LEHTIKUVA
Kokoomusnuoren twiitit herjaavat Lottia – Immonen: Yksiselitteisesti halveksittavaa
Pirkanmaan kokoomusnuorten Valtteri Koivunen uhittelee tuoreessa Twitterissä sylkäisevänsä jokaisen Lotta-patsaan päälle, joka hänen eteensä sattuu.
Koivunen kirjoittaa tuoreissa twiiteissään: ”Lotta Svärd on kuvitteellinen henkilö, siksi sille on erikoista pystyttää sotasankaripatsasta. Lottajärjestö oli avoimen rasistinen, militaristinen ja poliittinen. Sen pitkäaikainen johtaja oli natsien suosiossa ja sai Saksan-matkallaan Hitleriltä huomattavan kunnianosoituksen. (…) Mm. yllä mainitsemistani syistä aion sylkeä jokaiselle Lotta-patsaalle, mikä eteeni sattuu.”
– Nämäkö puheet edustavat sitä kuuluisaa kokoomuslaista arvopohjaa tänä päivänä? Eipä ihme, etteivät kansallismieliset perussuomalaiset mahtuneet viime kesän jälkeen enää samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen.
– Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpohan on jo ilmoittanut ihannehallituskumppaneikseen ensi vaalikaudella vihreät ja RKP:n. Kokoomus on täydellisesti hylännyt viimeisetkin konservatismin rippeensä.
Historian tuntemus hukassa
Immosen mielestä tällaiset kokoomuslaisten puheet ovat yksiselitteisesti halveksittavia.
– Nämä kannanotot osoittavat sen valitettavan tosiasian, että monilla nuorilla politiikan vaikuttajilla historian tuntemus on valittavan vähäistä sekä kuva menneestä ajasta pahasti liberaalin hegemonian vääristämää.
– Todellisuudessa Lotta Svärd teki korvaamattoman arvokasta työtä puolustaessaan isänmaatamme ja kansallista vapauttamme. Ilman Lottien ja muiden naisten sotavuosien suurta panosta ja uhrautuvaisuutta Suomi ei olisi pärjännyt taisteluissa suurta vihollista vastaan, Immonen muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Immonen: Kokoomuslaiset pikkuporvarit eivät ymmärrä kansallismielisyyden käsitettä
Meri: Kokoomuksesta on tullut ylimielinen parempien ihmisten puolue
Kokoomuslainen valtuutettu haluaa tehdä poikien ympärileikkauksista bisnestä – Turun PS-valtuutettu: “En ymmärrä tällaisia avauksia – ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää