

PS ARKISTO
Koponen tyytyväinen hallitusohjelman panostuksiin peruskoulun ongelmiin puuttumiseksi: ”Perusopetuksen osaamisen taso on tippunut kuin lehmän häntä, onneksi parannusta on tulossa”
Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen esiintyy tänään MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa. Ohjelmassa käsitellään koulujen tilannetta, kasvanutta levottomuutta kouluissa ja opettajien keinoja puuttua ongelmakohtiin. Kansanedustaja Koponen pyrkii ohjelmassa tuomaan esiin hallituksen hyviä kirjauksia peruskoulun ongelmiin puuttumiseksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen kertoo, että hallitus on panostamassa nimenomaan perusasioihin eli luku-, kirjoitus- ja laskutaitoon. Lisäksi opetushenkilöstön toimintavaltuuksia ollaan parantamassa. Koponen näkee, että kuri ja kunnioitus pitää palauttaa kouluun.
Inkluusio ei toimi
– Inkluusio nykyisellään ei ole toiminut, vaan se on tuonut rauhattomuutta ja heikentänyt oppimistuloksia. Perusopetuksen osaamisen taso on tippunut kuin lehmän häntä, onneksi parannusta on tulossa, Koponen kertoo.
Kansanedustaja Koponen roolissaan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajana kertoo tekevänsä kaikkensa sen eteen, että nämä hallituksen hyvät linjaukset etenevät kouluihin saakka. Koposen mukaan tasa-arvorahoituksen vakinaistaminen ja perusopetuksen rahoituksen selvä nosto auttavat kouluja.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perusopetuksen rahoitus tasa-arvorahoitus koulurauha inkluusio koulut Ari Koponen perusopetus oppimistulokset Peruskoulu Hallitusohjelma Sivistysvaliokunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Seppänen huolissaan ääri-islamilaisen uskonnon tunnustuksellisesta opetuksesta kouluissa: “Ääri-islamistinen opetus kouluissa heikentää Suomen turvallisuutta”

Koponen pitää hallitusohjelmaa koulutuksen osalta erinomaisena – pyrkimys on saada oppimistulokset nousuun ja ahterit ylös sohvalta nauttimaan liikunnan ilosta

Hallitus vahvistaa perusopetusta vaalikauden aikana 200 miljoonalla – korkeakoulutukseen tulossa lisää aloituspaikkoja

Hallituksen tavoite on lisätä pelkän peruskoulun varassa olevien opiskelua ja työllistymisedellytyksiä

Koponen: Kännykkäkielto tarvitaan koulurauhan takia heti

Koponen: Epäkäytännölliset arkkitehtuurioksennukset eivät sovi mihinkään käyttöön – varsinkaan kouluiksi

Katastrofaaliset Pisa-tulokset eivät yllättäneet – Koponen: Hallitus tuo maalaisjärjen koulutuspolitiikkaan ja laittaa oppimistulokset nousuun

Pisa-tulokset puhuttivat kyselytunnilla – ”Vasemmistoministerin aikana ei oppimistuloksia saatu käännettyä nousuun”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää