Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kolmea Ruotsin kansalaista syytetään terrorismirikoksen valmistelusta Ruotsissa – Somalian Isisiin kytköksissä olevat epäillyt on pidätetty hyökkäyksen estämiseksi

03.12.2024 |11:17

Syyttäjän mukaan epäillyt ovat olleet yhteydessä terroristijärjestön kansainväliseen toimintaan pääasiassa Somalian Isisin kanssa. Epäillyillä on yhteyksiä myös pohjoismaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpon mukaan miehet ovat pidätettyinä mahdollisen hyökkäyksen estämiseksi.

Ruotsissa luettiin syytteet kolmelle miehelle terrorismirikoksen valmistelusta. Epäillyt toimivat Isisin nimissä, mutta syyttäjän mukaan heillä on ollut yhteyksiä myös Pohjoismaissa toimivaan ruotsalaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Syyttäjänviraston lausunnon mukaan syytettyjä epäillään myös terroristijärjestöön kuulumisesta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet syyskuun 2023 ja maaliskuun 2024 välisenä aikana.

Neljä epäiltyä pidätettiin maaliskuussa Tukholman alueella laajan tutkinnan jälkeen. He ovat kaikki Ruotsin kansalaisia. Syyttäjän mukaan kolme terroristirikoksen valmistelusta syytettyä miestä oli aikeissa tappaa ja vahingoittaa muita kansalaisia.

– Aiotun teon tarkoituksena on ollut herättää pelkoa väestössä tai väestöryhmissä ISISin nimissä sekä horjuttaa tai tuhota vakavasti perustavanlaatuisia poliittisia, perustuslaillisia, taloudellisia tai sosiaalisia Ruotsin yhteiskunnan rakenteita, syyttäjä lausui.

Yhteyksiä Isisiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Kaikki neljä epäiltyä olivat olleet yhteydessä Tukholman lähellä Tyresössa sijaitsevaan islamilaiseen järjestöön. Syyttäjänviraston tutkimuksessa paljastui myös yhteyksiä ruotsalaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

– Tutkinta osoittaa, että epäillyillä terrorismirikollisilla on kansainvälisiä yhteyksiä Isisiin, pääasiassa Somalian Isisiin, syyttäjä sanoi.

Hänen mukaansa yksi epäillyistä oli vannonut uskollisuutta terroristijärjestölle ja etsinyt aktiivisesti alaikäisiä tekijöitä, jotka voisivat suorittaa hyökkäyksiä.

Säpon, Ruotsin turvallisuuspoliisin, lausunnon mukaan epäillyt on pidätetty mahdollisen hyökkäyksen estämiseksi.

Lähde: Reuters

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Palestiinalaisaktivistit pillastuivat vasemmistopuolueen johdolle – uhkaavat äänestysboikotilla, jos terroristeja myötäillyt paikallispomo erotetaan

24.10.2024 |13:03

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää