Kolkuttelua EU:n ovella

EU:n päätöksenteko kiinnostaa maan korkeinta poliittista johtoa. Pääministeripuolue heittää EU-kehiin istuvia ja entisiä ministereitä. Miten käy pääministerin, kun peräti kaksi hänen ministeriään on valmis jättämään hallituksen. Toisaalta pääministeri itsekin kolkuttelee EU:n kovapalkkaisimpia ovia. Mutta se näyttää kummalliselta, että Katainen haluaa kahden ministerinsä rinnalle vielä yhden entisen kokoomusministerin. Ettei pelin henki vain olisi se, että ykkösehdokkaiden pallia halutaan horjuttaa ja ääniä jakaa. Tai ehkäpä tämä on pieni muistutus siitä, että ministereillä on vastuunsa myös Suomessa, mene ja tiedä.

Hallituspuolueista myös vasemmistoliitto on valmis luopumaan ministeristään. Jos vielä SDP laittaa ministeritasoa peliin suuren valiokunnan puheenjohtajan lisäksi, näyttää asetelma oudolta. Mutta tämä on politiikkaa. Ministereiden on joka tapauksessa lusikoitava kotimaassa keittämänsä soppa, vaikka se maistuisi kitkerältä. Tosin nyt saattaa käydä niin, että yksi sopan keittäjistä pääsee pälkähästä ja avaa EU-oven. Mutta kaikki Suomen ministerit eivät tuosta oviaukosta mahdu.

Ministerit tietävät, että yli 80 prosenttia lainsäädännöstämme sanellaan unionista. Suomessa ei näihin asioihin voida vaikuttaa. Kun direktiivi tulee, meidän valtamme yltää sanamuotoihin ja siihen, milloin haluamme ottaa direktiivin käyttöön. Suomen tehtävänä on lähinnä leimata annettu säädös.

Näin tuli hyväksyttyä muun muassa se, että esimerkiksi Suomessa työssäkäyvän tallinnalaisen lapsille maksetaan suomalainen lapsilisä Tallinnaan. Samoin hyväksyttiin se sosiaalisen ulottuvuuden vaatimus, jonka mukaan esimerkiksi Somaliasta ja Etiopiasta Suomeen töihin tuleva saa suomalaisen sosiaaliturvan ja lapsilisät sillä perusteella, että hän on töissä täällä. Perinteisesti meidän sosiaaliturvamme on ollut asumisperusteista, nyt sitä muutetaan direktiivien voimalla työperusteiseksi, joka on ehdottomasti suomalaisille huonompi vaihtoehto.

Tällä hetkellä ongelmana on myös se, ettei EU noudata omia sääntöjään. Esimerkiksi oman velan maksattaminen muilla on vastoin yhteisiä sopimuksia. Silti Suomi on tukenut Euroopan pankkeja riihikuivilla euroilla. Ikävintä on, että raha on peräisin lainarahasta ja Suomi velkaantuu koko ajan. Rahaa on lainattu mm Kreikkaan, joka toki on maksanut lainastaan korkoja, mutta Suomi on palauttanut korot, koska emme kuulemma voi ottaa heiltä rahaa vastaan. Ihme juttu. Muistan, kuinka silloin, kun rahaa lapioitiin, meille vakuuteltiin, että diili on hyvä, saamme korkotuloja. Silloin ei koron palauttamisesta puhuttu mitään.

Riihikuivan lisäksi olemme taanneet, antaneet vakuuksia kymmeniä miljardeja. Jos kaikki takuut lankeavat maksettavaksi, on meiltä löydyttävä liki 40 miljardia euroa Euroopan pelastamiseksi. Tämä kaikki samaan aikaan, kun jo kuusi vuotta kestänyt eurokriisi olisi ratkaistavissa EU:n omia sääntöjä noudattaen katkaisemalla rahavirrat veroparatiiseihin. Mutta sitä ei haluta tehdä. Sen sijaan annoimme apuamme myös Kyprokselle, vaikka saari tuntuu olevan yksi Euroopan suurimmista rahanpesun pesuloista.

Nähtäväksi jää, luottavatko suomalaiset ministereihinsä ja antavat heille tukensa kevään vaaleissa. Ehdolla ovat samat ministerit, jotka keittivät sotesoppaa, maustoivat sen kuntauudistuksella ja jota tarjoillaan rakennepakettina. Tästä sopasta on sanottava: aatsipoppaa, pojat teki soppaa, josta ne ei ees tykkää.

Maria Tolppanen
Kansanedustaja (ps)