Korot ovat laskeneet 40 vuoden ajan – onko se hyödyllistä?

Suuret keskuspankit ovat 1980-luvun alkupuolelta asti laskeneet ohjauskorkojaan enemmän kuin nostaneet niitä. Koron laskeminen on varmastikin perusteltua talouskriisien keskellä, mutta miksi korkotason palauttaminen ei onnistu nousukausina? Onko talous kunnossa pitkäjaksoisen kehityksen jälkeen vaiko entistä huterammalla pohjalla?

Korko on lainarahan hinta. Korkoa perustellaan sillä, että luotonantaja eliminoi sen hetkisen kulutusmahdollisuutensa luotonsaajan senhetkisen kulutustarpeen vuoksi. Korkoa perustellaan toiseksi myös sillä, etteivät kaikki velalliset suoriudu veloistaan. Näin ajateltuna nollakoroilla toimiva luotottaja häviää ennen pitkää kaiken omaisuutensa.

Esimerkiksi jos joka sadas velallinen ei pysty hoitamaan velvoitteitaan, tulee velkojan periä yhtä suurista veloista noin prosentin korko pitääkseen pääomansa yhtä suurena kuin ennen.

Keskuspankkien asettama ohjauskorko on tulkittu eräänlaiseksi koron pohjaksi. Negatiivisten korkojen aikana NIRP (engl. Negative Interest Rate Policy) kääntää joitain talouden perusteita perinpohjaisesti.

Kiinteän rahapolitiikan aika

Bretton Woods -järjestelmä on viimeisin laaja kokeilu suitsia markkinataloutta ja ohjata rahan hintaa, korkoa. Se päättyi Yhdysvaltain käydessä kallista Vietnamin sotaa, jonka “pesänselvittäjäksi” maa joutui Ranskan hävittyä oman sotansa samalla alueella. 1970-luvulla koettiin myös öljykriisi, mikä johti stagflaatioon. Kiinteän rahapolitiikan kausi oli saanut kaksi mestaavaa iskua.

Bretton Woodsia edelsi kultakanta, josta luovuttiin 1900-luvun alkupuolikkaalla. Maat toipuivat maailmansodan kurimuksesta oikeastaan sitä mukaa, miten ne irroittautuivat kultakannasta.

Yhdysvaltain irtauduttua Bretton Woods -rahajärjestelmästä muodostui fiat-raha, joka tarkoittaa “olkoon niin” -rahaa. Rahan arvo perustui luottamukseen, eikä kultavarantoihin. Se avasi uuden aikakauden.

Kelluvien valuuttojen esiinmarssi

Valuuttakurssien säännöstelyn loputtua talous alkoi virota huimaa tahtia. Suomessa tätä nousua saatiin odottaa aina 1990-luvun alkuun asti, kun Suomi joutui luopumaan ensimmäisestä “eurokokeilustaan” ja korot jouduttiin nostamaan kaksinumeroisiksi vaihtotasekriisin eli valuuttakriisin kouriessa maamme taloutta.

Suomen talous toipui ripeästi noin neljän vuoden ajan. Tämän lyhyen nousukauden jälkeen maamme valuutta sidottiin euroon.

Taustalla oli alkanut tapahtua. Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve oli erilaisten talouskriisien aikana laskemaan Fed Funds -ohjauskorkoaan enemmän kuin mitä se nosti sitä ylikuumenemisen välttämiseksi nousukausina. Tämä kehitys on jatkunut aina tähän päivään asti. Monet keskeiset korot ovat laskeneet jopa nollarajan alapuolelle.

Silmitön luottoekspansio

Luotot pitää jakaa kahteen lokeroon: on tuottoa hakevia luottoja ja sitten on puhdasta syömävelkaa. Tehtaan rakentamista ja kojeiden sekä työntekijöiden ostamista varten on perusteltua velkaantumista, mikäli sillä saadaan tuottavuutta kasvatettua niin, että lainan takaisinmaksu onnistuu ja viivan alle jää jaettavaakin työntekijöitä myöden.

Yhdysvalloissa 1980-luvun luottokriisiin vastattiin Fedin silloisen pääjohtaja Alan Greenspanin toimesta rajuilla koronlaskuilla. Huokeampi velkaraha vauhditti aluksi investointeja, mikä on koronlaskujen elämäntehtävä laskukausina.

Korkoja ei kuitenkaan nostettu nousukauden käydessä yhtä rivakkaasti. Syytä voidaan arvella: tällä hetkellä pahoin velkaantuneet kotitaloudet ja heikosti tuottavat yritykset eivät selviäisi korkeammista koroista.

Huokea lainaraha ohjautui tärkeiden investointien jälkeen spekulatiiviseen peliin. Luottoja nostettiin esimerkiksi osakkeita, asuntoja ja muita kohteita varten. Luottojen oli määrä taata pikavoittoja ja äkkirikastumista.

Talousblogi Zerohedge nostaa esille kirjoituksen siitä, miten Greenspanin toiminta aiheutti omalta osaltaan teknlogiakuplan. Se puhkesi vuosituhanteen vaihteessa. Jälleen kerran korkotaso laski enemmän kuin nousi. Pian seurasi finanssikriisi. Se puolestaan paljasti euroalueen velkakriisin.

Tämän velkakriisin seurauksena korot laskivat nollaan ja jopa alle. Maailman kokonaisvelka kohosi 150 biljoonasta (tuhat miljardia) Yhdysvaltain dollarista 250 biljoonaan dollariin.

Yhdysvallat palasi nollakorkoihin pandemiakriisin myötä. Velkakupla kasvaa arvatenkin entuudestaan. Velkaa on jo niin paljon, ettei velan laatu eli takaisinmaksukyky voi pysyä edes nykyisellä tolalla. Keskuspankit ovatkin setelipainojen vartioina ryhtymässä ostamaan myös yritysten lainoja antaakseen tukensa näennäiselle takaisinmaksukyvylle.

On selvää, että eriarvoisuus kasvaa, jos kaikki spekulatiiviset ja jopa hullunrohkeat “sijoitukset” taataan EKP:n kautta. Järjestelmä voi natista liitoksistaan koska tahansa.

Ajatushautomo Eurasia Groupin Ashoka Mody pitää mahdollisena, että EKP ostaa niin paljon Italian velkakirjoja, että EKP “omistaa Italian“.

Pitääkö korkoa ohjailla?

Markkinatalous on osoittanut toimivuutensa. Vaihtoehtona ollut keskusjohtoinen talousjärjestelmä päättyi itärajamme takana 1990-luvun alussa. Voidaan tulkita, että keskusjohtoisuus kaatoi Neuvostoliiton ja sen myötä kaatui Suomen keskusjohtoinen valuuttajärjestelmä, euron esiaste.

Talousmaailma seuraa herkeämättä suurten keskuspankkien korkokokouksia tiedotustilaisuuksineen. Niin tehdään, koska niillä on merkitystä. Pienetkin arvelut keskuspankkiirien sanomisista voivat suistaa osakekurssit jäiseen laskuun, mutta myös hirmuiseen nousuun.

Mutta pitääkö korkoja ohjailla? Koska korko on lainarahan hinta ja sen sääntely on suotavaa, niin miksi sitten ei ohjailla palkkojen, bensiinin tai tomaattien hintoja? Hintasäännöstelyjen historia osoittaa, etteivät ne oikein toimi.

Talouslehti Financial Timesin mielipidekirjoituksessaan analyytikko Lotta Moberg kirjoittaa, ettei keskuspankkiireja tulisi päästää pälkähästä nollakorkopolitiikkansa vuoksi. Mobergin mukaan nollakorot eivät ole luonnollisia.

Zerohedgen nostaman Max Rangeleyn luennoilla keskuspankkiirit ovat olleet ymmällään luomastaan kehityksestä.

– Mitä odotat meidän tekevän, antaa kaiken romahtaa?

Kyseessä on Joseph Schumpeterin “luovan tuhon” malli. Huonosti tuottavat yritykset kaatuvat ja markkinatilaa saavat uudet ja ketterämmät yrittäjät. Tuottavuus kohoaa ja sen myötä kasvaa myös talous. Keskuspankkien toimintamalli on pitää kaikki ennallaan, mukaan lukien bruttokansantuote.

Ja se on aika karmiva ajatus.