
PS ARKISTO
Koskela: EU:n ”elpymispaketti” on kaadettava
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela kritisoi blogissaan EU:n elpymispakettia ja suuntaa, johon EU:ta ja Suomea ollaan viemässä.
– Voimme kysyä, onko EU vuonna 2020 sama unioni, johon kansanäänestyksellä aikanaan liityimme? Jos EU:n 750 miljardin euron ”elpymisväline” hyväksytään, vastaus on selkeästi, että ei ole, Jari Koskela kirjoittaa.
Suomi saa vähemmän kuin maksaa
EU:n perussopimuksen artikla 310 artikla kieltää EU:ta ottamasta lainaa omiin kuluihinsa. Tätä täydentävät artikla 123, joka kieltää jäsenvaltioiden rahoituksen Euroopan keskuspankin kautta, ja artikla 125, joka kieltää jäsenvaltioita ottamatta kannettavakseen toisten budjettivastuita, kuten velkoja.
– Artiklan 122 mukaan hätätilassa yksittäiset maat voisivat poiketa sovitusta, mutta sitä tulkintaan nyt hyvin laveasti ja mielestäni erittäin kyseenalaisesti. Aiheesta voidaan esittää perusteltuja kysymyksiä oikeusvaltioperiaatteeseen liittyen. Rikotaanko nyt perussopimusta ja kuinka monessa kohtaa? Entä rikotaanko samalla Suomessa vielä omaa perustuslakiamme? Miksi budjettivaltaa halutaan siirtää EU:lle?
– Suomi saa EU:lta vähemmän kuin sinne maksaa. Hätärahoituspaketista maksaisimme 6,6 miljardia ja meille palautuisi arviolta 3,2 miljardia. Nettomaksuosuutemme olisi siis noin 3,4 miljardia. Tämä summa on enemmän kuin puolustusministeriön budjetti (3,2 miljardia) tai enemmän kuin vuodessa maksamme äitisavustusta, lapsilisiä, elatustukia ja asumistukia yhteensä (3,1 miljardia), Koskela huomauttaa.
Hyvinvoinnin alasajo alkanut
Koskelan mielestä tulevaisuudessa ainoa ratkaisu paisuneeseen EU-velkaan on EU:n verotusoikeus.
– Jokainen voi kysyä, voidaanko suomalaisten verotaakkaa nostaa 5 tai jopa 10 prosentin EU-verolla. Ei tietenkään. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää valtion budjetin karsiminen, missä sosiaali- ja eläkemenot ovat suurimmat menoerät. Elpymisvälineen avaavan tien päässä odottaakin hyvinvointivaltiomme alasajo. Isiemme ja äitiemme uhraukset maamme ja perustuslain puolesta valuvat hukkaan, Koskela toteaa.
– Perustuslakivaliokunta on linjannut, että Suomen pitäisi vastustaa sekä EU-tason velkaa että lahjoitusrahaa. Suuri valiokunta ja pääministerimme käsittämättömällä tavalla ohittivat perustuslakimme korkeimman tulkitsijan suosituksen. Tämä epäkohta on korjattava eduskunnassa, jonka pitää estää Suomelle ja EU:lle tuhoisan paketin eteneminen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Elpymispaketti hyvinvointi Jari Koskela Nettomaksaja Suomi velka perustuslakivaliokunta perussuomalaiset EU budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen elpymispaketista: EU-oikeuspalvelu ei ole riippumaton laillisuusvalvoja, hallitus velvollinen ottamaan huomioon perustuslakivaliokunnan valtiosääntöiset huomautukset

Suomelle murskatappio EU-pöydissä, kommentit sen mukaisia – “takkiin tuli”, “meidän tehtävämme on maksaa”, “rikkoo perustuslakia”, “demarikaksikko neuvotteli, maksettavaa yhdeksän miljardia”

Purra: EU-elpymispaketti ei vaikuta Suomen työllisyyteen tai taloudelliseen hyvinvointiin, suomalainen veronmaksaja joutuu vain kustantamaan Etelä-Euroopan holtitonta taloudenpitoa

Halla-aho puoluejohtajien tv-tentissä: ”Hallitus on kykenemätön leikkaamaan sellaisia menoja, jotka eivät palvele millään tavalla suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia”

Halla-aho: EU-elvytysrahastoa on markkinoitu vientiteollisuuden puolustamisena – tämä on epärehellinen ja lapsekas ajatus

Etelä-Euroopalle lahjarahaa – suomalaiselle autoilijalle ennätyksellinen polttoaineveron korotus

Halla-aho: Edustaako Marinin hallitus Suomea Brysselissä vai Brysseliä Suomessa?

Halla-aho: Köyhyys lisääntyy tietoisen politiikan seurauksena – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vie työpaikkoja

Koskela on huolissaan Suomen suunnasta: “Veronmaksajamme joutuvat näissä talkoissa maksumiehiksi”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää