

LEHTIKUVA
Koraanin polttaminen johti totaaliseen kaaokseen Malmössä – sadat mellakoitsijat kivittivät poliiseja ja polttivat autoja
Koraanin polttaminen ongelmalähiö Rosengårdissa johti satojen ihmisten mellakkaan Malmössä. Poliisi menetti ajoittain täysin tilanteen hallinnan. Riehuva väkijoukko kivitti viranomaisia ja poltti kaiken minkä irti sai. Maltillinen muslimijohtaja tuomitsi tapahtumat.
Perjantai-illan väkivaltaisuudet saivat alkunsa, kun väkijoukko katkaisi liikenteen Rosengårdin ongelmalähiössä. Nuoriso ampui ilotulitteita, sytytti tuleen kuormalavoja ja autonrenkaita.
Tapahtumat etenivät väkivaltaisesti, mellakoitsijat lähtivät liikkeelle kohti poliiseja ja pakottivat nämä perääntymään. Paikalle oli kokoontunut 300 mielenosoittajaa, jotka Expressenin mukaan heittelivät virkavaltaa kananmunilla ja huusivat ”Allah on suuri”.
Koko Malmö kaaoksessa
Levottomuudet levisivät illan myötä myös muualle Malmön alueelle. Autoja poltettiin ja viranomaisia kivitettiin. Viranomaiset menettivät ajoittain tilanteen hallinnan, kertoo poliisin tilannejohtaja Thomas Söderberg.
– Väkijoukosta kukaan ei ole loukkaantunut, joukko poliiseja on sen sijaan saanut lieviä vammoja. Heidän päälleen on satanut kaikenlaista. Yön aikana poliisi otti kiinni parikymmentä henkilöä.
Pelastuslaitoksen edustajat kertovat Svenska Dagbaletin mukaan, että paloautoja ja ambulanssejakin on kivitetty hälytysajojen aikana. Henkilövahinkoja ei kuitenkaan ole sattunut.
Levottomuudet rauhoittuvat aamuneljään mennessä. Poliisi tiedotti aamuseitsemältä, että virkavalta työskentelee saadakseen kokonaiskuvan yön tapahtumista.
– Selvityksen alla on väkivaltainen mellakka, erilaisia vahingontekoja, virkavallan väkivaltaista vastustamisesta ja sitten on ollut parikymmentä paloa siellä täällä, sanoo poliisin tiedottaja Patric Fors.
Taustalla Koraanin polttaminen
Aiemmin perjantaina Malmössä oli tarkoitus järjestää toritapahtuma, jossa tanskalainen aktivisti Rasmus Paludan aikoi polttaa Koraanin. Viranomaiset kielsivät tilaisuuden ja äärioikeistolaisen Stram Kursin johtaja Paludan sai samalla kahden vuoden maahantulokiellon.
Siitä huolimatta torille kerääntyi väkijoukkoja, joka jo enteili illan tapahtumia. Stram Kurs onnistui kuitenkin polttamaan Koraanin illan suussa aivan Rosengårdin kyljessä Emilstorpin teollisuusalueella. Stram Kurs levitti kuvaa Emilstorpista sosiaalisessa mediassa ja illan kaaos oli katettu.
Imaami tuomitsi mellakat
Imaami Samir Muric otti Facebookissa kantaa levottomuuksiin ja sanoi vastustavansa ”sekä Koraanin, että autonrenkaiden ja kuormalavojen polttamista”.
– Tällä tavalla reagoivilla ihmisillä ei ole mitään tekemistä Koraanin kanssa. Heidän Allah-huutonsa kaikuvat tyhjyyteen – jos he oikeasti olisivat uskon asialla, he eivät olisi toimineet näin, Muric kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Rasmus Paludan Samir Muric Thomas Söderberg Patric Fors virkavallan väkivaltainen vastustaminen poliisin kivittäminen Rosengård Autojen polttaminen Malmö Mellakka Tuhopoltto Mielenosoitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nuorisojoukko hyökkäsi kaupunginvaltuutetun seurueen kimppuun – “Ruotsi, täältä tullaan – ikävä kyllä”

Ruotsissa yhä suurempi riski tulla ammutuksi vahingossa – laukausten määrä tuplaantunut julkisilla paikoilla

Maahanmuutto hiertää välejä Ruotsin hallituksessa – demarit mielistelevät kansaa, vihreät vaativat löyhempää turvapaikkapolitiikkaa

Rinkebyn Robin Hood vaatii rikkailta rahaa ongelmalähiöiden jenginuorille

Rinkebyn jengisota avaa näkymän romahtavaan yhteiskuntaan – lapsuuden ystävät, sukulaiset ja naapurit ampuvat toisiaan

Valtamediakin sai tarpeekseen kaaoksesta: ”Ruotsi tarvitsee uuden alun – vihreiden on lähdettävä hallituksesta”

Ruotsin oikeistopuolueet: Rikosaalto on toinen pandemia – PS-edustajat huolissaan maahanmuuttajien väkivallan eskaloitumisesta

Erikoistutkijan mielestä on hyväksyttävä, että Suomi muuttuu maahanmuuton seurauksena – Purra eri linjoilla: ”Humanitaarinen maahanmuutto ei vain yksinkertaisesti toimi”

Kuolemaan johtaneen Kaivohuoneen pahoinpitelyn tekijät yhä vapaalla jalalla – uhrin kaverin äiti toivoo tekijöille “edes jotain rangaistusta”
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.