Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kohuimaami herättelee uskovaisia: Homous on syntiä, popmusiikki saatanasta ja lapsilta kaivataan nöyryyttä

05.04.2024 |16:50

Malmön kaupungissa kantaruotsalaiset ovat jo vähemmistönä ja uudet kulttuurit haastavat menneen maailman. Ahkerasti saarnaava ja Ruotsin ehkä tunnetuin imaami on hänkin Malmöstä. Uskonmiehen ulosanti saattaa antaa vinkkiä siitä, mitä kansankodissa tuleman pitää.

Salahuddin Barakat on Ruotsin tunnetuimpia imaameja. Monestakin syystä. Hän on muun muassa saanut Malmön kaupungin ihmisoikeuspalkinnon antisemitismin vastaisesta työstään yhdessä rabbi Moshe-David HaCohenin kanssa.

Mutta nuo ajat ovat ohi ja Barakatin naamio putosi samana päivänä, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin viime lokakuun lopulla. Barakatin johtama Islamakademin lausui somessa muun muassa seuraavaa:

– Islamin pyhyyttä on häpäisty lukemattomia kertoja. Muslimeina seisomme sorrettujen veljiemme ja sisartemme rinnalla heidän oikeudenmukaisessa taistelussaan vääryyttä vastaan vapauden, oikeudenmukaisuuden sekä rauhan puolesta.

”Kaikki muslimit ovat homofobisia”

Seuraavaksi imaami kohautti ilmoittamalla, tukevansa bosnialaislähtöisen jalkapallonpelaajan kielteistä näkemystä Pride-tapahtumasta.

– Jos se on homofobiaa, että tunnustaa HBTQ-toimien olevan syntiä, niin periaatteessa kaikki muslimit ovat homofobisia, julisti imaami Facebookissa.

– Yhtä vähän kuin muut haluavat väkisin omaksua islamin arvoja, niin eivät muslimitkaan halua tulla pakotetuksi kantamaan pride-lippuja tai -arvoja, hän jatkoi.

Lastensuojeluilmoitukset ovat ”terroria”

Göteborgs Postenin pääkirjoitussivulla Naomi Abramowicz tarkastelee myös Barakatin kommentteja, jotka koskevat Malmon kaupungin selvitystä kunniapainostuksesta kaupungin esikouluissa.

Barakat kokee lastensuojeluilmoitukset “terroriksi”, sillä lasten on oltava säädyllisiä ja on luonnollista, että he osoittavat “vaatimattomuutta”.

Imaami on puuttunut ahkerassa kommentoinnissaan myös populaarimusiikkiin. Popmusiikki on imaamin tulkinnan mukaan kiellettyä ja sitä paitsi se voi “avata oven saatanalle”, toteaa Barakat.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää