LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koponen: Ammatillisen opetuksen säästöt kohdennettava suomalaisilta nuorilta leikkaamatta
Julkisen talouden mittavat sopeutustoimet osuvat myös ammatilliseen koulutukseen. Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen kiinnittää huomiota hallituksen merkittäviin perusopetuksen panostuksiin ja pitää tärkeänä, etteivät ammatilliseen opetukseen kohdistuvat säästöt kohdistu suomalaisiin nuoriin.
Kansanedustaja Ari Koposen mukaan hallituksen merkittävät panostukset perusopetukseen tukevat myös ammatillista koulutusta tulevaisuudessa perustaitojen parantuessa.
– Panostamme 200 miljoonaa koulutuksen kivijalkaan, peruskouluun. Teemme oppimisen tuen uudistuksen, jossa unohdamme ideologisesti värittyneen inkluusion, Koponen kertoo.
– Oppimisen tuen uudistus tulee helpottamaan myös ammattikouluja. Ammattikouluihin tulee 10 miljoonaa euroa lisää rahaa oppimisen tukeen, Koponen huomauttaa.
Säästöt ovat kompromisseja
Koposen mukaan ei ole mikään salaisuus, että juuri perussuomalaiset ovat ammatillista opetusta puolustava puolue, mutta säästöt ovat kompromisseja. Hän väittää, että ilman perussuomalaisia ammatillisesta koulutuksesta leikattaisiin reilusti enemmän.
Budjettiriihen lisäsäästöistä hyvänä leikkauksena Koponen nostaa miltei 60 miljoonan euron leikkaukset maahanmuuttajien kotoutuspalveluihin.
– Pidän tärkeänä, että ammatilliseen opetukseen kohdistuvat säästöt eivät kohdistu suomalaisiin nuoriin, Koponen vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kotoutuspalvelut oppimisen tuki inkluusio sopeutustoimet Ari Koponen ammatillinen koulutus perusopetus Peruskoulu maahanmuuttajat budjettiriihi nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perusopetusmyönteisin hallitus uudistaa toimimattoman oppimisen tuen
Antikainen: Sivistysvaliokunta kiinnitti huomiota poikien tilanteeseen jo viime hallituskaudella – silloinen opetusministeri Li Andersson ei tehnyt asialle mitään
Järki käteen kouluissa!
Demarijohto haluaa tasapäistää oppilaat – Ari Koponen: ”Paras tapa ehkäistä koulujen eriytymistä, on ehkäistä haittamaahanmuuttoa”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää