Artikkeli kuva

Leena Meri Kytäjän ratsutallilla kahden suomenhevosen hyvässä seurassa. / Varpu Siivonen

Kolumni: Suomi lomailee, mutta maatiloilla painetaan pitkää päivää

11.07.2018 |14:40

Hyvinkäällä asuva kansanedustaja Leena Meri (ps.) antaa kirjoituksessaan tunnustusta suomalaisille maanviljelijöille.

Olen tässä muutaman viikon ajan seurannut hevosten hoidon ohessa maatalon ja viljelijän arkea.

Meille kaikille on itsestään selvää, että lihaa ja maitoa saa kaupasta. Silti koko ketju sinne asti on pitkä ja usein täynnä haasteita.

Säiden armoilla ollaan viljan korjuun ja heinän tekemisen kanssa. Karja- ja hevostilat tilaavat heinää jo nyt kuumeisesti, sillä ei ole varmaa, että kotimaista heinää saa noin vain.

Nostan todella hattua ihmisille, jotka jaksavat pitää meidän maataloutta pystyssä aamusta iltaan pitkää päivää tekemällä.

Siksi Suomen on pidettävä päänsä EU:n neuvottelupöydissä. Sadot kärsivät viime kesänä sateista ja tänä vuonna liika kuivuus on ollut alkukesän uhka. EU-komissio on lisäksi esittänyt, että Brexitin myötä EU:n rahoitusvajetta paikattaisiin leikkaamalla maatalouden tuista. Perussuomalaiset ovat eduskunnassa vaatineet, että hallituksen pitää ajaa tiukasti Suomen etua. Löperöihin sopimuksiin ei saa suostua ja tulla kertomaan, että Suomen oli taas pakko olla mallioppilas, koska emme halua olla hankalan maineessa. Mielummin hankalan maineessa kuin hölmöläinen, joka sahaa omaa oksaansa.

Me emme pärjää ilman riittäviä maatalouden tukia. Niin se vaan on. Siltikin alkutuottaja saa liian vähän korvausta kovasta työstään. Lisäksi lomitusjärjestelmää pitää kehittää entisestään. Jokainen tarvitsee lepohetken.

Kiitos kaikille ahkerille maatalojen emännille ja isännille puhtaasta suomalaisesta ruuasta.

Leena Meri
Kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”

25.02.2025 |12:48
4.
Suomen uutiset logo

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika

24.02.2025 |14:37
6.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää