
PS ARKISTO
Koskela tyytyväinen perussuomalaisten maaseutupoliittiseen ohjelmaan – “Maaseutu ei kosketa ainoastaan maaseudun asukkaita, vaan koko Suomea”
Perussuomalaiset julkaisi viime viikolla uuden maaseutupoliittisen ohjelman. Kansanedustaja Jari Koskela on tyytyväinen ohjelmaan ja siinä esitettyihin toimiin maaseudun ja maatalouden elinvoiman parantamiseksi.
– Ohjelmassa tulee hyvin esiin se, että maaseutu ei kosketa ainoastaan maaseudun asukkaita, vaan koko Suomea. Suomen vientiteollisuus nojaa maaseudun ja maaseutumaisten alueiden luonnonvarojen varaan. Omavaraisuuden ja huoltovarmuuden suhteen maaseutu ja elinvoimainen maa- ja metsätalous ovat aivan avainasemassa, Jari Koskela muistuttaa.
Koko Suomi pidettävä asumiskelpoisena
Perussuomalaiset haluaa pitää koko Suomen asumiskelpoisena. Tämä tarkoittaa riittävien asumisen ja elämisen edellytysten turvaamista myös kaupunkien ulkopuolella. Koskela muistuttaa, että yhä useampi suomalainen haluaa asua maalla. Hänen mukaansa voidaan kysyä, onko hallitus riittävästi antanut ihmisille mahdollisuuksia toteuttaa omia haaveitaan. Erityisesti korona-aikana lisääntynyt etätyö olisi tarjonnut tilaisuuden laajemmillekin asumis- ja elämäntapamuutoksille.
– Valitettavasti hallitus on tietoisella politiikallaan lähinnä näivettänyt maaseutua entisestään. Liikkumisen kustannukset ovat nousseet, mikä vaikuttaa mahdollisuuksiin elää maalla, koska auto on siellä välttämättömyys.
– Maaseudun monia elinkeinomuotoja on myös aktiivisesti ajettu alas. Esimerkkinä voidaan nostaa niin turveala, maatalous kuin metsäteollisuuskin. Samalla on myös tehty esimerkiksi politiikkaa, joka ajaa alas niin kyläkouluja kuin pienten paikkakuntien lukioitakin. Tämä vähentää pienten kuntien pito- ja vetovoimaa, Koskela harmittelee.
Yhteistyötä lisättävä yli kuntarajojen
Perussuomalaiset esittää ohjelmassaan lähikoululisää maaseutujen alakouluille, jotta vielä olemassa olevia kyläkouluja ei lakkautettaisi. Puolue haluaa myös tarkastella oppilaaksiottoalueita uudelleen niin, että koulun voisi valita myös kuntarajojen yli.
– Olen pitänyt esillä lisääntyvän seutuyhteistyön merkitystä. Pienten kuntien pitää jatkossa varmasti tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä, ja koulutussektori on aivan olennainen alue, jossa yhteistyötä yli kuntarajojen on lisättävä, Koskela linjaa.
Maanviljelijän toimeentulo turvattava
Perussuomalaiset haluaa ohjelmassaan tarkastella kaupan asemaa sekä kaupan ja tuottajien välisiä pitkiä sopimuksia. Puolueen mielestä sopimuksiin pitää tehdä aito mahdollisuus hinnantarkastuksiin, jotta nopeasti kasvavat tuotantokustannukset eivät ajaisi viljelijöitä konkurssiin.
– Maanviljelijän asema on aivan liian huono suhteessa kaupan asemaan. Tähän on yksinkertaisesti saatava muutos, jotta meillä on maataloutta vielä tulevaisuudessakin, Koskela sanoo.
Myös valtion on tehtävä oma osansa
Koskela muistuttaa, että myös valtion on tehtävä oma osansa maatalouden helpottamiseksi. Maatalousyrittäjät eivät voi elää jatkuvassa epävarmuudessa siitä, tuleeko alalle lisää tukipaketteja vai ei.
– Tarvitsemme maataloutta suosivaa veropolitiikkaa. Lisäksi maataloudelle ei voi enää asettaa epärealistisia päästötavoitteita, jotka vain ajavat tiloja mahdottoman eteen. Maa- ja myös metsätaloutta on viime vuosien keskustelussa käsitelty liikaa vain päästölähteinä ja luonnon monimuotoisuuden tuhoajina. Tällaisesta ajattelusta on päästävä eroon. Maa- ja metsätalous ovat hyvinvointivaltiomme selkäranka, joka vihdoin ja viimein tarvitsee ansaitsemansa kunnioituksen, Koskela sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maaseutupoliittinen ohjelma liikkumisen kustannukset maatalousyrittäjät etätyö omavaraisuus kyläkoulut turveala Maanviljelijät veropolitiikka Jari Koskela Maaseutu vientiteollisuus Metsäteollisuus Huoltovarmuus Maatalous koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Vihreimmänkin vihreän ja Mannerheimintiellä makoilevan elokapinallisen pitäisi jo ymmärtää, että kotimainen lähiruoka on ympäristöteko

Oppositiolta välikysymys maatalouden kriisistä: Hallitus on laiminlyönyt huoltovarmuuden, ruuan hinta valtavassa kasvussa

Tuumaustunnilla perjantaina: Jenna Simula ja Mauri Peltokangas esittelevät maaseutupoliittisen ohjelman (suora lähetys)

Perussuomalaisilta laaja politiikkaohjelma maaseudun pelastamiseksi: Kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuus on turvattava

Elomaa välikysymyskeskustelussa: Suomessa on kotimaisen maatalouden kriisi, jonka kaltaista ei modernina aikana ole koettu

Turvetta nostetaan ensi kesänä – tulevaisuus silti avoinna

Maatiloja menee nurin – hallitus ei tunnu piittaavan: “Jossain kohtaa tulee pulaa ruoasta”

Simula alueellisesta opintolainahyvityksestä: ”Voisi parhaimmillaan edistää syntyvyyttä”
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

Keskusta lipuu huumemyönteiselle linjalle – puheenjohtaja Kaikkonen äänesti eduskunnassa huumeiden käyttöhuoneiden puolesta
Eduskunnan äänestystulos 91-66 varmisti eilen sen, että Suomeen ei tule huumeiden käyttöhuoneita. Kuitenkin keskustan eduskuntaryhmästä löytyi tukea huumehuoneille, jopa puoluejohtoa myöten, sillä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen äänesti huumeiden käyttöhuoneiden puolesta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää