

PS ARKISTO
Koponen: Marinin hallitukselta on löydyttävä rahaa ja uskallusta uusiin toimintamalleihin – “Koulukiusaajan tulisi vaihtaa koulua, ei kiusatun”
Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Ari Koponen jatkaa taistelua kouluväkivaltaa vastaan. Nyt hän on jättänyt ensi vuoden budjettiin kaksi talousarvioaloitetta koulukiusaamiseen liittyen.
– Aion pitää tätä vakavaa aihetta pinnalla niin kauan kun tilanne kouluissa alkaa paranemaan. Ongelmakohtiin pitää pystyä puuttumaan ja valtion on hyödynnettävä kaikki keinot kansallisen koulukiusaamisongelman ratkaisemiseksi, kertoo kansanedustaja Ari Koponen.
Uusia toimintamalleja koulumaailmaan
Keravalla Killan koulussa toteutettiin vuonna 2018 pilottihanke, jossa terapia-alan ammattilainen tuotiin osaksi kouluyhteisöä vähentämään esimerkiksi syrjäytymistä ja kiusaamistilanteita. Pilotointi oli valtava menestys.
– Koulumaailmaan tulee jalkauttaa uusia toimintamalleja yhä vaativamman ja laajemmaksi kehittyvän kouluyhteisön tueksi, kuten Keravalla on tehty. Myös sivistysvaliokunta piti mietinnössään tärkeänä, että kunnat voivat kokeilla uusia toimintatapoja ja niistä saatujen kokemusten perusteella päätyä paikallisesti parhaiten toimiviin ratkaisuihin, Koponen sanoo.
Koponen toivoo, että pilottihankkeelle saadaan ensi vuodelle rahoitusta, jotta toiminnan testaamista päästäisiin kokeilemaan myös muilla paikkakunnilla.
Nykyiset kurinpitotoimet riittämättömiä
Kansanedustajat eduskunnassa ovat viime vuosien aikana ehdottaneet useasti, että yhteiskunnan on otettava selkeämpi ja entistä tiukempi ote kiusaamisongelman hoitamisessa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koulua vaihtaisi kiusatun sijaan kiusaaja. Koposen mukaan nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovat Suomessa riittämättömiä koulukiusaajan kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa.
– Äärimmäisissä kiusaamistilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on oppilaitosta vaihtanut yleensä uhri. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Toivonkin miljoona euroa koulukiusaamisen vastaiseen toimintaan, jolla selvitetään ensi vuonna perusteellisesti uusia toimintatapoja koulukiusaamisen ehkäisemiksi, kuten mahdollisuutta saattaa koulutuksenjärjestäjä korvausvastuuseen, ehdottaa Koponen toisessa jättämässään talousarvioaloitteessa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen koulumaailman ongelmista: ”Puheet riittää, nyt tarvitaan tekoja”

Elomaa: Koulukiusaaminen ei ole loppunut tänäkään syksynä

Koposen kansalaisaloitteella mutkia matkassa

Koulukiusaaminen raaistunut ja saanut uusia muotoja – Elomaa: Varhaiseen puuttumiseen panostettava

Simula vaatii hallitukselta toimia kyläkoulujen säilyttämiseksi: ”Isot uudet koulut omiaan lisäämään koulukiusaamista”

Tämän lakialoitteen allekirjoitti yli 100 kansanedustajaa – Koponen: “Valtion on hyödynnettävä kaikki keinot koulukiusaamiseen puuttumiseksi”

Perussuomalaiset: Lasten liikunta- ja harrastusolot turvattava koronarajoitusten aikana

Koponen tyytyväinen lakialoitteidensa saamasta kannatuksesta yli puoluerajojen: “On hienoa, että kiusaamisasia otetaan vakavasti eduskunnassa”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Elon Musk epäilee: “Jopa kuolleet saavat palkkaa valtiolta”
Elon Muskin DOGE-tiimi jatkaa valtionhallinnon kirjanpidon perkaamista etsien mahdollisia leikkauskohteita ja väärinkäytöksiä. Viimeisimpänä temppunaan Musk vaatii kaikkia valtion työntekijöitä vastaamaan sähköpostiin, jossa periaatteessa kysytään, että oletko vielä elossa ja teetkö yhtään mitään hyödyllistä. Muskin vaatimus sai demokraattien naissenaattorin turvautumaan alatyyliin ja kutsumaan Muskia mulkuksi.