Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Koponen laittaisi peruskoulut alkamaan joka päivä kello 8.15 – “Todella monille perheille tämä olisi helpoin vaihtoehto”

19.11.2024 |11:51

Sosiaalidemokraatit esittivät viikonlopun avauksessaan ”kasin aamuja” lopetettavaksi kokonaan ja koulupäiviä alkavaksi kello yhdeksästä eteenpäin.

Perussuomalainen sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää ajatusta populistisena heittona ilman sen syvempiä perusteita ja esittää, että koulupäivien pitäisi alkaa joka päivä klo 8.15.

– Tällä tavalla saataisiin rutiinit kuntoon, kun koulun aloitus ei poukkoilisi. Myös todella monille perheille tämä olisi helpoin vaihtoehto.

Arjen hallintaa

Koponen perustelee ehdotustaan arjen hallinnan opettelemisella. Hänen mukaansa kasin aamut ovat muun yhteiskunnan pyörimisen kannalta luontaisin vaihtoehto. Koposen mukaan esityksen tärkeys tulee ennen kaikkea siitä, että arjen hallinnan kannalta olisi hyvä, että koulu alkaisi rutiininomaisesti joka päivä samaan aikaan.

– Kun koulupäivät alkaisivat joka päivä samaan aikaan ja kännykät pidettäisiin poissa sekä oppitunneilta että välitunneilta, jaksaminen alkaisi kummasti lisääntyä. Tässä asiassa täytyy palata hieman ajassa taaksepäin, Koponen sanoo.

Vastuu lasten rutiineista on vanhemmilla

Koponen kannustaa myös vanhempia siihen, ettei annettaisi nuorille mahdollisuutta olla kännykällä tai muilla mobiililaitteilla pitkälle iltaan. Hän myös visioi jokapäiväisestä aamujumpasta luokassa, joka herättäisi aivot koulupäivään.

– Vastuu lasten ja nuorten rutiineista on vanhemmilla. Nuoret saavat kyllä tarpeeksi unta, kunhan nukkumaan mennään ajoissa, päättää Koponen.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Sara Seppänen kännyköiden käytöstä kouluissa: “Meillä on käynnissä ihmiskoe lasten aivoilla”

09.08.2024 |18:45

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
6.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46
7.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
8.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää