LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koronapassi voimaan viime yönä, perussuomalaiset vastusti – Ranne: ”Kummalliseen suuntaan ollaan menossa”
Tänään käyttöön otetun koronapassin edellytyksenä on kaksi rokotusta, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne huomauttaa, että passi että ei lisää terveysturvallisuutta, koska ei ole varmuutta siitä, kuinka paljon rokotetut ja sairastaneet levittävät tautia.
Eduskunta päätti koronapassista eilen perjantaina, mutta perussuomalaiset äänestivät koronapassin hylkäämisen puolesta. Koronapassi tuli voimaan viime yönä.
Kansanedustaja Lulu Ranne taustoittaa perussuomalaisten linjaa. Perussuomalaisten näkemys on, että koronapassi jakaa kansaa. Passi myös kajoaa kansalaisten perusoikeuksiin, vaikka siihen ei ole välttämätöntä tarvetta.
– Vaikka toisin on yritetty väittää, tarkoittaa passi käytännössä rokotepakkoa. Mielestämme se ei ole hyväksyttävää. Toinen näkökulma on, että passi ei edes lisää terveysturvallisuutta. Meillä ei ole varmuutta siitä, kuinka paljon rokotetut ja sairastaneet levittävät tautia.
– Passin voi siis saada myös ihminen, joka levittää tautia. Tällöin esimerkiksi baareissa voi syntyä virheellinen käsitys turvallisuudesta, jos siellä kuvitellaan että pandemiaa ei olisikaan vaikka paikalla on paljon ihmisiä olosuhteissa, joissa tauti leviää helposti, Ranne sanoi eilen Alfa-TV:n Viikon Parkkonen-ohjelmassa.
Kokoomus vaatii koronapasseja jo työpaikoille
Kokoomuksen kansanedustajan, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajan Mia Laihon mukaan koronapassi on tarkoitettu otettavaksi käyttöön vain silloin, kun rajoituksia on, jolloin rajoituksilta voi välttyä hankkimalla koronapassin.
Ranne moitti kollegansa perusteluja sekavaksi.
– Käytännössä, jos rajoituksia tarvitaan ja niillä halutaan turvata terveyttä, rajoituksien on oltava samankaltaisia kuin tähänkin mennessä, Ranne sanoi.
Hän huomautti, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä valiokunnan kokoomusedustajat vaativat jo koronapassia työpaikoillekin.
– Nyt ollaankin menossa kummalliseen suuntaan, eikä perussuomalaiset hyväksy tällaista kehitystä.
Hallitus meni velkahuuruun
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen kritisoivat kahden erillisen asian koplaamista yhteen esitykseen. Koronapassilakiesitykseen on liitetty myös matkustusrajoitusten jatkaminen ja toisen testin vaatimus niille matkailijoille, joilla ei ole täyttä rokotesarjaa.
– Toivottavasti kahden testin taktiikka ei tuhoa talven matkailusesonkia, mutta kyllä se asettaa suomalaiset matkailualan yrittäjät eri asemaan pohjoismaisten kollegojensa kanssa, kun matkailijat valitsevat, mihin on helppo mennä, Ranne sanoi
Kokoomusedustaja Laiho totesi, että asiantuntijatkaan eivät ole vakuuttuneita tuplatestaamisen hyödyllisyydestä, jolloin muun muassa terveydenhuollon henkilöstöä kuormitetaan turhaan.
Ranteen mukaan Sanna Marinin (sd) hallitus toimii kroonisen vastuuttomasti.
– Oli kyse sitten ilmastosta, EU-politiikasta tai nyt koronasta, niin seuraukset hallituksen päätöksistä käyvät aina suomalaisille kalliiksi, koska talouden realiteetit on unohdettu. Hallituksessa näyttääkin olevan vauhtisokeutta, ja lisäksi he ovat velkahuurussa eli riippuvaisia velkaantumisesta, eivätkä pysty enää tekemään asiantuntijoiden näkemyksiin perustuvia loogisia päätöksiä.
Ranne huomautti, että koronapassin vastustaminen ei tarkoita sitä, että perussuomalaiset vastustaisi rokottamista.
– Me vain emme ole sitä mieltä, että kaikki on pakko velvoittaa ottamaan rokote.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronapassi Mia Laiho koronarajoitukset tartuntataudit ravintolat työpaikat Sanna Marin Lulu Ranne Velkaantuminen perussuomalaiset hallitus Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset kyseenalaistavat koronapassin tarpeellisuuden: “Laittaa jopa lapset eriarvoiseen asemaan”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ole koronapassin takana – Ranne: ”Eriarvoistava järjestelmä, joka ei ratkaise mitään”
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Uhrasiko keskusta Lapin matkailuyrityksiltä toisenkin joulusesongin?
Nokka ei kauaa tuhissut: Belgiassa koronapasseissa tietomurto jo ennen niiden käyttöönottoa
Antikainen: Missä on koronan sairastaneiden oikeusturva, jos tehosterokotetta ei saa?
Perussuomalaiset äänestivät koronapassin hylkäämisen puolesta – hallitus tyrmäsi epäkohtien korjaamisen
Perussuomalaiset: Krista Kiuru käveli jälleen kerran valiokuntien ja THL:n yli matkustusrajoituksissa – “Kiurun toiminta on kummallista ja heikentää matkailualan toimintaedellytyksiä entisestään”
Koronatilanteessa synkkä käänne, uusia rajoituksia tulossa – Juvonen: Jokaisen toiminnalla on nyt merkitystä – ”Voi edelleen pohtia maskin käyttöä, käsihygieniaa ja etäisyyttä muihin”
Koronapassin saatavuudessa lukuisia ongelmia ja epäkohtia – Mäkelä: Digitaalisten palvelujen ulkopuolella olevat kansalaiset joutuvat kohtuuttomaan asemaan
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.