

LEHTIKUVA
Koskela ehdottaa luvan saaneiden turvetuotantoalueiden käyttöönottoa: Kunnianhimoisen ilmastopolitiikan sijaan nyt on kiinnitettävä huomio realiteetteihin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela haluaa, että turvetuotanto käynnistetään uudelleen alueilla, joilla on luvat kunnossa ja alueilla, joilla turpeen nostaminen on jätetty kesken. Muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa huomio on kiinnitettävä kunnianhimoisen ilmastopolitiikan sijasta talouden realiteetteihin.
Ukrainan sota on nostanut omavaraisuuden ja huoltovarmuuden merkityksen esiin aivan uudella tavalla. Suomessa on harjoitettu politiikkaa, joka on käytännössä tehnyt suomalaisista entistä vähemmän omavaraisia energian suhteen.
– Toimivia aloja on ajettu alas ilman, että niiden jättämälle energia-aukolle on ollut kotimaista korvaajaa. Energiaturvetuotannon määrän romahtaminen on käytännössä tehnyt meistä riippuvaisia esimerkiksi venäläisestä hakkeesta, Jari Koskela toteaa.
Jopa 10 000 hehtaaria suoalueita jäänyt kesken
Koskela huomauttaa, että turvetuotannon kannattavuuden romahdus on vienyt Suomen tilanteeseen, jossa monia jo aloitettuja suoalueita on jätetty kesken. Näitä on jopa 10 000 hehtaaria. Tällaisia kesken jääneitä alueita ei voi kasvattaa hiilinieluiksi, vaan ne pitää ensin nostaa loppuun saakka.
Kesken jääneiden turvealueiden lisäksi on yli 20 000 hehtaaria alueita, jotka ovat jääneet niin sanotusti lepotilaan. Näillä alueilla on tarvittavat luvat ja viranomaissuunnitelmat turpeen nostoon, mutta alan kannattavuuden romahtamisen takia ei ole yrittäjiä, jotka voisivat tuotannon aloittaa.
– Näillä kesken jääneillä ja levossa olevilla turvemailla on mahdollista aloittaa turvetuotanto, jos toiminta tehdään yrittäjille kannattavaksi. Tämä tarkoittaa vähintään kolmen vuoden sopimuksia turveyrittäjien kanssa sekä varmuutta vähintään 5-10 vuoden tulevaisuudennäkymästä, Koskela sanoo.
Koskela korostaa, että kotimaisiin energialähteisiin panostaminen tilanteessa, jossa riippuvuutta Venäjästä on vähennettävä, on ensiarvoisen tärkeää. On turvauduttava niihin energialäheisiin, joita Suomessa on saatavilla. Pelkästään uusiutuvilla energialähteillä ei pystytä varmistamaan, että Suomessa riittää lämpöä seuraavaksi talveksi.
Markkinatkaan eivät usko ylikireään ilmastopolitiikkaan
Kansanedustaja Koskela linjaa, että kunnianhimoisen ilmastopolitiikan sijaan nyt on kiinnitettävä huomio realiteetteihin. On jo nähtävillä viitteitä siitä, että markkinatkaan eivät usko ylikireään ilmastopolitiikkaan, kun päästöoikeuksien hinnat ovat tippuneet.
– Luvan saaneiden ja keskeneräisten turvetuotantoalueiden hyödyntäminen ei edes uhkaa hallitusohjelman kirjausta energiaturpeen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä, Koskela huomauttaa.
Kansanedustaja Jari Koskela aikoo jättää toimenpidealoitteen turvetuotantoalueiden käyttöönotosta. Koskela toivoo aloitteelle kannatusta huoltovarmuudesta ja omavaraisuudesta huolissaan olevilta edustajilta yli puoluerajojen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvealueet suoalueet Ukrainan sota venäläinen hake ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka Venäjä-riippuvuudet energialähteet energiaomavaraisuus turveyrittäjät päästöoikeudet energiaturve turvetuotanto omavaraisuus turveala Hiilinielut kotimainen energia toimenpidealoite Jari Koskela Uusiutuvat energianlähteet Turvallisuuspolitiikka ilmastopolitiikka Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii turpeen kunnian palauttamista – ”Kolikonheiton” lopputuloksena päätettiin, ettei turve uusiudu

Ukrainan kriisi voi johtaa Suomen energiavarmuuden uudelleenjärjestelyyn

Energiakriisi on ovella, turve palautettava pikaisesti takaisin energiatuotantoon – Toimi Kankaanniemeltä toimenpidealoite

Halla-aho huolissaan Suomen omavaraisuudesta: ”Letkujen irrottaminen Venäjästä näyttää vääjäämättömältä”

Mäenpää vaatii hallitusta sitoutumaan polttoturpeen noston käynnistämiseen: “Energiahuoltovarmuutemme on turvattava”

Huhtasaari: Aikooko EU-komissio antaa edes tilapäisiä helpotuksia turpeen käytölle?

Purra: Saksa korjaa energiapolitiikkansa virheitä, Suomikin pystyy siihen

Puisto: Romutettavat turvetuotantokoneet varmuusvarastoon – romutus on keskeytettävä välittömästi

Hallitus suunnittelee taas uusia ilmastorasitteita – Purra: ”Miksi ette tässäkään tilanteessa voi luopua kustannuksia lisäävistä toimista?”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää