jolloin työllisyysaste kohoaisi 80 prosentin tasolle. Mikäli tätä tavoitetta ei saavuteta, joudutaan hyvinvointisektoriamme karsimaan kovalla kädellä. Tämä tarkoittaa julkisten menojen aiottua paljon suurempaa vähentämistä. Muissa pohjoismaissa ei tällaista tarvetta ole lainkaan.