

Koponen: Marinin hallitus kyykyttää omia kansalaisiaan ja maksaa suomalaisilla verovaroilla muiden EU-maiden energiatukia
Velkaisimmat EU-maat kuten Kreikka, Italia ja Espanja vastaanottivat EU:n tukipaketin nettosaajina eniten koronaelvytystä. Nyt nämä Etelä-Euroopan velkavaltiot ohjaavat miljardeja sähkö- ja lämmityslaskujen huojennuksiin, vaikka elvytyspaketin varoja ei kansanedustaja Ari Koposen mukaan saanut kohdentaa akuutteihin toimiin energian hintakriisiin vastaamiseksi.
Esimerkiksi Italia maksaa kansalaistensa ja yritystensä sähkö-, lämpö-, kaasu- ja polttoainelaskuja 18 miljardilla. Suomen vihervasemmistohallitus sen sijaan on korottanut liikennepolttoaineiden verotusta 250 miljoonalla ja suunnittelee jakeluvelvoitteen kiristämistä, joka tulee nostamaan entisestään polttoaineiden hintoja.
– Sanna Marinin hallitus kyykyttää omia kansalaisiaan ja maksaa suomalaisilla verovaroilla muiden EU-maiden energiatukia, moittii kansanedustaja Ari Koponen.
Hallituksen toimenpidelista on sinnepäin sutaisu
Perjantaina hallitus ilmoitti, mitä toimenpiteitä Suomi aikoo toteuttaa energian hintakriisiin vastaamiseksi. Nämä täsmätoimet ovat euromääräisesti 130 kertaa pienemmät kuin Italian tukitoimet.
– Hallituksen toimenpidelista on sinnepäin sutaisu. Siellä ei ole mitään toimia, jotka parantaisivat kansalaisten ostovoimaa tai pienentäisivät polttoainelaskuja.
– Hallituksen olisi pitänyt osoittaa toimeentuloluukun lisäksi aitoja toimia vähävaraisille sekä seurata oman hallitusohjelmansa kirjausta eläkeläisten ja lapsiperheiden köyhyyden ja köyhtymisen vähentämisestä. Jälleen kerran näemme, miten juhlapuheet eivät konkretisoidu teoiksi, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hintakriisi velkavaltiot energiakriisi polttoainekulut lämmityslasku Sanna Marinin hallitus vihervasemmistohallitus koronaelvytys jakeluvelvoite sähkölasku EU-tukipaketti Etelä-Euroopan maat nettosaajat tukitoimet EU-elvytyspaketti polttoaineiden verotus Ari Koponen ostovoima polttoaineiden hinta eläkeläisköyhyys lapsiperheköyhyys vähävaraiset Energian hinta energiatuet Toimeentulotuki Italia Espanja Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Luukkanen Helsingin Sanomien gallupista: Kannatuksen “romahdus” on katsojan silmissä – “Nyt on kaikki temput käytössä”

Hallitus on ajanut eläkeläiset yhä ahtaammalle – Koponen: ”Luvatusta vappusatasestakaan ei jäänyt muuta kuin petetty lupaus”

Ranne: Hallituksen suhteellisuudentajun puute kurittaa kansaa – “Suomi ei voi pyöriä tukien varassa”

Immonen: Autoilijat ja maaseudun ihmiset ongelmissa hallituksen politiikan seurauksena – “Pieni- ja keskituloiset suurimpia kärsijöitä”

Valtiovarainministeri Saarikko toisti ylimielisen kehotuksensa: Hakekaa toimeentulotukea sähkölaskun maksamiseen

Taloussanomat: ”Italia tukee kansan ja yritysten energiapiinaa lähes 130-kertaisella rahamäärällä Suomen hallituksen ilmoittamaan täsmätukeen verrattuna”

Antikainen: Kalliit polttoaineiden hinnat Suomessa johtuvat pääosin verotuksesta

Yhteisvaluutalta karisee kaikki sen väitetyt hyödyt – jäljelle jää kymmenien miljardien vastuut ja velat

Italian ihmemaassa on jaettu ilmaisiin energiaremontteihin jo 21 miljardia – arvaa kuka maksaa
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää