Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Koskela: Kasvuturpeen saanti on varmistettava

19.10.2020 |14:54

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela kysyy kirjallisessa kysymyksessään puutarha-alalle elintärkeän kasvuturpeen saannin turvaamisesta.

Hallituksen päätöksillä turvetuotantoa ajetaan alas ennätysnopeasti. Energiaturpeen lisäksi soiltamme nostetaan eläintiloilla käytettävää kuiviketurvetta sekä kasvuturvetta, joka on elintärkeää kotimaiselle puutarha-alalle. Koskelan mielestä vaarana on, että energiaturpeesta luovuttaessa myös kasvuturpeen saanti vaarantuu.

– Kasvuturve on kasvualustana ominaisuuksiltaan ylivertainen vaihtoehtoihin verrattuna. Se on ilmavaa, tautivapaata, ravinteikasta ja kaiken lisäksi kotimaista. Korvaavaa vaihtoehtoa kasvuturpeelle ei vielä ole näkyvissä, vaikka esimerkiksi rahkasammal on hyvä lisä kasvuturpeen rinnalla, Jari Koskela toteaa.

Vaarana kotimaisten vihannesten menettäminen

Kasvuturpeen tärkeydestä kertoo se, että Kauppapuutarhaliiton kesällä jäsenyrityksilleen tekemän kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä kasvihuoneyrittäjästä lopettaisi toimintansa, jos kasvuturvetta ei saisi enää käyttää.

– Vaarana on, että menettäisimme kaupoista kotimaiset salaatit, tomaatit ja yrtit, Koskela huomauttaa.

Turvetuotannon alasajo haitallista ilmastolle

Kasvuturpeessa kasvatetaan myös puiden taimet. Vuosittain puhutaan 150 miljoonasta taimesta, joita muun muassa 4H-yhdistykset käyttävät uusia metsiä istuttaessaan.

– Kasvuturve on siis oleellinen osa myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Pelkona on, että ajamalla alas turvetuotantoamme hallitus tosiasiassa tekee ilmaston kannalta haitallista politiikkaa, Koskela sanoo.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää