
PS ARKISTO
Koskela kritisoi hallitusta kyvyttömyydestä taloutta tasapainottaviin toimiin – kalliit uudistukset ja yltiökunnianhimoinen ilmastopolitiikka aiheuttavat kohtuuttomia kustannuksia
Eduskunta käsitteli keskiviikkoisessa täysistunnossaan valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023—2026. Perussuomalaiset jätti asiaan 30 lausumaa sisältävän vastalauseensa.
– Julkisen talouden suunnitelma ei sisällä kovin konkreettisesti keinoja tai edes tavoitteita julkisen talouden kestävyyden varmistamiseksi. Julkisia menoja ei ole uskallettu laittaa tärkeysjärjestykseen, vaikka tiedämme, että se on ennemmin tai myöhemmin edessä, totesi kansanedustaja Jari Koskela puheenvuorossaan.
Suomalaisten veroeuroja valuu maailmalle
Koskela korosti, että koronasta ja Venäjän hyökkäyssodasta johtuvat kasvavat kustannukset ovat monin paikoin perusteltuja ja niillä on puoluekentän laaja tuki. Sen sijaan hän kritisoi hallitusta kyvyttömyydestä tehdä minkäänlaisia aitoja taloutta tasapainottavia toimia.
– Hyvinvointialueuudistus, oppivelvollisuuden pidentäminen ja yltiökunnianhimoinen ilmastopolitiikka aiheuttavat pysyviä tai kohtuuttomia kustannuksia, ja niiden positiivinen vaikutus talouteen on vähintäänkin erittäin epävarmaa.
Koskela tuskaili myös, että kalliiden uudistusten ja niin kutsuttujen tulevaisuusinvestointien lisäksi hallitus on sitonut suomalaisten veronmaksajien rahoja erilaisiin yhteiseurooppalaisiin tulonsiirtomekanismeihin. Tulossa oleva sosiaalinen ilmastorahasto siirtää sosiaalipoliittista valtaa unionille ja sen voidaan katsoa vievän EU:ta entistä syvemmälle kohti epäsymmetristä tulonjakounionia. Tämä on eduskunnan viime vuonna hyväksytyn kannan vastaista.
Kuntataloudella edessä kovat ajat
Valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaan kuntatalouden vahvistamiseksi on tärkeää, että kunnat toteuttavat laajan itsehallintonsa puitteissa tuottavuutta ja elinvoimaa lisääviä toimia ja rakenteellisia uudistuksia. Mietinnön mukaan kunnilta odotetaan valmiutta sopeuttaa palvelutuotantoaan palvelutarpeen muuttuessa.
– Kuntien tehtäväkenttää todennäköisesti joudutaan tarkastelemaan uudelleen. Tämä johtanee siihen, että kuntien tehtäviä joudutaan karsimaan ja tehokkuutta lisäämään, Koskela aprikoi.
Kuntatalous on ollut viimeiset pari vuotta todellisuutta parempi ylimitoitettujen koronatukien vuoksi. Koskela pelkää, että kohta on karu todellisuus edessä ja on epävarmaa, onko velkaantuneella ja inflaation kurittamalla valtiolla silloin enää resursseja pelastaa rahavaikeuksissa olevia kuntia.
Sotemäärärahat eivät riitä
Kuntien tehtävistä valtaosa siirtyy puolen vuoden päästä hyvinvointialueille. Alustavasti budjetoidut määrärahat eivät tule ollenkaan riittämään, sillä pelkästään palkkaharmonisointi maksaa paljon arvioitua enemmän.
Perussuomalaiset on vastalauseessaan esittänyt hyvinvointialueiden rahoitusmallin korjaamista.
– On tärkeää pitää huolta, että sopeutusta ei tehdä hoitohenkilökuntaa vähentämällä. Se ei ole inhimillinen tapa hoitaa hoitoa tarvitsevia kansalaisiamme, Koskela sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyvinvointialueuudistus oppivelvollisuuden pidentäminen tulonsiirtomekanismi ilmastotoimet tärkeysjärjestys hoitohenkilökunta veronmaksajat Jari Koskela Julkinen talous hallitus EU kuntatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saarikko syyttää inflaatiosta Putinin hintoja – talousprofessori Matti Virénilta tyrmäys: Tyhjiä sanoja – ”Olisi puhuttava rehellisesti syistä”

Purra: Turhat menokohteet eivät ole luonnonilmiöitä – ”Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi”

Perussuomalaiset haluaa turvata keskiluokan ostovoiman: Sähkönsiirrolle hintakatto, polttoainevero alas – Tavio: ”Rahaa tulee jäädä kulutukseen”

Asuntolainojen korotkin reippaassa nousussa – kaiken kallistuminen alkaa olla todellinen uhka tavalliselle suomalaiselle

Perussuomalaiset hallituksen ilmastopolitiikkasuunnitelmista: Energia-, ruoka- ja teollisuustuotantoon tarvitaan sinivalkoinen siirtymä

EU-pakko on viemässä Suomea maksajaksi sosiaaliseen ilmastorahastoon
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.