Kokoomus on menettänyt ykköspaikan nuorten suosikkipuolueena. Ylen mittaus kertoi asiasta maanantaina.
Kyyti on ollut kovaa: lähes puolet kokoomuksen nuorisokannatuksesta on hävinnyt talven aikana. Kun tammikuussa kokoomusta kannatti vielä 31 prosenttia, niin maaliskuun mittauksessa kannattajia oli enää 16 prosenttia.
Ykköseksi 18-24-vuotiaiden joukossa nousivat tällä kerralla vihreät, mutta kakkosen paikasta kilpailevat perussuomalaiset kilvan kokoomuksen kanssa. Tutkija epäilee pääministeri Jyrki Kataisen Himas-gaten rapauttaneen puolueen suosiota.
– Tämäntyyppisten kohujen vaikutus on aika lyhytaikainen, mutta maaliskuun mittausjaksosta sen vaikutus oli kuitenkin kolmasosan verran, eli siinä mielessä se on mahdollista, kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen sanoo Ylelle.
Maaliskuun nousija, toiseksi yltänyt perussuomalaiset, on saanut lisää kannatusta keski-ikäisten ja työttömien joukossa. Perussuomalaiset on selvästi suurin työväenpuolue.
Kokoomus on menettänyt kannatustaan myös ylempien toimihenkilöiden joukossa, jotka kuuluvat kokoomuksen ydinkannattajaryhmään.