LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koronaa Afrikassa: Burundin valtionpäämies kuoli, WHO:n edustajat karkotettu, koska “häiritsivät tulevia presidentinvaaleja”
Korona vaikuttaa Afrikassa olevan enemmänkin hyvinvoivan väestönosan tauti ja siihen on kuollut useampia poliittisen eliitin jäseniä. Mantereen koronakriisi etenee tilastojen valossa maltillisesti ja ensimmäinen valtio on jo ehtinyt ilmoittaa pandemian päättyneeksi.
Ugandan pitkäaikainen presidentti Yoweri Museveni on puolestaan ilmoittanut, etteivät WHO:n edustajat ole ”jumalia”, ja että järjestön pitäisi ymmärtää paikallisia olosuhteita. Uganda onkin karkottanut koronaan sairastuneita maasta vedoten vanhaan afrikkalaiseen perinteeseen, jonka mukaan isäntä päättää, miten vieraitaan kohtelee.
Tansanian hallitus on lopettanut koronavirustilastojen julkaisemisen ja Maailman terveysjärjestö WHO on ilmaissut huolensa asiasta. Tansanian korkein terveysviranomainen Elisha Osati kertoi BBC:lle sairaaloiden toimivan normaalisti ja koronapotilaiden oireiden olevan yleensä lieviä.
Korona eliitin riesana
Burundi julisti toukokuussa WHO:n edustajat epätoivotuiksi henkilöiksi ja käski näiden poistua maasta, koska he valtion edustajien mukaan häiritsivät tulevia presidentinvaaleja. Presidentti Pierre Nkurunziza kuoli, mitä ilmeisimmin Covid-19-tautiin 8. kesäkuuta. Presidentin vaimo oli varmistamattomien lähteiden mukaan lennätetty jo aiemmin Keniaan saamaan hoitoa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
Afrikan poliittisesta eliitistä koronaan ovat aiemmin kuolleet ainakin Kongon entinen presidentti Joachim Yhombi-Opango sekä Somalian entinen pääministeri Nur Hassan Hussein.
Tautitilanne vaihtelee valtioittain
Erityisen paha tautitilanne on Etelä-Afrikassa, jossa koronaan sairastuneita on jo lähes 110 000 ja kuolleita yli 2 100. Afrikan ensimmäinen koronarokotetteen testi on käynnissä ja siihen osallistuu 2 000 ihmistä. Itse rokote on kehitetty Oxfordin yliopistossa.
Covid-19-tautiin sairastuneita on tilastoitu koko Afrikan alueella tähän mennessä 325 000 tapausta ja tautia on tavattu jokaisessa maanosan valtiossa. Tautiin on kuollut 8 600 ihmistä. Luvut perustuvat Johns Hopkins -yliopiston keräämään aineistoon. Afrikan mantereella on runsaat 1,2 miljardia asukasta, joten ilmoitettujen lukujen valossa pandemia etenee alueella verkkaisesti, ainakin toistaiseksi.
Juttua päivitetty 24.6.2020 klo 11.52.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronavapaa vyöhyke Tansania Nur Hassan Hussein. Joachim Yhombi-Opango Pierre Nkurunziza Yoweri Museveni Elisha Osati John Magufuli koronarokote Maailman terveysjärjestö Kenia Covid-19 pandemia koronavirus Burundi kongo Uganda WHO Afrikka Somalia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Nähtiin sitten tämäkin päivä: Useat Afrikan maat laittavat rajat kiinni eurooppalaisilta koronaviruksen takia
Afrikassa köyhät suljetaan pandemian takia slummeihin eikä siitä seuraa mitään hyvää
Mäkynen: Ei enää senttiäkään rahaa Afrikkaan
YK-raportti: Afrikasta yritetään Eurooppaan paremman elämän toivossa, ei sodan takia
Korruptio söi Afrikan varat, 600 miljoonaa ihmistä vailla sähköä – nyt voimaloita rakentaa Kiina, mutta niistä maksetaan raskas hinta
Peltokangas: Suomi on dumpannut vuosikymmeniä rahaa Afrikkaan – ”Ei ole saatu mitään muuta aikaiseksi kuin lisääntyviä konflikteja, heimosotia ja kansojen kurjistamista”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää