Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Korruptoituneimmat maat elvytyspaketin suurimpia saajia – Ranne: “Päihdeongelmaiselle ei anneta tuikkua murheeseen”

14.05.2021 |09:56

Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne kertoi eilen eduskunnassa pitämässään puheessa, että Transparency Internationalin korruptiorankkauksessa kahdeksan korruptoituneinta EU-maata saavat yhteensä 127 miljardia eli lähes 38 prosenttia elpymisvälineen tukirahoista. – Auttaminen on maailman vaikeimpia lajeja, mutta ei esimerkiksi päihdeongelmaiselle anneta tuikkua murheeseen, Ranne totesi.

Korruptio maksaa EU-alueelle jopa 990 miljardia vuodessa eli jopa 6,3 % bruttokansantuotteesta, ja korruptio, tai ainakin EU-maiden kansalaisten käsitys maidensa korruptoituneisuudesta, on kehittynyt epäsuotuisaan suuntaan. Transparency Internationalin EU-maiden korruptiorankkauksessa parhaiten pärjäävät Tanska ja Suomi, heikoiten taas Unkari ja Romania.

– Kun tarkastellaan edellä mainittujen maiden sekä EU:n viiden suurimman maan Saksan, Ranskan, Espanjan, Italian ja Puolan kansalaisten käsitystä maansa korruptoituneisuudesta ja sen käsityksen kehitystä vuosina 2016-2020, ainoastaan Saksan ja Ranskan luvut ovat pysyneet edes entisellään, muiden huonontuneet.

– Eli jopa Tanskan ja Suomen kansalaisten käsitys maansa korruptiotilanteesta on nyt huonompi kuin viisi vuotta sitten. Italia on paljon huonommassa tilanteessa kuin viisi vuotta sitten, ja Puolan luku on myös huonoin viiteen vuoteen.

EU-rahoitus myös lisää korruptiota

Italiassa tehtyjen tutkimusten mukaan EU-rahoitus myös lisää korruptiota. EU-rahoituksella ei ole tarkoitus syrjäyttää jäsenmaiden julkisten hallintojen normaalisti keräämiä tuloja. Eräs korruption muoto on, että esimerkiksi paikallishallinto kerää vähemmän veroja ja täydentää tulojaan EU-rahoituksella. Poissulkien muut rakenteelliset, taloudelliset ja poliittiset tekijät olivat Italiassa veroasteet paikallistasolla sitä alhaisempia, mitä enemmän EU-varoja alue sai.

– Italiassa on kohonnut korruption riski kaikilla hallinnonaloilla. Viranomaisten luotettavuutta syö heidän suhteensa järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja elinkeinoelämään.

– Riskiasteikon korkein riski on verohallinnossa ja julkisissa hankinnoissa. Julkisissa hankinnoissa suosiminen, lahjominen ja julkisten varojen ohjaaminen vääriin tarkoituksiin on yleistä.

Italiaa vaivaa myös tehoton hallintobyrokratia

Veroviranomaisten vallan väärinkäyttö ja lahjusten vastaanotto tunnistetaan yhdeksi yleisimmistä korruption muodoista. Euroopan komissio arvioi vuonna 2020, että lähes neljännes Italian arvonlisäverosta jää keräämättä, mikä maksaa Italialle vuosittain 35,4 miljardia euroa vuoden 2018 tasossa. Tällöin Italia ei maksa täysimääräisesti myöskään arvonlisäveroon pohjautuvaa osaansa EU:n omista varoista.

– Toinen Italiaa vaivaava ongelma on tehoton hallintobyrokratia. Italian julkisen hallinnon ja sääntelyn taakka yrityksille rankataan yhdeksi maailman raskaimmista.

– Otin Italian esimerkiksi siksi, että se on Euroopan kolmanneksi suurin talous ja hyötyy toiseksi eniten elpymisvälineen avustusosiosta. Avustus kanavoituu juuri eniten korruptoituneen hallinnonalan eli julkisten hankintojen kautta samaan aikaan kun toinen korruptoitunut hallinnonala, verohallinto, epäonnistuu maan omien varojen keräämisessä.

Korruptoituneimmat maat saamassa eniten

Ranteen mielestä ei olekaan yllätys, että eniten korruptoituneiden maiden taloudet ovat huonoimmassa kunnossa ja päätyvät EU:n elpymisvälineen kriteereissä eniten tukea saavien joukkoon.

Italia on EU-maista kahdeksanneksi korruptoitunein. Se ja sitä korruptoituneemmat maat Malta, Kreikka, Slovakia, Kroatia, Bulgaria, Unkari ja kaikkien korruptoitunein Romania saavat elpymisvälineen avustuksista yli 127 miljardia eli lähes 38 % koko potista. Se on yli 5 % näiden maiden bruttokansantuotteesta. Kreikka, Kroatia ja Bulgaria saavat kukin avustusta yli 10 % bruttokansantuotteestaan, Romaniakin 6,7 %.

– Ei ole sitten yllätys sekään, että näistä maista Romanialta jää yli kolmannes eli 33,8 % arvonlisäverosta keräämättä, Kreikalta 30,1 % ja Italialta 24,5 %. Pelkästään näiden kolmen maan alv-vaje on yli 48 miljardia euroa joka vuosi. Lukua on hyvä verrata niille elpymisvälineestä tulossa olevaan 101 miljardin euron avustuspottiin, lähes 30 % koko potista.

Hukuttaminen rahaan ei auta korruptioon

Auttaminen on maailman vaikeimpia lajeja, mutta esimerkiksi päihdeongelmaiselle ei anneta tuikkua murheeseen.

– Vastaavasti korruptioon ei auta kähmivien hallinnonalojen hukuttaminen rahaan, sillä mikä voisikaan mennä pieleen, kun juuri eniten korruptoituneiden maiden korruptoituneimpien ja heikoiten toimivien hallinnonalojen kautta kaadetaan muutamassa vuodessa 127 miljardia euroa pääasiassa muiden maiden veronmaksajien rahaa?

– Italiaa ei pelasta, että sinne lähetetään muiden maiden kansalaisilta verotettuja varoja. Parhaiten näiden maiden talous saadaan kuntoon auttamalla niitä tietotaidolla auttamaan itse itseään ja keräämään alkajaisiksi verot asianmukaisesti.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää