

LEHTIKUVA
Koponen: Maahanmuuttajajengien toiminta on häikäilemätöntä – ”Onneksi lakeja kiristetään”
Oikeusministeri Leena Meri esitteli hallitusohjelman mukaisen nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaohjelman. Kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Ari Koponen pitää ohjelmaa erittäin tärkeänä, jotta saadaan ennaltaehkäistyä raaistunutta nuoriso- ja jengirikollisuutta.
– Suomessa kehitys ei ole edennyt vielä Ruotsin kaltaiseksi, joten nyt jos koskaan on aika puuttua ongelmaan tiukalla otteella. Tämän ohjelman lisäksi hallituksen maahanmuuttokiristykset ovat välttämättömiä ongelman laajenemisen estämiseksi, Ari Koponen kertoo.
Kaduilla saatava kävellä pelkäämättä
Hallitus kiristää seuraamuksia katujengeihin liittyvässä rikollisuudessa. Katujengeissä rikoksia tekevät pääasiassa ulkomaalaistaustaiset aikuiset miehet. Alle 15-vuotiaita lapsia käytetään rikoksentekovälineinä, jotta itse vältytään seurauksilta ja tätä pyritään tiukemmin torjumaan.
– Näiden maahanmuuttajajengien toiminta on häikäilemätöntä. Onneksi lakeja kiristetään niin tekojen seurauksen osalta kuin maahanmuuton kiristysten osalta. Suomessa tulee lasten ja aikuisten saada kävellä kaduilla pelkäämättä, Koponen lisää.
Koponen on jo viime kaudella tehnyt useita aloitteita, joilla ongelmaa olisi saatu kitkettyä. Koposen mukaan edellinen Marinin punavihreä hallituskokoonpano ”ei ottanut ideologisessa sokeudessaan ongelmaa sen vaatimalla vakavuudella”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus huolehtii oikeudenhoidon toimintakyvystä – ”Tuomarien, syyttäjien tai vanginvartijoiden lisäystavoitteista ei tingitä”

Oikeusministeri Leena Meri: Pidättäminen ja matkustuskielto mahdolliseksi myös alle 15-vuotiaille rikoksesta epäillyille

Nuorisorikollisuuden kasvu ei tullut yllätyksenä kuin vihervasemmistolle – nyt hallitus tarjoaa tilanteeseen ratkaisuja

Kansanedustaja Maria Ohisalo vaatii uusia reittejä humanitaariselle maahanmuutolle – sisäministeri Rantanen torppaa vihreät haihattelut

Oikeusministeri Leena Meri nuoriso- ja jengirikollisuuden torjunnasta: Pohjoismainen yhteistyö kriminaalipolitiikassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan

Koponen: Ensikertalaiset ovat jatkossa oikeasti ensikertalaisia ja pakkoavioliitot ihmiskauppaa
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää