Facebook, Twitter
Viikon 26/2017 luetuin
Kohupappi Marjaana Toiviaiselta hämmentäviä ohjeita lentomatkustuksen sabotoimiseksi: ”Toimi näin..”
Turvapaikka-asioista voimakkaasti kantaa ottanut Marjaana Toiviainen vaatii Facebook-sivuillaan lentomatkustajia torppaamaan lentokoneen nousu, jos kyydissä on kotimaihinsa palautettavia kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita.
Toiviaisen jakamissa ohjeissa kerrotaan seikkaperäiset ohjeet lentokoneen lähdön estämiseksi.
Matkustajia kehotetaan avaamaan turvavyönsä ja nousemaan ylös kunnes palautus on keskeytynyt.
Suomen Uutiset kirjoitti huhtikuussa Toiviaisen riehumisesta ja haastatteli hänen esimiestään kirkkoherra Ulla Kososta. Kosonen totesi tuolloin, että viranomaisen vastustaminen “ei tietenkään ole hyväksyttävää”.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen vaati huhtikuisten tapahtumien johdosta Toiviaisen eroa.
Vasemmalta laidalta tukea riehumiselle
Ohjeista liikkuu verkossa erilaisia versioita, myös suomenkielisiä. Ylellekin työskentelevä valokuvaaja Kukka Ranta kannustaa niin ikään lentoliikenteen sabotointiin.
Lentomatkustajat! #pakkopalautus voidaan estää vielä koneen sisällä! #StopDeportations #tphakija #oikeuselää #righttolive @stopkarkoitus pic.twitter.com/q5Jbr71xU0
— Kukka Ranta (@rantakukka) June 27, 2017
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalo levittää sabotointiohjeita omalla twitter-seinällään.
Niin ikään Helsingin Sanomien entinen toimituspäällikkö Petri Korhonen on innostunut sabotointi-ideasta. Hän arvioi twitterissä toimivansa ohjeiden mukaisesti vain, mikäli olisi matkassa ilman lapsiaan. Korhonen toimii tällä hetkellä Otavamedian Outdoor-perheen vastaavana päätoimittajana.
“Itseesi kohdistuu minimaalinen riski”. Jos olisin yksin, tod näk toimisin noin. Jos lasten kanssa, en ottaisi riskiä et he jäisi koneeseen.
— Petri Korhonen (@Petri2020) June 27, 2017
Yleisradion radiotoimittaja Jari Mäkäräinen huomauttaa muille twitter-keskustelijoille, että lentoliikenteen häirintä saattaa rikkoa lakia.
Lentoliikenteen häiritseminen on kyllä rikoslaissa sanktioitu. Kannattanee harkita toimiaan koneessa.
— Jari Mäkäräinen (@j_makr) June 28, 2017
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ronkainen: Raivopäänä poliisiauton eteen asettunut pappi erotettava – “Turvapaikanhakijat ja heidän ylisuvaitsevat kätyrinsä rasittavat aiheettomasti poliisia”
Vastaanottokeskuksen edustalla riehuneen ja poliisia häirinneen papin esimies: “Viranomaisen vastustaminen ei ole hyväksyttävää – käymme tämän asian läpi”
Kohupappi Toiviainen kerää rahaa Facebookissa ja kehottaa sabotoimaan lentomatkoja – kirkko sallii sekoilun: “On toiminut yksityishenkilönä”
Kansanedustaja Rami Lehto moittii palautuslentojen häiriköintiin yllyttäviä: ”Matkustajien tulee noudattaa miehistön käskyjä”
Raatikainen: Ulkomaalaispoliisien saattomatkojen työaikakorvaukset päivitettävä oikeudenmukaiselle tasolle
Pappi auttoi pakolaisia ryhtymällä huumekauppiaaksi
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää