Korkea EU-lähde: Ei pakkokiintiöitä taakanjakoon

24.06.2015 |13:57

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho oli sittenkin oikeassa: EU:sta ei löydy enemmistöä, joka kannattaisi EU:n pakkokiintiöitä Italian ja Kreikan pakolaisten vastaanottoon. Korkea EU-lähde totesi keskiviikkona, ettei EU-maista löydy riittävää määrää kannattamaan EU-komission pakkokiintiöitä, joilla olisi jaettu 40 000 Kreikkaan ja Italiaan tullutta pakolaista EU-maiden kesken.

Suomeen olisi tullut kahdessa vuodessa 800 pakolaista.

Hallituksen sekoilu?

Hallituksessa nähtiin asiaa koskeva sekaannus juuri ennen EU-lähteen ulostulopäätöstä. Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti, että hallitus hyväksyy EU:n pakkokiintiöesityksen. Taustalla piili sisäministeri Petteri Orpon (kok.) arvio, että EU:n enemmistö kannattaisi hanketta.

Valiokunnan linjauksen mukaan Suomi osallistuisi mahdolliseen väliaikaiseen ja poikkeukselliseen hätätilamenettelyyn.

Perussuomalaisten ministerit Timo Soini, Jussi Niinistö ja Jari Lindström vastustivat hanketta. He jättivät ministerivaliokunnassa asiasta eriävän lausuman.

– Sisäisissä siirroissa voidaan edetä vain vapaaehtoisuuden pohjalta. Suhtaudumme kielteisesti esityksiin turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista, lausumassa todettiin.

Halla-aho oli kyseenalaistanut arvion ja arveli Orpon jopa venyttäneen mandaattiaan sisäministerien kokouksessa Suomen etujen vastaisesti. Hän totesi maanantain tiedotustilaisuudessa, ettei usko EU-maiden joukosta löytyvän enemmistöä EU:n pakolaiskiintiön keskinäiselle jakamiselle.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää