
LEHTIKUVA
Koskela soimaa hallitusta riittämättömistä toimista energiakriisin hoidossa: Rohkeus puuttuu
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela soimaa hallitusta riittämättömistä toimista energiakriisin hoitamisessa. Eduskunnan välikysymyskeskustelussa kansanedustaja Koskela kiinnitti huomiota siihen, että hallituksen käsiä sitoo liikaa takertuminen maailman epärealistisimpaan hiilineutraaliustavoitteeseen.
– EU-tasolla olemme sitoutuneet vuoteen 2050 ja siihen Suomen pitäisi omakin tavoitteensa vuodesta 2035 siirtää. Tätä me Perussuomalaiset olemme esittäneet. Nyt annamme turhaan kilpailuetua muille EU-maille sekä kurjistamme omaa teollisuuttamme ja työllisyyttämme, Jari Koskela sanoo.
Pienituloiset ja eläkeläiset jäävät ulkopuolelle
Hallituksen esittämiä toimia energiakriisin hillitsemiseksi kansanedustaja Koskela pitää sinänsä kannattavina, mutta riittämättömiä ja huonosti kohdistettuina. Työmatkavähennyksen enimmäismäärän korottaminen kohdistuu täysmääräisesti vain 26 000 henkilöön. Pienituloiset ja eläkeläiset jäävät kokonaan ulkopuolelle.
Tehokkuutta olisi Koskelan mukaan tuonut työmatkavähennyksen omavastuuosuuden laskeminen.
– Perussuomalaiset on omissa vaihtoehdoissaan esittäneet vaikuttavampia toimenpiteitä, joilla energiakriisiin ja sen moninaisiin seurauksiin voidaan tuoda helpotusta. Niistä yhteen merkittävimpään eli ammattidieselin käyttöönottoon hallituskin on tarttunut. Sen sijaan jakeluvelvoitteen tason laskemiseen tai dieselin käyttövoimaveron poistoon tai edes alentamiseen hallituksella ei ole rohkeutta, Koskela moittii hallitusta.
Koskela penää hallitukselta myös päämäärätietoista työtä EU:n sosiaalisen ilmastorahaston torjumiseksi. Suomi on ilmoittanut suhtautuvansa rahastoon kriittisesti, mutta kriittisen suhtautumisen lisäksi olisi löydettävä tahtoa jyrkästi kaataa koko esitys.
Omavaraisuutta ajettu alas liiankin tehokkaasti
Siinä missä hallituksen keinot energiakriisin helpottamiseksi ovat olleet riittämättömiä, on hallituksen politiikka omavaraisuutemme rapauttamisessa ollut Koskelan mielestä liiankin tehokasta.
– Hallitus ajoi esimerkiksi turvetuotantoa aivan liian innokkaasti alas ja olemme ajautuneet entistä enemmän tuontienergian varaan. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa omavaraisuuden merkitys korostuu. Ehkäpä ei kannattaisi pitää niin kovaa kiirettä turvetuotantokoneiden romuttamisessa, Koskela opastaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n ilmastorahasto pientuloiset omavastuuosuus työmatkavähennys energiakriisi ylikunnianhimoiset tavoitteet jakeluvelvoite polttoaineiden hinnankorotukset turvetuotanto ammattidiesel omavaraisuus kurjistaminen autoilijat Jari Koskela Eläkeläiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Junnila: Hallituksen vastaus välikysymykseen oli populistista renkaanpotkintaa – ei auta bensapumpulla

Autoilijat saivat tarpeekseen hallituksen kurjistavasta politiikasta: ”Polttoaineveroa alennettava välittömästi”

Hinnat nousevat ja kansa köyhtyy – vaaliuurnilla varmasti tavataan

Perussuomalaiset vaativat dieselautojen käyttövoimaveron poistoa pikaisesti – Tavio: “Käyttövoimavero on syrjivä dieselin nykyhinnoilla”

Taviolta tiukka toimenpidelista polttoaine- ja sähköhintojen alentamiseksi: Paras ratkaisu on veronalennus

Ranne: Hallituksen suhteellisuudentajun puute kurittaa kansaa – “Suomi ei voi pyöriä tukien varassa”

Simula: ”Autoilu on osa suomalaista elämäntapaa, jonka vihervasemmistohallitus haluaa romuttaa”

Immonen: Autoilijat ja maaseudun ihmiset ongelmissa hallituksen politiikan seurauksena – “Pieni- ja keskituloiset suurimpia kärsijöitä”

Kike Elomaa ei sulata energian ja polttoaineiden hintojen jatkuvaa nousua
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää