

LEHTIKUVA
Koposen ensimmäisen lakialoitteen allekirjoitti yli 100 kansanedustajaa
Kansanedustaja Ari Koponen on laatinut ensimmäisen lakialoitteensa. Aloite koskee koulukiusaamista ja keräsi 103 allekirjoitusta. Kansanedustajien enemmistön tuen saaminen ei ole aivan tavanomaista, esimerkiksi vuonna 2019 vastaavia yli 100 allekirjoituksen keränneitä lakialoitteita oli yhteensä vain kolme kappaletta.
Aloite siirtyy nyt ministeriöön lausunnolle, eli prosessi etenee samoin kuin hallituksen esitykset.
Ari Koposen mielestä tässä on vastaus monille ihmettelijöille, jotka kysyvät mitä yksi ihminen pystyy tekemään eduskunnassa?
– Paljonkin, yhteistyöllä.
Kiusaamisen lopettaminen on jokaisen vastuulla
Aloitteessa esitetään, että lukiolakiin ja ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin lisätään kumpaankin velvoite, joiden mukaan koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.
Koposen mielestä julkisen vallan tulisi tehdä kaikki mahdolliset toimet, joilla nuorten syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä. Turvallisen oppimisympäristön vahvistaminen on yksi näistä keinoista.
– Perusopetuslaista löytyy jo tämä pykälä. On kuitenkin hyvin erikoista, ettei sitä ole toisen asteen koulutuksen laeissa. Voivatko päättäjät siis sanoa tehneensä kaikkensa kiusaamisen poistamisen eteen? Mielestäni eivät, joten siksi on tärkeää nostaa asia esille ja arvioida hyvin tarkasti lisäisikö tämä lakialoite ilmoitusvelvoitetta ja olisiko siitä apua kiusatuille, tiivistää Koponen.
Yhteistyötä tärkeiden asioiden edistämiseksi
Koponen painottaa, että eduskunnassa tarvitaan yhteistyötä tärkeiden asioiden edistämiseksi – kuten kiusaamisen lopettamiseksi. Hallitus ajaa parhaillaan läpi uudistusta, jotta oppivelvollisuus kattaa myös toisen asteen koulutuksen.
Koposen mielestä olisikin ensisijaisen tärkeää, että kiusaamistapauksiin puuttumisen käytäntöjä yhtenäistetään perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen välillä.
– Jos kaikille ei pystytä takaamaan turvallista oppimisympäristöä, seuraukset ovat nuoren kohdalla vakavat ja saattavat aiheuttaa jatko-opiskelupaikkojen ja työelämän ulkopuolelle jäämistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen koulumaailman ongelmista: ”Puheet riittää, nyt tarvitaan tekoja”

Eduskunnassa koskettava keskustelu koulukiusaamisen ehkäisemisestä: ”Mikään menestys ei noita karmeita muistoja poista, ei edes kansanedustajaksi pääseminen”

Elomaa: Koulukiusaaminen ei ole loppunut tänäkään syksynä

Koposen kansalaisaloitteella mutkia matkassa

Koponen: Tasa-arvo ei toteudu eroperheissä

Vain hyvinvoiva lapsi voi oppia ja kasvaa täyteen potentiaaliinsa – Koponen: Vuorovaikutustaidot ja kiusaamisen ennaltaehkäisy vahvemmin mukaan perusopetukseen
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää