Suomi on sitoutunut Ukrainan tukemiseen ja lisätalousarviossa puolustusmateriaalihankintojen tilausvaltuutta nostetaan yli 620 miljoonalla eurolla.
– Tilausvaltuuden korottaminen ei edellytä lisämäärärahoja, sillä meillä on budjetissa käyttämättä jääneitä määrärahoja. Tilausvaltuudella tuetaan Ukrainan lisäksi omaa puolustusteollisuuttamme, kun tilaukset tehdään suoraan kotimaiselta teollisuudelta Ukrainan tarpeisiin, valtiovarainvaliokunnassa istuva Jari Koskela huomauttaa.
Panostukset tärkeitä koko Euroopalle
Koskela muistuttaa, että panostukset puolustusteollisuuteen ovat koko Euroopan turvallisuudelle välttämättömiä. Suomen kasvunäkymät puolustusteollisuuden osalla ovat erityisen vahvat. Yhtenä esimerkkinä Koskela nostaa esiin Poriin tulevan TNT-räjähdetehdasinvestoinnin.
– Venäjän uhkaa torjuessa koko Euroopan pitää hoitaa puolustuksensa kuntoon vähintään yhtä hyvin kuin Suomi on jo tehnyt, Koskela toteaa.
Velanoton tarve vähenee
Lisätalousarviossa tarkennetaan myös tuloarvioita joulukuussa julkaistun valtiovarainministeriön taloudellisen ennusteen perusteella. Lisätalousarviolla valtion velanoton tarve vähenee 211 miljoonalla eurolla.
– Lisätalousarvioon sisältyy myös Kela-korvausten korottaminen 16,3 miljoonalla eurolla. Kela-korvausjärjestelmää on uudistettava toimimaan nykyistä paremmin. Hedelmöityshoidot tuodaan nyt Kela-korvausten piiriin. Tämä on tärkeä, kun Suomen alhaista syntyvyyttä halutaan saada taas nousuun, Koskela toteaa.