Konservatiivitutkijoita aiemmin painostuksen vuoksi irtisanonut Cambridgen yliopisto puolustaa nyt tutkijaa joka julistaa, ettei valkoisten ihmishengillä ole väliä

BRITANNIA | Cambridgen yliopisto on asettunut tukemaan postkolonialistisen kirjallisuuden tohtori Priyamvada Gopalia, joka teki Twitteriin kohulausunnon: “valkoisten ihmishengillä ei ole väliä”. Yliopiston johto vastasi Gopalin erottamista vaatineeseen adressiin puolustamalla tutkijoiden ”oikeuksia ilmaista itseään”. Gopal ei pyytänyt lausuntojaan anteeksi, vaan seisoi sanojensa takana ja väitti ottaneensa kantaa “rakenteisiin” ja ideologiaan, eikä ihmisiin. Cambridgen yliopiston vetoamista ilmaisunvapauteen on arvosteltu tekopyhyydestä, sillä yliopisto on viime aikoina myöntynyt aktivistien vaatimuksiin irtisanoa yhteistyönsä kiisteltyjen konservatiivitutkijoiden kanssa. Johdonmukaisuuden ja tasapuolisuuden korvaaminen puolueellisilla kaksoisstandardeilla on herättänyt huolta radikaalin vasemmiston henkisestä mielivallasta yliopistoissa ja kulttuurieliitin keskuudessa.

Cambridgen yliopisto on asettunut tukemaan tutkijaa, joka väitti kohulausunnossaan, ettei valkoisten ihmishengillä olisi väliä. Postkolonialistisen kirjallisuuden tutkija, tohtori Priyamvada Gopal kirjoitti Twitterissä 23.6. päivityksen:

“Sanon sen uudestaan. Valkoisten ihmishengillä ei ole väliä. Kun valkoinen elää.”

Pian yleisön keskuudesta laitettiin vireille adressi, joka vaati Gopalin erottamista yliopiston kirjoilta. Twitter-päivitystä luonnehdittiin rasistiseksi ja vihamieliseksi sekä sisällöksi, jollaista Cambridgen yliopiston ei tulisi sallia. Vaatimuksessa vedottiin yliopiston johtoon:

“Cambridgen tulee viipymättä irtisanoa suhteensa Gopaliin ja ajatella opiskelijoidensa sekä koko yhteisön parasta.”

Yliopiston johto kuitenkin asettui Gopalin taakse ja julkaisi lausuman hänen puolustuksekseen:

“Yliopisto puolustaa tutkijoidensa oikeuksia ilmaista omia laillisia mielipiteitään, joita jotkut saattavat pitää kiistanalaisina ja valittelee mitä vakavimmalla painolla herjauksia ja henkilökohtaisia hyökkäyksiä.”

Grant ihmettelee, miten kulttuurielämän eri osa-alueilla valtaa pitävä vasemmisto voi kokea tekopyhyytensä niin ongelmattomaksi.

Nöyrän anteeksipyynnön sijaan Gopal sanoi seisovansa voimakkaan julistuksensa takana. Alkuperäistä päivitystä ei enää löydy Twitteristä. Gopal väittää, ettei hän itse poistanut päivitystä, vaan asialla olisi ollut Twitterin ylläpito. Gopal lisäsi, että hänen mukaansa lausunto “otti hyvin selkeästi kantaa rakenteisiin ja ideologiaan, ei ihmisiin.”

Intialaissyntyinen tohtori Gopal on jo aikaisemmin mm. mennyt lakkoon väitettyään kohdanneensa kampuksella rasismia. Vahtimestari ei ollut puhutellut häntä tohtorin arvonimellä. Vuonna 2018 Gopal kieltäytyi opettamasta King’s Collegen opiskelijoita, koska hän väitti joutuneensa jatkuvan etnisen profiloinnin kohteeksi vahtimestarien toimesta. Gopal on myös kunnostautunut sosiaalisessa mediassa vasemmistolaisen identiteettipoliittisen aktivismin saralla.

Gopalin tapaukseen liittyen Madeline Grant kirjoittaa Telegraph-lehdessä, että suvaitsevaisen vasemmiston kaksinaamaisuus sokaisee heidät ja estää näkemästä omaa hullunkurisuutta. Cambridgen yliopisto väittää puolustavansa sananvapautta samalla, kun se kuitenkin irtisanoo eri mieltä olevia tutkijoita.

Grantin mukaan Cambridgen uuden vasemmistohenkisen varakanslerin johdolla yliopisto on alkanut herkemmin lepyttelemään juuri konservatiiveista pyöristyviä kansanjoukkoja. Hän nostaa esille sosiologi Noah Carlin ja psykologi Jordan Petersonin tapaukset. Molempien kohdalla yliopisto irtisanoutui yhteistyöstä akateemisten henkilöiden kanssa, sillä heidän ajatusmaailmansa olivat herättäneet opiskelijayhteisön ja henkilökunnan keskuudessa kielteisiä tunteita ja saaneet vihaiset aktivistit tekemään irtisanomista vaativia adresseja.

“marxilainen “kriittinen teoria” on lyönyt läpi valtavirran keskustelukulttuurissa kumoten logiikan, järjen ja objektiivisen todellisuuden.”

Logiikkaa, jolla Carl ja Peterson irtisanottiin, ei kuitenkaan sovellettu yhtäläisesti ja johdonmukaisesti Gopalin kohdalla. Grantin mukaan ristiriitaiset kaksoisstandardit ylittävät hullunkurisuudessaan jo poliittisen satiirinkin. Hän kuvailee, miten aikoinaan marginaalinen marxilainen “kriittinen teoria” on lyönyt läpi valtavirran keskustelukulttuurissa kumoten logiikan, järjen ja objektiivisen todellisuuden.

Vallankumouksellisista radikaaleista tulee lopulta sellaisia vallankäyttäjiä, joita he aiemmin väittivät vastustaneensa. Grant vertaa vasemmistoaktivistien hurmosta Ranskan vallankumouksen radikaaleihin, jotka vastustivat perinteistä uskontoa ja päätyivät lopulta korvaamaan sen ateistisella uskonnolla, Järjen palvonnan kultilla. Oikeusjärjestelmän rakenteiden purkaminen taas johti Ranskassa mielivaltaisiin kansantuomioistuimiin.

Vallankumouksellisista radikaaleista tulee lopulta sellaisia vallankäyttäjiä, joita he aiemmin väittivät vastustaneensa.

Grant ihmettelee, miten kulttuurielämän eri osa-alueilla valtaa pitävä vasemmisto voi kokea tekopyhyytensä niin ongelmattomaksi. Gopalin tapaus osoittaa, miten radikaalit vasemmistolaiset pitävät vihan ilmaisujaan moraalisesti oikeutettuna samalla kun he puuttuvat hanakasti muiden ”vihapuheeseen” ja vaativat rajoituksia sananvapauteen.

Tällä kertaa merkillistä on kuitenkin se, että arvovaltainen ja maailman toiseksi vanhin yliopisto on käytännössä hyväksynyt radikaalit puolueelliset moraalikäsitykset omassa johtamiskulttuurissaan.

Esimerkkejä vasemmiston moraalisista kaksoisstandardeista vihakeskustelussa löytyy Suomesta jo vuosien takaa. Gopalin jälkikäteen antamat perustelut ”rakenteiden vastustamisesta” muistuttavat aivan Ylen A2 Vihailta -keskusteluohjelmaa 20.9.2011. Tuolloin vasemmistoliiton nykyinen puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson korosti vasemmistoanarkismin eroavan äärioikeistolaisesta viharikollisuudesta sillä, että se kohdistuisi ihmisryhmien sijaan ”rakenteisiin” ja ”valtiokoneistoon”.