Sirpa Paatero SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 8. joulukuuta 2019. / LEHTIKUVA
Toimitus suosittelee
Kommentti: Paateron paluu on demareilta käsittämätön veivaus -suomalaisille tarjoillaan valheellista näytelmää
KOMMENTTI | Suomen politiikan hullut päivät jatkuvat. Aivan äskettäin ministerinpaikalta eronnut Sirpa Paatero on tekemässä paluuta. SDP:n puoluevaltuusto päätti tänään esittää häntä kuntaministeriksi. Vain yhdeksän päivää sitten hän jättäytyi sairauslomalle ja erosi. Taustalla on klassinen vallankaappaus.
Tänään julkistettiin demareiden uudet ministerinimet, ja niiden joukossa on hämmästyttävä valinta. Edukunnalle muunneltua totuutta puhunut Sirpa Paatero (sdp.) nousee jälleen ministeriksi. SDP:n toiminta on ennenkuulumatonta. Paateron erosta on yhdeksän päivää, ja ex-pääministeri Antti Rinteen (sdp.) erosta kolme. Ministerit eivät eroa kevein perustein, vaan syvällisen harkinnan jälkeen. Normaalitilanteessa ei tulisi kuuloonkaan, että hän ponnahtaa takaisin valtioneuvoston jäseneksi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Vaikka julkisuudessa näytellään iloisia kasvoja, SDP:ssä kuohuu pinnan alla rajusti. Puolueessa on juuri toteutettu klassinen coup d’état – vallankaappaus. Vaaleilla valittu johtaja Antti Rinne on syrjäytetty.
Puolue ei itse paljasta, mitä suljettujen ovien takana puhutaan, mutta voimme päätellä jotain viime päivien tapahtumista.
Ensinnäkin: Paateron nostaminen ministeriksi puhuu voimakkaasti sen puolesta, että hänellä on jatkuvasti ollut puolue-elimien luottamus. Valinta kertoo myös rivien välissä siitä, että Antti Rinteellä, joka yritti peitellä omia virheitään tuuppaamalla Paateron bussin alle, ei samanlaista luottamusta ollut.
Paateron häätäminen oli monelle demarille niin sanotusti viimeinen pisara.
Kuten Suomen Uutiset aiemmassa analyysissään totesi, juuri kukaan Rinteen omasta puolueesta ei ole aikaisemmin tullut pääministerin tueksi kriisin aikana. Jopa hallituskumppanipuolueet RKP ja vihreät ovat antaneet enemmän julkista tukea Rinteelle kuin tämän omat joukot.
Johtopäätös on selvä. SDP ei tukenut omaa pääministeriään Antti Rinnettä, ja antoi keskustan kaataa hänet. Viis jäsendemokratiasta, viis eduskuntavaalien voittamisesta. Rinteen oli aika mennä. SDP:n ei tarvinnut liata käsiään, joten muodollisena pyövelinä toimi keskustapuheenjohtaja Katri Kulmuni.
Manööveriin tarvittiin melkoinen määrä piruetteja, myös puolueiden välisiä. Suomalaisille on tarjoiltu äiteläisen siirappista, valheellista näytelmää.
“Keskustan Kurvinen: ‘Punamulta on parhaimmillaan kuin kaurapuuro voisilmällä’ – SDP ja keskusta pääsivät sopuun Rinne-riidan jälkeen”, kertoo Maikkarin otsikko.
Uskoo ken haluaa.
Jos politiikasta haluaa saada selvää, kannattaa kaikkein vähiten uskoa sitä, mitä poliitikot kertovat. Kannattaa ennemminkin seurata sitä, mitä he tekevät. Kun puheet ja teot ovat ristiriidassa, syntyy mahdollisuus kurkistaa kulissien taakse ja katsella vallan todellista, rujoa olemusta.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Sanna Marin voitti SDP:n pääministerivaalin äänin 32-29
Kulmuni toimi Rinteen muodollisena pyövelinä, muut eivät halunneet jättää sormenjälkiään tikariin
Perussuomalaiset: Hallitus on viemässä Suomea turmioon vastoin kansan tahtoa, sillä kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta
Viikon suosituimmat
Demaripomo Razmyar kommentoi maahanmuuttajien Pisa-tuloksia – PS:n Koponen: ”Kujalla kuin käkikello”
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
PISA: Kun vasemmiston argumentit loppuvat, rasismisyyttely alkaa – Miko Bergbom antaa Li Anderssonin kuulla kunniansa
Kansallisarkiston ex-pääjohtajalta vakava varoitus Elokapinan radikalisoitumisriskistä – vertaa terroristijärjestö Punaiseen armeijakuntaan
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Onni Rostilan kolumni: Sunnuntainen suru-uutinen
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Uusi dokumentisarja kertoo jihadistien seksiorjuutuksesta ja joukkoraiskauksista Syyriassa – seksiorjuus perustellaan sharia-lailla
Center for Peace Communications -keskuksen (CPC) uusi dokumenttisarja "Hizbollahin panttivangit" todentaa Hizbollahin tekemät järkyttävät seksuaalirikokset. Sen taistelijat seksiorjuuttivat ja joukkoraiskasivat syyrialaisnaisia.
Polvinen: Helsingin Kaisaniemen puistossa näkyvät monikulttuurisuuden ongelmat pienoiskoossa
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.
Väestökello näyttää, miten ulkomaalaistaustaisten ihmisten osuus vauhdilla kasvaa Suomessa: Nykytahdilla joka neljäs helsinkiläinen on vieraskielinen jo vuonna 2038
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Isisin ja Hamasin yhteistyö paljastui Gazassa: Hamas-Isis-taistelija piti jesidinaista orjanaan 10 vuotta
Israelin armeija (IDF) vapautti Gazassa panttivankina pidetyn 11-vuotiaana kaapatun jesidinaisen nimeltä Fawzia Amin Sido. Nainen on ollut Hamas-Isis-terroristin vankina kymmenen vuotta Gazassa.
“Älkää toistako meidän virhettämme” – Tynkkynen tapasi Ukrainan ex-presidentin, joka kehotti rakentamaan esteitä Suomen rajalle Venäjää vastaan
Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta
Kansallismieliset puolueet ovat käyneet voitosta voittoon lähes kaikissa Euroopan viimeaikaisissa vaaleissa. Media ja eliitti näkevät maahanmuuttokriittisten voimien nousussa kauhut kaikkialla ja mustamaalaavat muutosta mielin määrin. Eliitti on haluton keskustelemaan taloudellisista, sosiaalisista ja poliittisista syistä, jotka ovat kansallismielisten voimien nousun taustalla.